Sunday, September 06, 2009

Pieniä ja suuria

Mietin joka päivä, kuinka on mahdollista, että olen saanut osakseni näin suuren onnen. En voi ymmärtää sitä. Pieniä hetkiä, jollaisia en osannut kuvitella. Esimerkiksi tällaisia:

Makaan sohvalla ja pälpätän puhelimessa siskon kanssa siitä, kuinka lapsemme, serkukset, voivat muutaman vuoden kuluttua yöpyä teltassa tuossa pihalla. Jos haluavat. Mutta että se on varmaankin heistä kivaa. Ja että jätän sitten ulko-oven raolleen, jotta tytöt voivat tulla sisälle heti, jos heitä alkaa pimeä pelottaa.

Kesken puhelun puoliso huutaa yläkerrasta, että hänellä on tärkeää asiaa. Kysyn, eikö se voisi odottaa, rönsyilevä keskustelu on vasta puolessavälissä. Ei voi, kuulemma, pitää heti mennä katsomaan.

Ylhäällä paljastuu pahvilaatikoiden sekasorto. Mies on kaikessa hiljaisuudessa purkanut vintistä näkyville vuosia sitten ostetun pinnasängyn, koonnut sen ja esittelee nyt kummissaan: tiesitkö, että sängynlaidan saa kolmeen eri asentoon!

Se oli kiireellinen asia, ymmärrän.

Ja tässä samassa yhteydessä esitän muutamia kysymyksiä, joita en ehkä koskaan uskonut esittäväni. Mikäli joku teistä viitsii vastata, arvostan sitä suuresti:

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan lastenrattaita?
Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan kantoliinaa?
Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan syöttötuolia?
Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan turvakaukaloa autoon?
Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan sitteriä?

Ehkä takerrun näistä konkreettisista kirjoittamiseen kuitenkin osittain siksi, että suurempia tunteita on vaikea sanoittaa.

Esimerkiksi.

Olen ajatellut lapseni biologista äitiä näinä viikkoina hyvin paljon, itkenytkin. Mitä hän on tehnyt, minkä aarteen meille antanut, kuinka vahva hän on ollutkaan. Eikä hän lainkaan tiedä, kuinka hänen lastaan rakastetaan jo nyt. Enkä saa koskaan kertoa sitä hänelle. En voi tehdä enempää kuin pitää syntymä-äidin läsnä lapsen arjessa, en anna lapsen unohtaa.

Etten voi kiittää häntä, joka antoi minulle elämäni suurimman lahjan eikä tehnyt sitä antamisen ilosta, kevein mielin.

En osaa kirjoittaa tästä aiheesta enempää.

…..

Kysyjille: Pääsemme hakemaan lapsen kotiin aikaisintaan parin kuukauden kuluttua. Nyt on aika opetella uudenlaista odottamista, käyttää aika hyödyksi.

69 comments:

Anonymous said...

Onpa hauska kuulla sinusta!

Aloitan lastenrattaiden renkaista - joku muu saa sitten korjailla ja lisäillä. :) Pyöristä kantsii miettiä, pitääkö rattailla päästä liikkumaan paljon kaupungilla ja pienissä koloissa. Jos pitää, kääntyvät etupyörät ovat näppärät. Jos taas kärryjä käytetään myös loskaisilla ja lumisilla teillä, isot, ei-kääntyvät pyörät ovat paremmat. Meillä ainakin toistaiseksi kaupunkioloissa isopyöriset, ei-kääntyvät pyörät ovat toimineet mainiosti.

Renkaita on ilmatäytteisiä, kennomallisia ja täyskumisia. Ilmatäytteisiä on kevyt työntää, mutta ne voivat hajota. Kennomalliset taas ovat täyskumisia kevyemmät, mutta ilmatäytteisiä ehkä raskaammat. Ne eivät voi puhjeta, ja osoittautuneet meillä ihan toimiviksi.

Mitähän vielä..? Rattaiden valintaprosessi on loputon suo. ;)

tyttism said...

Hei, kummilapsikaksosillani on ollut syöttötuolin sijaan sellainen Stokken tuoli, olisiko nimeltään TrippTrapp? Sen istuinosaa saa lapsen kasvaessa siirrettyä pykälittäin alaspäin ja vauvalle siihen voi kiinnittää syöttötuolin turvakaari, jossa on myös se jalkojen väliin tuleva keskiosa. Näyttää toimivan hyvin, lapset nyt 5v ja tuolit käytössä edelleen. Onnea ja jaksamista tähän erilaiseen odotukseen, onneksi aikaa voi täyttää arjen hankinnoilla ja lasta varten valmistautumalla!

Adoptiomatka said...

"Renkaita on ilmatäytteisiä, kennomallisia ja täyskumisia."

Huu! Tätäkin tietoa vailla olen elänyt! Apua! Kiitos :)

Jenni said...

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan lastenrattaita?
*** Kaupunkiajossa kääntyvät etupyörät on plussaa. Omien lasten rattaissa jäin kaipaamaan heittoasiaa (siis että työntösuunnan saa vaihdettua helposti). Tumma istuinosa likaisten kuravaatteiden takia on näillä leveysasteilla ihan vaan _hyödyllinen_.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan kantoliinaa?
*** Trikoisella on helpompi aloittaa ja harjoitella

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan syöttötuolia?
*** Tripp Trapp

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan turvakaukaloa autoon?
*** turvallinen ja kevyt kantaa. Sitä en tiedä onko nämä nykyään yhdistettävissä. Kolme vuotta sitten ei.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan sitteriä?
*** jos lapsi osaa istua, niin ainoastaan sisustukseen sopiva kuosi (koska sitteri jää käyttämättä)

Valintoja, valintoja... Sitähän tämä vanhemmuus on. Luottamusta vaan itseenne ja valitsette lastentarvikkeisiin ne ominaisuudet, mitkä sopii teidän elämään :)

Anonymous said...

Meillä on kaksosilla Tripp Trappit ja suosittelen. Paljon pitempi käyttöikä kuin perussyöttötuoleilla. Ei keikahda. Saa myydyksi eteenpäin.
Turvakaukaloasiassa tietysti teidän kohdalla on erilaista se, että tytär ei ole ihan vastasyntynyt enää. Hmm. En taida osata paljoa neuvoa, kun itse aikanani kaksikiloisia sovittelin istuimiin. Mutta sellainen "telakka"-kaukalo oli kyllä näppärä ja turvallinen.
Meillä oli muistaakseni ABC-sitterit ja olivat kyllä tosi kätevät kaksosten kanssa. Mutta voi hyvin olla, että yhden lapsen kanssa sitteri ei ole edes niin tarpeellinen. Tai jos tuntuu tarpeelliselta, voihan sen hankkia myöhemmin. Teillä on siitä onnellinen tilanne, että sylejä on yhdelle lapselle kaksi!

Ihanaa odotusaikaa. Voi kunpa tosiaan olisi keino kertoa bioäidille miten hyvällä mallilla ovat pienen tytön asiat.
Miisa

Helen said...

Syöttötuoleista suosittelen Tripp Trappia. Se palveli meilläkin hyvin vauva-ajasta ihan viime viikkoihin asti keittiössä tuolina, ja nyt just siirrettiin pojan koulupöydän tuoliksi!
Kantoliinat onkin hankalampi suositeltava, itte ainakin kokeilin vaikka kuinka monia ennen kuin omat suosikit löytyi. Mutta niillä onnneksi on hyvin toimivat second hand-markkinat. Meillä lopulta parhaiten toimi pitkistä liinoista joustava trikoinen Pikkuruu sekä kantoreppu Ergo.

Anna said...

Hei!

Kiva kuulla kuulumisiasi ja ajatuksiasi. :)

Rattaiden valinnassa en ehkä ole enää ihan ajan tasalla, kun omamme on hankittu yli 6v sitten, ja tuntuu, että sen jälkeen on tapahtunut muutosta niin paljon etten enää perässä pysy. Meille hankittiin aikanaan kuomurattaat pehmeällä kantokopalla ja ilmakumipyörillä, ja hyvin ovat pelittäneet kahdella lapsella.

Kantoliinan valinnassa annan kyllä mielelläni neuvoja. :) En tiedä, miten paljon kantoliinamarkkinoille on tullut uusia merkkejä viime vuosina (meidän liinahankinnatkin ovat tuolta n. kuuden vuoden takaa..), mutta suosittelen ensimmäiseksi liinaksi pitkää trikoista liinaa. Trikoisen kanssa erilaiset sidonnat on helpompi opetella; sidonnan ei tarvitse olla niin tarkka, kun trikooliina joustaa tarvittaessa enemmän kuin kudottu liina.

Syöttötuoliksi suosittelen minäkin Tripp Trappia; on meillä käytössä 4- ja 6-vuotiailla lapsilla edelleen, eli käyttöikä on todella pitkä. :)

Turvakaukaloidenkin suhteen taidan olla pudonnut matkasta jo nelisen vuotta sitten kuopuksen syntymän jälkeen, joten joku paremmin ajan tasalla oleva ehkä valistaa niistä asiantuntevammin. ;) Meillä oli kuopuksella käytössä sellainen kaukalo, jossa oli autoon turvavyöllä kiinnitettävä telakka, ja itse kaukalo vain napsautettiin siihen kiinni. Oli ainakin tosi kätevä käytössä, kun ei tarvinnut joka kerta napoa erikseen kaukaloa autoon kiinni. Merkki oli varmaankin Graco jotakin...

Sitterinä meillä on ollut joku ihan perussitteri, olikohan Aatos-merkkinen. Ei ehkä kaunein olemassaoleva, mutta toimi sen aikaa kuin pitikin (ts. lähinnä esikoisella käytettiin, kuopus ei moiseen koskaan suostunut..).

Toivottavasti näistä on edes jotain hyötyä. :)

Anonymous said...

Hii, rakastan suosittelua, saanhan siis nyt suositella?

Lastenrattaissa on hyvä ottaa huomioon, että psykologien näkökulmasta vasta keskimäärin 1,5-vuotias on kypsä työnnettäväksi kasvot menosuuntaan. Kannattaa siis hankkia rattaat, joissa lapsen on mahdollista matkustaa selkä menosuuntaan. Mielestäni heittoaisa tekee rattaista kauhean kömpelöt ja raskaat, joten käännettävä istuinosa on parempi vaihtoehto. Meidän kokemuksemme mukaan Teutonia on mainio ratasmerkki, saksalainen, kestävä. Niitä löytyy käytettyinäkin hyvin (meillä on Huuto.netistä metsästetyt Rockyt, mutta jos nyt ostaisin uutena, harkitsisin vakavasti Funeja).

Kantoliinoista kudottu pitkä liina on monipuolisin. Sillä voi kantaa lasta vastasyntyneestä taaperoksi, sekä vatsa- että selkäpuolella. Didymos on laadukas merkki, itselläni uusin suosikki on Ellevil Zara. Kätevä konsti on ottaa yhteyttä kantoliinatukihenkilöön, tehdä hänen kanssaan treffit ja tutustua sitä kautta erilaisiin kantovälineisiin. Tukihenkilöt omistavat usein kattavan valikoiman kantovälineviidakosta... Nimimerkki Kantoliinatukihenkilö itsekin!

Syöttötuoleista Tripp Trapp on siitä hyvä, että se on oikeata puuta, pitkäikäinen (menee vielä kouluikäisellä) ja mikä parhainta: siitä apina-ipana ei pääse kiipeämään itse pois ja putoamaan pää edellä lattiaan.

Turvaistuinmaailmassa taas olen havainnut hyviksi merkeiksi Maxi Cosin ja Britaxin. Meillä on Britax Multi-tech, joka menee 9-25-kiloiselle, jonka voi asentaa sekä selkä menosuuntaan (suositus 3-4-vuotiaaksi asti) että kasvot menosuuntaan ja joka on turvallinen ja tukeva.

Mukana eläen,
0rnamentti

Emppa said...

Kantoliinasta sen verran, että pitkä trikoinen on kyllä tosi mahtava aloitusliina ja oli vastasyntyneen kanssa korvaamaton, mutta ite olen kokenut, että lapsen kasvaessa trikoo antaa turhan paljon periksi ja liina tuntuu löröltä. Mä olen kokeillut Manduca-nimistä kantoreppua (vai on ko se rintareppu, mulla menee aina termit sekaisin), joka on ergonominen sekä lapselle että kantajalle ja siinä voi kantaa lasta vaikka kuinka pitkään. Meillä se on olut tosi hyvä, mutta senkin erinomaisuus riippuu varmaan siitä, miten lapsi viihtyy (toiset ei taida viihtyä).

Jos et vielä ole tutustunut Huuto.netin ihmeelliseen maailmaan, nyt on hyvä aika :) Mulle se tuli tutuksi vasta lapsen tultua, mutta oon tehnyt paljon hyviä ja edullisia lastentarvikelöytöjä sieltä...

Anonymous said...

Turvakaukalosta: Saisitteko mitenkään sellaista lainaan? Ta vakuutusyhtiöt taitaa vuokrata niitä. Sen käyttöaika on tosi lyhyt.

Itse etsisin tuossa tilanteessanne jämäkän turvaistuimen joka käy jo ihan pienelle.

Anonymous said...

Ääni ehdottomasti Tripp Trappille. Kannattaa myös tutustua kantoreppuihin, joista esim. Manduca on loistava. Rattaat sellaiset, joissa on vaaka-asentoon laskeutuva selkänoja ja kuosi jotain tummaa väriä, ettei niin näy lika. Turvaistuimeen kannattaa panostaa - itse ostin suht halvan Britaxin, jossa on hermoja repivä kiinnityssysteemi ja muutenkin tuo on varmaan aika susi.

Elät juuri nyt elämäsi kutkuttavinta aikaa - nauti, kirjoita ja nauti!

Anonymous said...

Heippa,
Jos tyttönne on jos noin 7 kk kun saatte hänet kotiin, niin kannattaisin myös turvakaukalon vuokraamista/lainaamista. Voitte sitten sijoittaa kunnon turvaistuimeen. Maxi Cosi on ollut mielestäni tosi hyvä. Meidän muksu taisi siirtyä isompaan istuimeen jo kymmenkuisena, kun kasvoi kaukalosta ulos. Kantohommiin suosittelen ERGO kantoreppua. Sillä saa lapsen helposti ja nopeasti etu-ja selkäpuolelle ja miehenkin on se helppo sekä henkisesti että fyysisesti pukea.

Rattaissa kiinnitä huomioon edellä mainittujen lisäksi säilytystilaan. Meidän vaunuissa oli olemattoman pieni paikka kauppakasseille, ja sitten niitä sai retuuttaa kädessä kun puski vaunuilla tuulta päin. Ei kiva.

Onnea vielä kerran!

Anonymous said...

Turvakaukaloista: telakallinen on ihan ässä. Turvavöiden jatkuva räplääminen kaukalon ympärille alkaa hyvin pian käydä hermoille. Lisäksi kokematon laittaa helposti vyöt väärin.

Luullakseni kiinalaiset vauva ovat yleensä suomalaisia pienempiä(?), joten kaukalon 13 kilon raja ei tule heti vastaan.

Anonymous said...

Tervehdys,

tripp trapp on hyvä.

Olen samaa mieltä toisen lukijan kanssa, että tuon ikäiselle lapselle manduca-rintareppu olisi oiva valinta. Sen saa puettua (myös isälle!!!!!!!!) vaivattomasti ja on erittäin helppo käyttää ja meidän 1v8kk adoptiopoika on viihtynyt siinä hyvin alusta asti, vieläkin siis välillä. Ekopuoti Viipero (netissäkin) vuokraa niitä, ja sen voi ostaa myös omaksi hakumatkan jälkeen, jos on hyväksi havaittu. Suosittelen lämmöllä!

Sitteri on mun mielestä myös koriste-esine tuon ikäiselle, mutta voi tietysti olla että lapsi viihtyy...

Rattaissa ja turvaistuimissa on mielettömästi vaihtoehtoja. Itse aloitin kyselemällä tuttavilta ylimääräisiä, ja saimmekin Emmaljungan hyvät rattaat. Tää on myös vähän kierrätysnäkökulma.

Vaatteista sen verran, että jos maltat olla ostamatta kovin paljon - hyvä! Niitä tulee nimittäin lahjoiksi niin paljon, että osa jää lähes käyttämättä :)

onneaonneaonneaonneaonnea vielä kerran,

ninni

Anonymous said...

Ihanaa varmasti viimeinkin miettiä myös käytännön asioita :)

Muutama mielipide täältäkin, neljän lapsen kokemuksella:

Rattaat tosiaan olisi varmaan hyvä olla sellaiset, että voi aluksi käyttää selkä menosuuntaan (niin että lapsi näkee äidin/isän). Isompana sitten alkaa ympäristö kiinnostaa enemmän, joten plussaa on, jos istuiosan saa käännettyä. Säädettävä työntöaisa on myös kätevä. Suht. helposti pesuun irrotettavat pehmusteet istuinosassa olisi hyvä olla Suomen kuraisissa oloissa...

Turvaistuimista: minäkin koittaisin saada kaukalon vaikka joltain tutulta lainaksi ja sitten ostaisin hyvän istuimen, kun lapsi kasvaisi kaukalosta ulos.

Kantoliinasuosikki minulla oli ehdottomasti pitkä trikoinen. Tutun adoptiolapsi (Kiinasta, saapui suomeen n. 9kk iässä) viihtyi liinassa ensimmäiset puoli vuotta ja rattaat jäivät siihen saakka lähes käyttämättä :) Joten hyvä liina on varmaan pop teilläkin! Hyvä idea olisi tosiaan ottaa yhteyttä liinojen esittelijään ja kokeilla, mikä itsestä tuntuisi hyvältä ja saada samalla ihan kädestä pitäen ohjausta liinan sidontaan.

Syöttötuoleja meillä on ollut parikin, ihan perusmalleja, ja ok ovat toimineet. Tripp Trapp on kyllä hyvä, siinä jo pienikin istuu tukevasti ja on käyttökelpoinen tuoli kouluikään saakka.

Sitteriä meillä ei ole tarvittu juuri lainkaan. Kukaan meidän pienistä ei ole siinä viihtynyt, vaan ovat halunneet olla sylissä ja sitten isompana touhuamassa lattialla.

Ihanaa, kohta saatte pienen luoksenne!

Terveisin Sirpa

Tiitu said...

Kantoliinatukihenkilö täälläkin. :) Trikooliina on ehdottomasti helpoin vasta-alkajalle ja sitä suositellaan yleisesti ensimmäiseksi kantoliinaksi. Toisaalta sitten taas trikooliina käy turhan joustavaksi jo alle vuosikkaan kanssa - trikooliinasta riippuen jo paljon aikaisemminkin. Kun vauva alkaa painaa liki kymmenen kiloa, trikoo materiaalina joustaa jo niin paljon, että sidonta alkaa helposti ja nopeasti tuntua pahalta.

Vaikka kudottu pitkä liina monipuolisin onkin, en sitä lähtisi suosittelemaan ensimmäiseksi liinaksi, ellette heti alusta pitäen hanki apua sidontatreeneihin. Tosin kantoliinatukihenkilön tapaaminen ennen hakumatkaa ei välttämättä sekään olisi ollenkaan tyhmempi vaihtoehto. Ainakin täällä olisi yksi vapaaehtoinen pk-seudulla, jos kiinnostaa tulla etukäteistutustumaan kantamisen ihmeelliseen maailmaan.

Trikooliinoissa on yksi selvästi tukevampi ja siten pitkäikäisempi: MaM Eco, joka on 55%:sti hamppua ja siten muita trikooliinoja jämäkämpää materiaalia. Se olisi valintani teidän tilanteessa. Ja sitten kun sidonnat sujuvat, MaM Eco myyntiin ja tilalle kudottu liina, mieluusti käytettynä (eli valmiiksi kesytettynä).

Manduca on hyvä kantoreppu (ja nimenomaan kantoreppu: rintareput, eli babybjörnit, emmat jne. suosittelen jättämään kauppaan), eikä välttämättä ollenkaan pöllömpi hankinta kantoliinan rinnalle. Hyvä sidonta pitkällä kantoliinalla on aina mukavampi kuin kantoreppu, mutta kantoreppu on näppärä, nopea ja helppo käyttää. Tilanteensa ja paikkansa siis silläkin. Ja varsinkin selässäkantamiseen totutellessa kantoreppu on näppärä. Selkäsidonnat pitkällä liinalla sujuvat huomattavasti helpommin, kun kannettava on tottunut olemaan selkäpuolella ja kantaja käsittelemään lasta selkäpuolella.

Rengasliina on myös näppärä pikaliina olla olemassa, muttei ehkä ihan ensimmäisenä ostoslistalla oleva. Meillä renkula on kuitenkin käytössä lähes päivittäin vajaa 2-vuotiaan kanssa, esim. ruokaa laittaessa, roskia viedessä jne.

Anonymous said...

Kaikki kehuvat Tripp Trappia. Siis onhan se ihan tyylikäs ja meilläkin sen takia, mutta meidän versiossa on ainakin liian ekologista maalia, tuppaa hilseilemään kosteuden vaikutuksesta. Ja aika usein siihen tuolin töröttävään jalkaan tulee tämäytettyä varvas kun laahustaa ohi. Minulla ei toki ole mitään parempaakaan merkkiä suositeltavana, kunhan nyt vähän haukuin tota :-)

Anonymous said...

Suuret onnittelut koko perheelle!
En ostaisi sitteriä lainkaan ainakaan etukäteen, koska tosiaan kaikki vauvat eivät siinä viihdy. Nopeasti sellaisen kyllä sitten kaupasta hakee.

Vaunuista tuli sellainen mieleen, saattaisiko olla jopa kaksien vaunujen osto edessä? Siis Suomen talvioloihin toiset, mutta Kiinan reissulla jotkut kevyet matkarattaat saattaisivat olla kätevät.

Salanimi said...

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan lastenrattaita?
**jos nyt saisin ostaa uudet, ottaisin sellaiset joissa on säädettävä työntöaisa, mielellään myös tuo heittoaisa, jotta voisi kääntää molempiin suuntiin helposti, ottaisin nelipyöräiset (meillä nyt 3-pyöräiset kiikkanat...) isoilla ilmakumirenkailla ja kunnon jalkapeitolla / pehmeellä kantokopalla tai kunnon lämpöpussilla (esim. Eisbärchen), lapsen koosta riippuen. Hommaa myös sadesuoja, hyönteissuoja jne.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan kantoliinaa?
** Meillä ollut Ergo (tosi hyvä ja menee pitkään), trikooliina ja Wilkinet reppu, joka on välimuoto liinalle ja repulle, googlaa, TOSI hyvä ja ei ota selän päälle, kuten perinteinen kantoreppu. Voin suositella noita kaikkia, mutta Ergoa ehkä eniten, koska siinä lasta on niin helppo kantaa myös selässä isompana ja jos lapsi ei viihdy edessä.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan syöttötuolia?
Meillä on Stokke Tripp Trapp ja on kyllä hyvä! Nyt pienimmällä on Fisher Pricen syöttötuoli,jossa oma, irroitettava pöytäosa, sitä saa kallistettua myös enemmän makuuasentoon ja on vähän iso klohnu, mutta muuten näppärä.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan turvakaukaloa autoon?
***En hankkisi kaukaloa välttämättä enää, vaan turvaistuimen (selkä menosuuntaan), jota voi käyttää jo vauvasta, meillä taitaa olla Britaxin malli, jota ei enää tehdä, mutta uusia malleja on vastaavia.

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan sitteriä?
**Meillä ei autossa kaukalo käytössä enää, mutta sitterinä oli kotioloissa, kun muksu ei viihtynyt normisitterissä ollenkaan, sen sijaan käytetyssä kaukalossa viihtyi kotona, autossa meillä siis turvaistuin, ei kaukaloa.


Onnea hankintoihin ja ihanaa valmistautumisen aikaa!

seikku said...

ORA-merkkiset vaunut on suomalaiset ja ostamalla sellaiset, tukee suomalaista työtä. Muutenkin pienelle lapselle ostetaan niin paljon kaikenlaista, että yhdenkin perheen valinnoilla on selkeä työllisyysvaikutus.

Jaksamista odottamiseen vielä!

Josefin said...

En lukenut kaikkia kommentteja, mutta sitteristä haluaisin sanoa että sitä ei varmaan tuon ikäisellä enää tarvii? Se on sellainen vauvojen juttu, kun pikkuinen ei osaa vielä istua tai liikkua yhtään, niin siinä voi köllöttää ja hytkytellä itseään. Meillä oli Babybjörn, se on hyvä. Mutta tosiaan, en hankkisi enää yli puolen vuoden ikäiselle!

Tripp trappin vaihtoehdoksi tarjoan Emmaa, hinta on vain puolet, idea sama kuin Tripp trapissa. On pitkäikäinen, loistava pienelle ja myös isommalle, eli pitkäikäinen. Lapsi kun tarvii korkeampaa tuolia ruokapöydän ääressä vielä pitkään senkin jälkeen kun ei enää tarvii syöttötuolia.

Kantoliinan vaihtoehdoksi ehdotan rintareppua, en tosin Babybjörniä, se ei ole kovin ergonominen vauvalle (oma mielipiteeni), Manduca on loistava! Liinoista trikoiset, laadukkaat (ei mitään Vauvalehden kaupanpäälle saatua :) on ehkä heloimmat aluksi kun lapsi vielä pieni. Isommalla trikoinen joustaa ehkä liikaa. Meillä on Mam-liina, ei tosin kovin paljon liinoista kokemusta, kun reppu "vei sydämen" (Ergo-merkkinen, mutta sitä ei vissiin enää saa, sen korvasi tuo Manduca).

Ratasasiaan en viitsi kommentoida, kun siinä asiassa en ole ihan ajantasalla (vaikka perheessä on 1 ja 3 vuotias). Meillä perus Brio Novat, ovat olleet hyvät. Mutta nykyään puistossa näkee vaikka minkälaisia, joista mulla ei ole harmainta aavistustakaan!

Onnea vielä! Oli niin koskettavasti kirjoitettu lapsesi bio-äidistä...

Tahruska said...

Onnea vielä hurjasti vauvauutisesta!

Täälläkin "ääni" Manducalle liinan kaveriksi. Sen kanssa oli ainakin itse vauvan kanssa helppo totutella kantamiseen ja pikkuisen kyytiin saaminen oli huomattavasti helpompaa kuin liinan kanssa. Pitkä trikooliina on kyllä nyt kovasti käytössä myös, mutta Manduca on edelleen ensimmäinen vaihtoehto, jos haluan muksun äkkiä kyytiin. Ja trikoisesta tosiaan ei tiedä, kuinka pitkään se tuntuu tukevalta, jossain vaiheessa kudottuun pitää varmaan itse kunkin siirtyä.

Sitterin varmaan ostaisin vasta, jos alkaa tuntua että sille olisi tarvetta. Puolivuotias saattaa haluta jo sen verran yrittää itse liikkumista ja olemista, että turhautuu sitterissä kökötykseen, ja viimeistään lapsen itse istuessa häkkyrä voi tuntua turhalta. Oma toisaalta viihtyy ainakin nyt sitterissä tosi hyvin, katselee paikkoja ja rauhoittuu itse päiväunille, jos ei hoksata ajoissa viedä.

Vaunut - kannattaa miettiä mitä tarvitsee, ja mitä mahtuu autoon. Meidän vaunut ovat autoreissuille liiankin isot (menevät kyllä takakonttiin, mutta muulle kamalle ei jää tilaa), mutta rakastan pitkää makuutilaa ja tosi isoja leveitä pyöriä, karuinkaan mökkitie tai hiekkakenttä ei ole vaunujen takia jäänyt välistä. Ja vaikka nuo kohlot ovatkin painavat rapuissa kantaessa, oikeassa käytössään rullaavat tosi keveästi.

Anonymous said...

Lastenrattaita hankkiessa kannattaa käydä myös ihan työntelemässä eri malleja. Miettiä, haluaako tukevammat rattaat vai kevyet, esim pienempään tilaan menevät ja ketterämmin kääntyvät.

Kantoliinoista osaan suositella vaan trikooliinaa, itselläni on sellainen ja tosi kiva on ollut. :) Vaihtoehtoisesti vois miettiä myös Manducaa (sitä onkin moni mainostanu), se on vähän viileämpi kuin liina ja tosi nopea ja helppo laittaa päälle.

Syöttötuoleista mäkin suosittelen Tripp trappia, se menee sit vaikka koulutuolina myöhemmin.

Turvakaukaloista/-istuimista kannattaa lukea esim Autoliiton turvallisuustestien tuloksia (löytyy ihan googlettamalla). Kannattaa myös tarkistaa, että ko. kaukalon saa laittaa autoonne kiinni, useimpiin autoihin kyl sopii, mut niissä on listat mihin sen saa kiinnittää ja mille paikalle.

Meillä ei oo sitteriä ollenkaan, joten en osaa suositella. :) Eipä tyttö (4kk) sen puoleen sitterissä viihtyiskään, kun tykkää touhuta ite. :)

Anonymous said...

Moi!

Onnea ihan mahdottomasti.
Me ostettiin Kiinasta kokoontaitettavat matkarattaat, jotka oli kovassa käytössä 2,5 vuotta kunnes tänä kesänä hajosivat. Maksoivat parikymmentä euroa eli halpa ostos.
Toisina rattaina oli esikoisen 10 v. vanhat kuomurattaat, mutta minusta nuo kokoontaittuvat rattaat oli tosi kätevät.
Muutenkin, jos vain Kiinassa olette jossain isomassa kaupungissa (niinkuin varmaan olette) niin sieltä saapi mitä vain. Ostettiin Guangshousta jopa supisuomalaisia muumikeksejä! Lapselle on kiva kertoilla, että nämä ostettiin Kiinasta kun oltiin hakemassa sinua kotiin. Ainakin meidän tyttö rakastaa näitä tarinoita.
t. o.p

TiV said...

Heips! Onnea sydämeni pohjasta!!
Minä aikoinani vuokrasin/lainasin turvakaukalon MML:stä. Se oli niin lyhytikäisessä käytössä, että ei kannattanut itse ostaa.

Myrkytär said...

Lastenrattaista:
Suomen keleihin suosittelen isopyöräisiä, ei kääntyviä pyöriä. Meillä hankittiin pojalle ensin yhdistelmävaunut, joita ei enää välttämättä n. 8kk ikäiselle tarvitse. Rattaisiin saa ostettua läpöpussin, mikäli tyttö tykkää nukkua talvella ulkona. Käännettävä työntöaisa on ihan ehdoton, meillä mieheni ainoa vaatimus. Kannattaa myös miettiä sitä että ellei osta matkarattaita erikseen (meillä on), mahtuvatko vaunut/rattaat autoon näppärästi (meillä ei). Lastentarvikeliikkeistä saa apua.

Turvakaukalo/istuin:
Tärkein kriteeri meillä oli turvallisuus. Meillä tuo lapsi oli niin pieni, että istuimeen vaihdettiin vasta 10 kk ikäisenä. Isofix kaukalo on ehdottomasti turvallisin. Turvaistuimista kannattaa valita sellainen, jonka voi asentaa autoon sekä selkä, että kasvot menosuuntaan --> tuo lisää käyttöikää. Jos lainaatte/vuokraatte kaukaloa tai hankitte käytettynä, kannattaa selvittää kaukalon ikä (muoviosat väsyvät vuosien myötä --> eivät ole niin kestäviä) ja se onko niiden kanssa kolaroitu. Ikuisena neurootikkona meille ostettiin molemmat uutena.

Kantoliina:
Trikooliina jäi meillä pariin käyttökertaan, kun oli yksinkertaisesti liian kuuma käyttää. Muita liinoja emme sitten kokeilletkaan. Liina on kätevä, jos lapsi kaipaa paljon syliä (tai lapsen vanhemmat lapsen läheisyyttä), jää itselle vapaat kädet. Tammikuussa syntyvälle kuopukselle olen harkinnut jo edellä suositeltua Manducaa.

Syöttötuoli:
Meillä on TrippTrapp kopio (sama tuoli, mutta halvempi), enkä ole mitenkään hurjan tyytyväinen. Meillä kun tuo lapsi on niin eläväinen, että pääsee tuolista tipahtamaan ellei koko aikaa ole silmät selässäkin. Seuraavalle ostetaan ihan perinteinen malli, jossa on selkänojassa pinnat, eikä lapsi pääse kiemurtelemaan avoimelta selkäpuolelta pois tuolista. (Tripptrapp maksaa kolmisen sataa ja perinteinen syöttötuoli irtoaa alle 50e. mm. Ikea myy korkeita lastentuoleja muutamalla kympillä, kun lapsi kasvaa sen verran isoksi ettei tarvitse enää perinteistä syöttötuolia)

Sitteri:
n. 8kk lapsi ei varmaan enää hurjasti sitterissä viihdy, oletettavasti kun hän jo osaa hieman liikkuakin. Sitteri on kätevä sellaisen lapsen kanssa, joka ei osaa vielä edes istua.

Anonymous said...

Osa käyttää turvakaukaloa yli vuodenikäisellekin, mutta me vaihdettiin vauvat turvakaukalosta turvaistuimeen 7-8-kuisina. Kiinalaisvauva on varmasti pienempi, mutta kaukalon käyttöikä voi jäädä hyvin lyhyeksi, joten suosittelen vuokrausta/lainausta ja sijoittamista turvaistuimeen, jonka käyttöikä on kouluikään asti. Turvaistuinta ostaessa on tärkeä sovittaa sitä autoon - auton turvavyöt eivät välttämättä yllä ainakaan kaikkien turvakaukaloiden ympärille.

Rattaissa hinta kertoo paljon. Me ostimme halvat ja ne hajosivat kesken esikoisen rattaidenkäyttöiän. Kalliimmat kestää parempina ja saa myytyäkin. Kankaat on hyvä saada helposti irti pesuun. Tarkistakaa, että rattaat mahtuvat autoon/hissiin/ulko-ovesta tms. Heittoaisa on hyvä, esim. kun työntää nukkuvaa vauvaa saa vauvaa herättämättä käännettyä työntösuunnan, jos esim. aurinko häikäisee lasta. Renkaat, joihin ei tarvitse lisätä ilmaa on hyvät. Meillä oli renkaat, joita pystyi pumppaamaan vain huoltoasemalla. Se vasta hankalaa olikin :(

Trip Trap on varmasti tosi hyvä, mutta meillä on ollut tavallinen perussyöttötuoli 50e ja hyvin on pärjätty. Syöttötuolista lapset ovat siirtyneet tavalliseen tuoliin 2,5-3-vuotiaina ja ihan ok on siirtyminen mennyt. Itse halusivat siirtyä jo "isojen" tuoliin.

Samaa mieltä sitteristä, ostakaa jos tarttette. Vauva viihtyy varmasti mielummin liinassa/lattialla kuin sitterissä.

Sateenvarjorattaat on hyvät isolle lapselle mutta huonot vauvalle, niissä kun ei voi nukkua. Matkarattaat on hyvä ostos, mutta suosittelen laittamaan niihinkin rahaa. Hyvä tuote on ilo jokaisena päivänä, huono tuote ärsyttää jokaisena päivänä, kun sitä käyttää. Vauvan juttuja kun käyttää paljon joka päivä niin kyllä harmittaa, jos rattaiden renkaat irtoilee tms. Hyvän saa aina sitten myytyä.

Onnea vielä!

Hanna

Anonymous said...

IKEAn valkoinen tosi halpa syöttötuoli on huippu hinta-laatusuhteeltaan. Ei kaadu ja on helppo pitää pienellä puhtaana. Lisäksi saa tarvittaessa mukaankin. Meillä tosin on tripp trapp vielä 6-vuotiaallakin, mutta mummilla IKEAn tuoli.

Anonymous said...

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/

turvaistuimista tietoa löytyy tuolta. Vaikka kätevä, niin telakka systeemi ei aina turvallisin.

Anonymous said...

Kantoliinoista trikoinen jää kyllä jossainvaiheessa pieneksi (siis ei ole tarpeeksi tukeva kun lapsi kasvaa), mutta siltikin ostaisin semmoisen. Ja ehdottomasti Mam econ, on todella hyvä liina.

Liinan sidontaa kannattaa harjoitella reippaasti etukäteen. Jos jostain saa lasta harjoittelukaveriksi, niin hyvä, mutta mie opin homman ihan pehmolelupupun kanssakin. :)

Ja Manduca on ihan mainio väline myös.

Niin ja mie kun en ole vielä onnitellutkaan, niin onnea kovasti ja kiitos kun olen saanut olla odotuksessa mukana.

Perheenäiti said...

Meillä kannettiin lasta Ergo-repussa ja sen isäkin veti mielellään päälleen. Ensin edessä ja myöhemmin takana. Uudemmassa mallissa lienee jonkinlainen "pienennysosa", että siinä voi kantaa pientäkin vauvaa.

Me saimme lahjaksi tripp trapp -mallisen syöttötuolin. Hyvää siinä on se, että lapsi ei saa sitä nurin, jos työntää jaloillaan vaikka pöydän reunasta. Huonoa se, että omat varpaat paukkuivat tuolin jalkoihin aika usein ohimennessä. Lisäksi 4-vuotias ei enää halunnut istua siinä, vaan aikuisten tuolissa :-) Ja tuli itsellekin mieleen, että kuka haluaa käyttää samaa tuolia vauvasta teini-ikäiseksi, vaikka se tripp trappin kanssa mahdollista olisikin. Tripp trappilla on tosin varmasti hyvät jälkimarkkinat, sen saa varmasti myytyä.

Sydämelliset onnittelut ja kiitos näistä koskettavista kirjoituksista.

päivi said...

Hei!

Olen seurannut blogiasi oman lapsettomuushoitotaipaleeni alusta lähtien. Me olimme kuitenkin hyvin onnekkaita ja saimme lapsen jo ensimmäiseltä koeputkihoitokierrokselta. Jännää ajatella, että tyttäremme on nyt (reilut 9kk) vain jonkin verran vanhempi kuin teidän pikkuisenne, kun pääsette hänet hakemaan :)

En tiedä osaanko antaa hyviä neuvoja kysymyksiisi, kun en aina tiedä itsekään olisiko toisenlaiset valinnat olleet kuitenkaan parempia, kun olen törmännyt ongelmatilanteisiin näiden omien varusteiden kanssa. Mutta tällaisia kokemuksia ja tilanteita on itselläni tullut vastaan:

Rattaat on meillä Teutonian Spirit S3 malliset, eli kolmipyöräiset. Kääntyvä etupyörä on ihan kiva ja ohjattavuus on todella hyvä. Ongelmaksi tuon 3-pyöräisyyden olen kuitenkin kokenut silloin kun pitää nostaa vaunuja esim. bussiin tai kotikuistille, kun yhden renkaan varassa on jotenkin hutera tasapainotella. Myös sellaiset rampit, joissa on vain 2 luiskaa pyörille, olen kiertänyt yksin liikkuessani kaukaa (mieheni tosin osaa viedä vaunut niistä takapyörien varassa varsin ketterästi). Toinen asia, mitä olen jälkikäteen harmitellut, on tavarateline, joka on kyllä tässä mallissa ihan hyvän kokoinen, mutta tavaraa sinne on mielestäni todella hankala laittaa. Yksittäisiä tavaroita kylläkin, muttei pakattua kauppakassillista =/. Heittoaisaa olen välillä kaipaillut, kun aurinko tuntuu ottavan tytölle niin kovasti silmiin ja aurinkolasitkin on todettu hankaliksi. Meillä on kyllä käännettävä istuin, mutta eipä sitä paljon matkan varrella käännellä, kun ei jaksa irrotella tyttöä välillä vöistä ja nostaa maahan istumaan siksi aikaa kun käännän penkin. Ja seuraavan kadunkulman käännöksen jälkeen aurinko häiritseekin sitten jo taas toiselta suunnalta... ;)

Ilmakumi/kenno/mitäniitänytolikaan en osaa kommentoida. Meillä taitaa olla ilmakennopyörät eikä paremmasta(?) tiedetä, ei ole ainakaan ongelmia noista ollut. Noista kääntyvistä/kääntymättömistä etupyöristä pitää vielä mainita, että niistäkin on olemassa jonkinlainen "väliversio" (muistaakseni Oran vaunuissa), jossa pyörät eivät varsinaisesti käänny, mutta myötäilevät ohjausta ja tekevät kääntymisistä näin helpompaa...

Monien mainostama Manduca on meilläkin ollut käytössä ja nopeaksi ja helppokäyttöiseksi todettu. Tyttö ei enää ole vaan tahtonut viihtyä siinä pitkään aikaan, kun tahtoisi nähdä eteen päin, eikä lasta saa siihen kasvot menosuuntaan. Kantoliina hankittiinkin meille 4kk iässä osittain tästä syystä. Menimme vauvan kanssa liikkeeseen, jossa saimme itse kokeilla asiantuntijan opastuksella liinoja. Tämä varoitteli, että 4kk ikäisellä saattaisi mennä kyllä aikaa, että tottuu liinailuun, mutta meidän tyttömme kyllä nautti siitä heti, kunhan vain sai kasvot menosuuntaan :). Nyt ei ole liinailtu vähään aikaan, kun painoa on tullut sen verran paljon, että pitäisi varmaan opetella sitomaan tyttö selän puolelle...

päivi said...

... jatkoa edelliseen...

Syöttötuolina on meillä ollut tripptrapp-kopio (Lulu). Siitä en oikein osaa muuta sanoa kuin että kuukausi sitten ruuvailin jalkatuen irti, kun sitä tukena käyttäen oli vaan niin kiva könytä tuolista ylös. Ilman tuota jalkatukea on toiminut ihan ok :). Tuota ei kyllä sitten saa käännettyä "vaunuksi" niin kuin niitä "vanhanaikaisia", mutten tiedä olisiko siitä sitten jotain iloa jossain vaiheessa jos voisikin...

Meillä oli kaukaloista käytössä isofix telakallinen Römer Babysafe, jonka sai adapterilla myös vaunurunkoon kiinni (ei käytetty tätä ominaisuutta kyllä kuin vain ihan pikkuvauvavaiheessa, kun oli helppo vaan nostaa nukkuva vauva kaukaloineen pyörien päälle kauppareissulla). Ihan tyytyväisiä oltiin tähän kaukaloon ja periaatteessa tyttö mahtuisi siihen vieläkin (~74cm/9kg+), mutta jalat tulevat jo reunan yli penkkiin kiinni ja tyttö itse ei enää oikein ole tykännyt siinä istua. Ehkä se tuntuu jo ahtaalta tai sitten siitä ei näe tarpeeksi ympärilleen. Otimme pari viikkoa sitten käyttöön siten jo seuraavan istuimen, joka ei ole enää siis kaukalo, vaan selkä menosuuntaan (ja vanhempana käännettävissä oleva) oleva turvaistuin. Näin lyhyen käytön jälkeen en vielä osaa antaa tuosta kokemuksia, tähän asti on toiminut ihan hyvin (Britaxin Two-way elite on siis meillä).

Meillä oli käytössä peräti kolmenlaisia sittereitä. Doomoon säkkituolisitteri (http://www.vekaravintti.fi/store/index.php?main_page=product_info&products_id=299) on ainakin toistaiseksi jäänyt käyttämättä... en uskaltanut ihan pienenä siihen laskea, kun pelkäsin, että kissamme menevät uteliaisuuttaan siihen kiipeilemaan (kissat rakastavat tuota sitteriä muuten ja nukkuisivat siinä jatkuvasti...). Bumbo (http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=525&toimittajaid=59) toimi meillä syöttötuolina alkuvaiheessa kun syöttötuolissa istuminen oli vielä huteraa (~5kk-7kk), mutta nyt tyttö kierähtää siitä jo vikkelästi pois niin on jäänyt vähemmälle käytölle... Perinteinen sitteri (http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=992&toimittajaid=21) oli ehkä eniten käytössä. Sekin jäi tosin pois jo ennen puolen vuoden ikää, kun tyttö ei viihtynyt, vaan tahtoi kääntyillä ja kiemurrella ja lähti jo liikkeellekin. Mieluummin touhuili lattialla. Yllättävän käteväksi "pikaiseksi käsienvapautusalustaksi" osoittautui ihan tavallinen säkkituoli, johon tytön on voinut laskea pelkäämättä, että tämä kieräyttää itsensä lattialle heti kun selkänsä kääntää, ja siinä tyttö on yllättävän hyvin viihtynytkin, kun sopivan muotoiseen koloon on hänet asetellut :)

Tulipa tästä romaani... Nämä lastentarvikehankinnat on kyllä vieläkin kauhea viidakko, jota ennen niin hartaasti odotti, mutta jota sittemmin muistelee varsin hengästyttävänä ja rankkana kokemuksena - vaikka meillä taitaa olla vielä monet tarvikehankintakoitokset vielä edessä itsellämmekin :). Mutta samoin kuin lapsen hoidossakin, en usko että näissäkään on "oikeita" tai "vääriä" valintoja, eri vaihtoehdot toimivat eri ihmisillä :)

Onnea loppuodotukseen!

Lilli said...

Ihania käytännön ongelmia!

Turvakaukalosta,
itse ostaisin tuossa vaiheessa jo turvaistuimen, jossa lapsi voi matkustaa selkämenosuuntaan mahdollisimman pitkään. Meillä molemmat lapset on siirretty kaukalosta turvaistuimiin noin 7-8kk ikäisinä.

Svanhild said...

Mä en lukenut kaikkia noita muita kommentteja, joten toivottavasti en toista samaa....

Mä kehottaisin ihan ekana miettimään, mitä tarvii ja mitä ei tarvi. Lastentarvikkeita on mielettömät määrät, ja suuri osa on tarpeetonta kamaa, jonka tarkoitus on lähinnä pitää vauva tyytyväisenä ja erossa vanhemmasta. Noi luettelemasi kamat eivät toki ole turhimmasta päästä.

Puolivuotiasko tyttösi nyt on? . Sitteri on jo tarpeeton, se on ihan vastasyntyneitten juttu. Samoin hoitopöytäkään tuskin tarvitsette. Puolivuotias todennäköisesti punkee jo istumaan (tai voi tietysti olla, että vauva kehittyy hitaammin lastenkodissa, en tiedä...).

Rattaat ja kantoliina sen sijaan ovat hyvinkin käytännöllisiä. Rattaissa kannattaa miettiä, missä ja miten liikutte. Jos käytätte paljon autoa, rattaat pitää saada nopeasti kasaan ja pieneen tilaan. Jos taas kuljette paljon kävelleen, tukevuus on tärkeää.

Mä olen käyttänyt kierrätysvaunuja- ja rattaita kaikilla kolmella. Sekin on hyvä vaihtoehto.

Anonymous said...

Hei!

Hei meillä on toisesta maasta adoptoitu poika, joka oli suunnilleen saman ikäinen meille tullessaan vajaa vuosi sitten.

Lastenrattaista taidettiin jo mainita kaikki mitä olisin itsekin sanonut. Ehdottomasti sellaiset, jossa saa istua kasvot työntäjään päin, jotta tuntee itsensä turvalliseksi. Meillä on Emmaljungat, joihin ostimme talveksi vielä lämpöpussin (ei samaa merkkiä vaan halvemman ja kuullema lämpimämmän). Emmaljungan hoitolaukkua en sen sijaan suosittele, vaikka mielellään kauppaavat sitä samaan pakettiin.

Kantoliinasta en osaa sanoa. Meillä on Ergo baby, joka siis menee pitkään. Alkuun kannetaan kasvot itseään päin, tai siten että lapsi istuu lonkalla. Vanhempana lasta voi kantaa selässä.

Syöttötuolina tuo tripp trapp on todella hyvä, vaikka siihen kyllä usein lyökin varpaansa. Se ei todellakaan kaadu ja siinä on hankala nousta seisomaan.

Teidän kannattaa varmaan vuokrata turvakaukalo, mutta se riippuu täysin lapsen painosta. Meille myivät iän mukaan turvaistuimen, mutta poika olisi pienuutensa tähden kyllä mahtunut kaukaloonkin usean kuukauden ajan. Meillä on ollut alusta lähtien käytössa Britaxin turvaisuin, jonka voi laittaa myös selkä menosuuntaan.

Jos osaa istua, ei tarvitse sitteriä. Meillä poika kammoksui sitteriä, koska oli ilmeisesti istunut siinä ihan tarpeeksi lastenkodissa. Kaamea paniikki iski aina, jos yritti laittaa siihen hotellissa. Kotiin emme onneksi olleet ehtineet sitä hankkia.

Mahtavaa odoksen loppuaikaa!
Terv K

Anonymous said...

Hei,

en tunne sinua oikeassa elämässä (tietenkään) lainkaan, mutta ilahtuneena ja liikuttuneena ja kosketettuna olen lukenut blogiasi monet kerrat, kommentoinut ehkä kahdesti.

Nyt tuottaa aivan erityistä iloa päästä kommentoimaan näistä lapsiperheen elämään kuuluvista käytännön asioista! Eli: turvaistuimesta vain yksi, mutta sitäkin parempi neuvo - kokeilkaa ihmeessä sitä autoonne ENNEN ostopäätöstä, niissä on nimittäin isoja eroja kiinnityksen helppoudessa, turvallisuudessa ym. Kantoliinoista meillä oli käytössä Hug-A-Bug, pitkänä vähän työläs sidottava, mutta muutoin ihanan pehmeä.

Ihanaa pikkulapsielämää!
J

Outi said...

Tiedätkö, olen lukenut blogiasi pitkään ja myötäelänyt ja odottanut, huokaillut että eikö vieläkään. Lauantaina tulit mieleeni kun näin Ikeassa tuoreen äidin, hän kantoi varovasti sylissään pientä tyttöään, katsellen lasta huomattavasti enemmän kuin ympärilläolevia huonekaluja, äiti näytti olevan ihmetyksen vallassa. Tytön hiusten ja silmien väri viittasivat kovasti Aasian suuntaan ja heitä katsellessa ajattelin sinua, teitä.

Ehkä muutaman kuukauden päässä te kiertelette miehenne kanssa Ikeassa etsimässä jotain lastenhuoneeseen, lapsi sylissä, keskittyen enemmän häneen kuin niihin huonekaluihin.

Oli pakko jakaa tämä tarina äidin kanssa kun hän ihmetteli miksi tuota äitiä ja lasta tuijotin :)

Aurinkoista "loppuodotusta" teille!

Anonymous said...

Jos ostaisin nyt itse, ostaisin isopyöräiset ilmapyörärattaat koska niillä pääsee joka kelillä joka paikkaan - ja neljäpyöräiset, koska seisovat kolmipyöräisiä tukevammin eikä tarvitse pelätä keikkaamista jos lapsi tykkää vedellä päikkäreitä rattaissa. Kunnon kuomu on must meidän ilmastossa. (Sitten ehkä toisiksi pienet sateenvarjorattaat jotka voi säilyttää autossa.)

Kannatan Tripp trappia pitkäikäisyyden takia. Siihen lapsi pääsee turvakaaren poiston jälkeen itse kiipeämään helposti sitten kun sen aika on.

Mä olen käyttänyt Ergon kantoreppua hakumatkoista kolmevuotiaille asti, ja suosittelen lämpimästi, on idioottivarma eikä vaadi harjoittelua, menee tosi pieneen tilaan, ja on pitkäikäinen koska voi käyttää sekä edessä että selässä, ja sopii yleensä miehenkin makuun paremmin kuin kantoliinat.

Ihanaa kun olette tässä vaiheessa vihdoin!

Salla said...

Erinomainen lista mitä hakumatkalle mukaan

http://adoptioblogi.blogspot.com/2007/09/hakumatkalle-mukaan-meidn-perheen-lista.html

Salla

Salla said...

Toinen hyvä lista siitä mitä pienokainen tarvitsee
http://adoptioblogi.blogspot.com/2007/09/lastenhoitotarvikkeita.html

Suosittelen kirppiksiä. Sieltä löytää halvalla todella hyvänlaatuisia tavaroita.

Salla

kukkuluu said...

Hei, pakko kommentoida tuosta, mitä pohdit lapsesi biologisesta äidistä...

Mä olen itse adoptiolapsi, kotimainen sellainen seiskööt-luvulta, ja tapasin tänä vuonna ensimmäisen kerran biologisen äitini. En uskonut, että häntä uskaltaisin koskaan tavata tai etsiä, mutta niin siinä erinäisten mutkien jälkeen vain kävi, että kohtasimme.

Olen jutellut pitkään "kummankin" äitini kanssa, ja jotenkin asiat vaan ovat alkuhämmennyksen jälkeen asettuneet kohdalleen. Äidit ovat kiitollisia toisilleen. En tiedä tapaavatkohan he koskaan, kenties, ehkä, ehkä ei. Bioäitiä kutsun varmaan ikuisesti etunimellä, adoptioäiti, joka on minut vauvasta hoitanut ja kasvattanut, on minulle Oikeampi Äiti kuin kukaan koskaan.Hassulla tavalla tunnen juurtuneeni adoperheeseen ja sukuun. Silti olen onnellinen, että olen biojuurinikin saanut tutustua.

Paljon Tärkeitä Kysymyksiä lapsitarvikkeista... Hyviä vastauksiakin olet saanut, mutta älä pelkää, et sinä pahasti metsään voi hankinnoissasi mennä. Lapselle tärkeintä on vanhemmat ja syli, Emmaljungat tai halpisvaunut triptrapeilla tai ilman tulee sitten kaukana perässä.

Onnellista loppuodotusta!
-kukkuluu

Johki said...

Meillä täällä Suomessa lainassa kivat isopyöräiset rattaat, joilla helppo körötellä pitkin kyliä. On sitten haittapuolikin: pitää irrottaa toisen puolen renkaat kun lähtee autolla. Eli jos hankkii isommat kuin matkarattaat, niin kannattaa katsoa että mahtuu auton takakonttiin kivuttomasti.

Turvakaukaloista on mielestäni jossain sellainen pitkä lista ja ihan Suomessakin myytävissä on TOSI huonoja ja vaarallisia törmäystilanteessa.

Tässä linkki
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/muut.asp?id=1690137

Anonymous said...

Moikka,

Syöttötuolista kommentoisin sen verran, että meillä käytössä Hauckin Alpha. Idealtaan sama kuin tripp trapp. Emmalla myös saman tyylinen, mutta ei niin tukevan tuntuinen kuin kaksi edellä mainittua. Hauckin syöttäri on hinnaltaan murto-osa Tripp Trappiin verrattuna. Just otettiin tytöltä vauvakaari pois, ja tuolista tuli entistä tärkeempi.

Rattaissa kannattaa tosiaan miettiä millasessa maastossa niitä suurimmaksi osaksi käyttää. Jos ei oo vaan pelkkää kaupunkiajelua, ja asuu sellasilla alueilla missä on myös mahdollisuus edes jonkinmoiseen talveen niin ehdottomasti isot pyörät. Kolme vai neljä pyörää on jokaisen makuasia, joka selviää rattaita testailemalla. :)

Oikein paljon onnea loppuodotukseen.

Anonymous said...

Lastenrattaita:
suosittelen että ostat kahdet rattaat. Yhdet jossa on kunnon pyörät, istumasuuntaa voi vaihtaa, kankaat voi pestä ja selkänoja menee alas. Esim meillä oli emmaljungan ceroxit. ja toiset kevyet kauppakäyntejä varten, kääntyvät etupyörät ja menee hyvin kasaan. Meillä oli MacLarenin sateenvarjorattaat.

Kantoliinaa meillä ei käytetty. Ergoreppua toisin käytettiin jonkin verran. Poika viihtyi siinä, muttei tyttö.

Syöttötuoli:
meillä on vieläkin käytössä (täyttää 5 vuotta) TrippTrappin tuolit ja suosittelen niitä juuri pitkäikäisyyden takia. Matkasyöttötuoleina meillä oli ne Ikean valkoiset syöttötuolit, kulkivat hyvin mukana kyläpaikkoihin.

Turvakaukalo:
jalustallinen on kaikkein kätevin, mutta teidän tosiaan kannattaa harkita voisitteko siirtyä suoraan turvaistuimeen. Isofix kiinnitys on tosi näppärä, helppo siirtää autosta toiseen.

Sitterissä tuskin enää viihtyy joten siihen en kovinkaan paljoa panostaisi.

Oikein mukavaa hakumatkan odotusta.

Anonymous said...

Voihan, täällä oli jo niin monet vinkit ja vastaukset, etten ehtinyt kaikkia lukea läpi, joten sori jos tulee toistoa :). Tässä siis muutama oma kokemus ja havainto 1½ -vuotiaan tytön äidiltä:

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan lastenrattaita?

Koska teidän pieni on jo sen verran iso maailman tutkija lähtisin hankkimaan suoraan hyviä rattaita yhdistelmävaunujen sijaan. Kun lapsi osaa jo istua, kököttää hän mieluiten maailmaa tutkaillen. Rattaita on nykyisin olemassa kaikenmoisia, siis kunnollisia, tukevia menopelejä, jotka silti taittuvat pieneen tilaan. Kasaan taitettavat vaunut taas sopivat auton takakoppaan helpolla, samoin vanhojen kerrostalojen pieniin hisseihin kyläreissuilla, nousevat kevyesti linja-auton kyytiin yms. Rattaiden selkänojan tulee liikkua vaiheittain, että lapsen saa tarvittaessa myös maate. Suosittelen nelipyöräistä mallia, jossa umpikumiset renkaat. Nykyisin monissa malleissa on niin, että etupyörät saa joko lukittua suoraan (ulkoillessa, loskasäässä) taikka liikkuvat vapaasti (pienissä tiloissa, kaupoissa yms.) mikä on todella kätevää. Vaunujen ulkoasussa huomioisin, että täällä meillä syksyn ja talven hämärissä vaunuissa kannattaa olla muitakin kuin tummia sävyjä, jotta näkyvät paremmin (vrt. esim. Brion kokomusta malli, joka kyllä tyylikäs, mutta esim. omakotitalo-alueella kävellessä autoihin huonosti näkyvä.). Lisäksi tietenkin kauhjasti heijastimia heilumaan ja hyvä sadekuomu :).

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan turvakaukaloa autoon?

Tutkisin noita tehtyjä turvallisuustestejä kyllä, joihin joku laittoikin jo aiemmin linkkiä. Lisäksi tutkisin sitten kaupassa myyjän kanssa vaihtoehtoja. Todennäköisesti ette tarvitse enää erikseen kaukaloa, vaan suoraan kunnon istuimen. Monet mallit ovat jo muunneltavia, eli nollasta ylöspäin. Aluksi selkä menosuuntaan, myöhemmin toisin päin ja kaltevuus säädeltävissä. Ihan purematta ei sitten kannata niellä lastentarvikeliikkeissä myyjien vakuutteluja turvatestien läpäisemisestä, sillä joskus turvatestit on suoritettu vuosia sitten taikka malli on testin läpäissyt, mutta ei hyvin. Mutta myös maalaisjärki palvelee, eli mitä tukevampi, jämäkämpi ja useammalla remmillä kiinnitettävä, sen parempi :).

Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan sitteriä?

Samoilla linjoilla, kuin muutamat muutkin, että ei kannata hankkia enää sitteriä, koska lapsi haluaa pian vain ryömiä sitten kontata ja lopulta jumpata itseään pystyyn :). Meillä yli vuoden ikäiselle on ollut aikamoinen hitti tuollainen lasten keinutuoli. Siinä istutaan ja lauletaan "kiikkaa, kiikkaa" :).

Ja niin paljon onnea ja iloa ja hyviä hetkiä teille kaikille, kun vaan olla ja saattaa :)!!!

Anonymous said...

Ja vielä piti tuohon sitteri-kohtaan ehdottaa, että hyppykiikku sen sijaan saattaisi olla kiva. Lapsi tykkää hurjasti pomppia siinä :). Toiset kyllä murehtii, että jos lapsen varpistaminen johtuu pomppuilusta, mutta meillä ainakin neuvolatädin ohjeen mukaisesti asetettiin kiikku sen verran alas, että lapsi pääsi ponnistamaan koko jalalla, ei vain varpailla ja ei ole ongelmia ollut. Lisäksi meillä ainakin oli ihan selvä juttu, että kun kävelemään pääsi, niin ei siinä paikallaan enää huvittanut hypätä :). Mutta totakin kannattaa kysellä joltain lainaan taikka ostaa hyväkuntoinen käytetty, kun ei sekään kauan mene ja ei ehkä kaikkia vauvoja huvitakaan.

Anonymous said...

Tripp Trapp on minunkin suosikkini kolmen lapsen kokemuksella. Ylipäätään tukevuuden lisäksi arvostin puhdistamisen helppoutta.

Pidin myös erityisen paljon pöydän reunaan kiinnitettävästä, alun perin veneisiin suunnitellusta syöttötuolista, jonka saattoi ottaa myös mukaan. Se kulki näppärästi rattaiden korissa mukana. Saakohan sellaisia vielä?

Anonymous said...

Turvakaukalosta: Sellainen on kätevä, jossa on ns. telakka eli kaukalon saa napsauttamalla kiinnitettyä autoon, eikä tarvitse joka kerta olla pujottelemassa turvavyötä. Kaukalo jää yleensä ensimmäisenä pieneksi selkämitasta, eli kannattaa ottaa sellainen malli jossa on pitkä selkämitta. Painoraja harvemmin tulee vastaan ainakaan tyttölapsilla... Meillä on Britaxin tarvakaukalo,johon meidän ihan keskiverto kokoinen tyttö mahtui 1-vuotiaaksi saakka eli teidän tyttö mahtuu melkoisen varmasti myös ainakin tuohon ikään saakka vastaavaan kaukaloon.

Syöttötuolista olen ehdottomasti myös Tripp Trappin kannattaja, se on kiva kun sitä pystyy säätämään eri kokoiselle lapselle ja toisaalta sen muotoilu on sellainen, ettei lapsi saa sitä kaadettua vaikka potkisikin pöytää vasten (vaan se korkeintaan liukuu lattiaa pitkin).

Sarita

Anonymous said...

Voi miten kivaa päästä neuvomaan! :-)))

Meillä on ollut Brion yhdistelmävaunut, jotka kestivät 1,5 lapsen verran, ja sitten pelkät Brion rattaat. Molemmissa ilmapyörät, jotka ovat erittäin hyvät siihen saakka, kun kumi puhkeaa (enpä taida unohtaa sitä kertaa, kun odotetun kaupunkireissun sijaan vietin pari tuntia kumia paikkaamalla; onneksi lapsi sentään nukkui koko ajan ;-). Tästä huolimatta siis valitsin kuitenkin uudempiinkin rattaisiin ilmapyörät.

Jos niissä ilmapyörissä on autonpyörätyyppinen venttiili, voit ostaa kaksitoimisen pyöränpumpun, eli sellaisen jossa suukappaleen voi vaihtaa. Ei siis tarvitse lähteä huoltoasemalle pumppaamaan.

Jos liikut paljon julkisilla, kannattaa valita kompaktin kokoiset rattaat, niin niiden kanssa mahtuu paremmin bussiin/ratikkaan/yms.

Syöttötuolina meillä on ollut Tripp Trapp, ja olemme olleet hyvin tyytyväisiä. 8-vuotias koululainen käyttää sitä edelleen. (Myös alempi, jalkatueksi tarkoitettu taso kelpaa työtasoksi, kun lapsi istuu pöydän alla. :-))

Ja niin kuin täällä jo viisaasti todettiin, lapselle tärkeintä eivät ole tavarat, vaikka niitä onkin kiva hankkia.

Onnea vielä kerran.

iira said...

Onnea onnea onnea!

Kantoliinasta: Meillä oli aluksi pitkä trikooliina ja se oli ihana. Jossain kohdassa 5 kk ja 8 kg se ei sitten enää oikein toiminut, tarvittiin napakampaa kangasta, että iso mötkäle pysyi paikallaan eikä tuntunut painavan ihan älyttömästi. Siirryttiin pitkään kudottuun liinaan, joka taas toimi aikansa, mutta nyt kohdassa 9 kk ja vilkasliikkeinen vauhtivauva sitä tulee käytettyä lähinnä silloin, kun pieni on kipeä ja kaipaa paljon läheisyyttä ja nukkumiskantamista. Jonkun verran käytetään myös rengasliinaa, jolla vauvan saa aika kätsästi lonkalle, lyhyt kudottu liina varmaan ajaisi saman asian. Seuraava liinahankinta voisi meillä olla neliöliina, jolla vauvan saa helposti selkään. Mutta musta tuntuisi, että lonkalla kantaminen rengasliinalla tai lyhyellä kudotulla vois olla alkuun teille hyvä!

Anonymous said...

Hei ja onnittelut!

Toistan samaa, mitä joku muukin jo: ostakaa taitettavat matkarattaat Kiinasta. Halvalla saa ja auttavat matkalla kummasti. Kasvot on hyvä saada kuljettajaan päin, saattaa viedä paljon pitempäänkin kuin mainittu 1,5-vuotiaaksi asti ennen kuin adotoitu lapsi tahtoo nähdä maailmaa äidin sijaan.

Kantoreppu (tai liina, kumpaan miellytkin) on kuitenkin ykköshankinta hakumatkalle. Jos ei ole tolkuttoman kuumaa (en muista nyt, mihin päin Kiinaa matkaatte) ja jaksatte kantaa lasta rinnalla/selässä, se on lapselle se turvallisin tilanne. Meidän tyttömme saattoi nukahtaa vain kantorepussa, kun uneen "joutuminen" oli muuten mahdotonta paniikkia. Kaikesta tavarasta reppu oli tärkein.

Ihanaa matkaa ja sitä ennen ihania valmistelupäiviä!

Heidi said...

Minäkin suosittelen ehdottomasti manduca-kantoreppua! Meidän 6-kk. tyttö kulkee siinä niin kätevästi ja mielellään, että meillä ei ole juuri koskaan rattaita mukana kun ollaan kauppassa tai reissunpäällä.
Ihaninta siinä on kuitenkin kantajan ja lapsen läheisyys ja turvallinen olo lapselle kun voi oman fiiliksensä mukaan katsoa maisemia tai sitten pitää päätä piilossa kantajan rintaa vasten.
(Huuto.netissä on muuten näkynyt manducoita myynnissä).

Rataissa suosittelisin myös ennen kaikkea kuljettamaan lasta selkä menosuuntaan, jolloin lapsi voi olla kontaktissa työntäjään.

pikkuthti said...

Aivan loistava tuo miehesi tosi kiireellinen asia :)

Rattaat; lisäisin vielä rattaisen työntöaisasta-kommentin. Meillä esikoisella oli perusyhdistelmävaunut (Brio), jotka Suomen lumihangissa ja rapakeleillä toimivat hyvin, mutta mie (160cm) en oikein jaksanut työntää täysiä (lapsi + ostokset + keli) rattaita... toiselle hankimme Emmaljungan Edget, joissa oli säädettävä työntöaisa -ja ihme ja kumma! elämä helpottui tosi paljon, kun aisan sai riittävän lyhyeksi -en tietenkään tiedä minkä mittaisia te olette miehesi kanssa, mutta kannattaa kokeilla työntää ("puskea") eteenpäin kuvitteellista painoa, jotta saa tuntuman työntömukavuuteen. meillä on lisäksi mieheni kanssa 30cm pituuseroa,joten hänellekin oli helpotus kun oli säätövaraa :)

Jos on tukevat perus-4-pyöräiset rattaat, on niihin helppoa lisätä sisaruslauta (toiselle lapselle tarkoitettu seisomislauta, jonka alla on pyörät ja se kiinnitetään rattaiden taka-akseliin), mikäli sellaista tulette aikanaan tarvitsemaan :)

meillä oli kakkosrattaina kauppa-/kaupunkireissuja varten hankitut Gracon näppärät kääntyvillä etupyörillä varustetut rattaat -näppärät pistää kasaan/avata vaikka lapsi kainalossa :) mutta nämä ratasmerkit kehittyvät vuosi vuodelta,joten en enää ole ihan ajantasalla uusien tulokkaiden tilanteesta :) Ja teille hakumatkaakin ajatellen varmaan sopisi parhaiten sellaiset tosi kevyet päivänvarjorattaiksikin sanotut rattaat.

Meillä on käytetty myös paljon Huuto.nettiä -sieltä löytyy kaikenlaista kun vaan jaksaa koluta sitä läpi :)

TripTrap saa meiltäkin puoltavan äänen -meillä se on ruokapöydän päässä virallisesti 3v:n paikkana, mutta kaikkein mieluiten siinä istuu 10v. -ja usein joku aikuinenkin juo kahvinsa siinä :) Ja milloin ystävien pikkuriikkinen 1v. tulee kylään laitamme triptrappiin sen turvakaaren käden käänteessä ja taas on turvallista osallistua pöydän anteihin.

meillä esikoisella käytettiin rintareppua, mutta tyttären syntyessä se jäi käyttämättä, sillä tyttö oli niin pieni, kevyt ja fyysinen (eikä lainkaan viihtynyt liinassa/rintarepussa), että kannoin häntä tosi paljon käsivarrella. siitä näki helposti ympärilleen ja hän oppi hyvin kannattelemaan itseään. eli kannattaa lainata ensin/ kokeilla kavereilta (jos mahdollista), jotta löytää itselle ja lapselle sen kaikkein mukavimman tavan kantaa/olla lähekkäin.

Meillä ei ollut lainkaan sitteriä, sillä mieluummin laitoin lattialle leikkialustan, jolla muksut köllivät/touhusivat. mutta jos päätätte hankkia/lainata tyttärellenne auton kaukaloistuimen, niin se menee sitteristä tarvittaissa.

Kuten joku aikaisempi kommentoikin, nämä ovat kuitenkin toissijaisia -tärkeintä on, että te itse jaksatte ja osaatte pyytää apua tarvittaessa! jokainen vanhempi kokee joskus väsymystä tai kaipaa omaakin aikaa, vaikka lapsi on miten rakas ja kaivattu, olkaa rohkeita kuuntelemaan myös teidän tarpeitanne vaikka rakas aarteenne tuleekin vihdoin kotiin <3

Luottakaa itseenne! Te olette juuri ne oikeat vanhemmat tyttärellenne, te kasvatatte hänet ja opitte tuntemaan hänet parhaiten. Ihmiset saattavat tarjota neuvojaan vaikka te ette niitä tarvitseisikaan -osatkaa sulkea tarvittaessa korvanne :)

Pitäkää huolta toisistanne ja kysykää apua jos/kun sitä kaipaatte.

Vielä suosittelisin kirjaa. (ehkä tunnetkin opuksen?) meillä oikeastaan ainoana käsikirjana tarvittaessa on käytetty Wahlgrenin "Lapsikirjaa", jossa on 9 lapsen äidin aika maalaisjärjellä annettuja neuvoja lapsenkasvatukseen. sitä kannattaa lukea ja poimia teille sopivat jutut -suosittelen lämmöllä :)

Anonymous said...

Kannanpa korteni minäkin kekoon ;) En ehtinyt lukea muista kommenteista kuin osan, joten sorry jos tulee toistoa...

-Vaunuista meillä on kokemusta Teutoniasta; voin suositella lämpimästi. Loistavat vaunut edelleen, vaikka ostettiin itsekin käytettyinä. Heittoaisa on iso plussa. Teutoniat kulkevat jopa metsäautotiellä kuin vankkurit, silti ovat kevyet työntää. Asvaltilla kulkevat myös kuin unelma. Vaunuista ostaisin kunnon rattaat tai yhdistelmät ilman kantokoppaa, sillä se on mielestäni tuon ikäiselle turha (kustannus). Kovakoppaista en myöskään ostaisi, kun tuo koppa jää äkkiä turhaksi/pieneksi. Ennemmin rattaisiin kunnon jalkapussi ja sinne lämpö/makuupussi. Kauppareissuja, matkoja yms varten meillä on auton perässä matkarattaat, joissa on edessä kääntyvät pyörät (ihan pienipyöräisiä ei kannata hankkia). Mutta näillä ei tosiaan pääse kaupungissakaan talvikelillä ilman hikeä eteenpäin...Toisaalta matkarattaat voisi olla teillä kätevät mukana tytön hakureissulla ;)

- syöttötuolina meilläkin on tuo Stokken Tripp Trapp, enkä pois vaihtaisi. Se vaan on niin paljon enemmän kuin syöttötuoli :) Meillä on tuolissa Baby set, ja (hoikka, pienikokoinen) tyttäremme on käyttänyt tuolia puolivuotiaasta lähtien. huterammallekin istujalle tuo baby set tekee tuolista turvallisen istua.

- turvakaukaloa en enää tuon ikäiselle (8kk?) hankkisi, vaan ostaisin suoraan turvaistuimen. Selkä menosuuntaan olevia istuimia suositellaan 3 ikävuoteen asti. Lastentarvikekaupat ovat itse istuimien maahantuojia, joten riippuu pitkälti liikkeestä, mitä pitävät hyvänä ja mitä eivät. Kuunnelkaa suosituksia siis suodattavin korvin. Hyvä puolueeton lastenistuintutkimus löytyy esimerkiksi autoliiton sivuilta. Ja muitakin turvaohjeita lastenistuimien suhteen. Tärkeä asia istuinta hankkiessa on myös sen koko ja sopivuus autoon. On järkevää tutustua malleihin etuäteen, poimia niistä omat suosikit ja tämän jälkeen ajaa liikkeeseen ihan fyysisesti kokeilemaan mahtuuko istuin autoonne. Nuo isofix telakalliset ovat varmasti turvallisia, mutta meillä ei ainakaan Volkkarin Passattiin mahtunut telakallinen turvaistuin, kun katto tuli vastaan. Tai mahtui tietty juuri ja juuri, mutta lasta olisi ollut äärimmäisen hankala laittaa istuimeen, kun se oli lähes katossa kiinni...Me päädyimme kaukalon jälkeen Britaxin Multi-Techiin ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Istuimeen voi laittaa puolivuotiaan (meillä siirtyi 8 kk:n ikäisenä, kun kyllästyi olemaan kuppimaisessa kaukalossa). Istuin muuntautuu lapsen kasvaessa ja sitä voi käyttää jopa kouluikään asti. Istuin on myös sikäli kätevä, että sitä voi aluksi käyttää selkä menosuuntaan ja sitten myöhemmin kääntää kasvot menosuuntaan. Osaa turvaistuimista on mahdollista käyttää alle puolivuotiaallekin (esim Britaxin Secura), joten teidänkin tyttärenne painolle sopiva turvaistuin varmasti löytyy.

- sitteriä en myöskään enää hankkisi tuon ikäiselle. Jos tyttärenne ei osaa istua tuettuna (niin että hänet voisi laittaa syöttötuoliin), niin sitterin voi sitten hakea nopsasti kaupasta. Cittarin, anttilan, Prisman jne mallit ovat ihan käypiä tuon ikäiselle. Pääasia on, että saa mahdollisimman pystyyn. Monikaan vauva ei viihdy sitterissä, eikä varsinkaan 6 kk:n jälkeen. mielummin hankkisin hyvän leikkimaton, sillä tuon ikäisen fyysiselle ja motoriselle kehitykselle on tärkeää, että hän saa oleskella lattialla. Sitteri sen sijaan helposti passivoi. Ennemminkin siirtäisin katseeni teinä sinne hyppykiikku, Brion taaperokärry ja kävelytuoliosioon ;)

Anonymous said...

Minun neuvoni on, että muista myös relata :-) Itse muistan kuinka viimeisilläni raskaana panikoin, että osaanko valita oikeat rattaat. No, nyt tajuan, että ei ne rattaat paljon paina sen kaiken muun häslingin keskellä. Huonommillakin rattailla pärjää vallan hyvin ja osa asioista on sellaisia, ettei niitä voi millään oppiakaan kuin kantapään kautta, lapset kun ovat niin erilaisia keskenään. Sinusta tulee ihana äiti, juuri oikea äiti lapsellesi, vaikka rattaiden pyörät kääntyisivätkin vähän väärään suuntaan joskus.

Anonymous said...

Rattaista: Meillä on Emmaljungan Edget, enkä pois vaihtaisi. Esikko täyttää pian kolme vuotta ja vieläkin niissä mahtuu nukkumaan. Kova koppa meni ensimmäisen vuoden reilusti, nyt sitten ratasosalla mennään. Heittoaisa on ollut ihan ehdoton, on työlästä alkaa irrottaa istuinosaa, jos aurinko sattuu paistamaan silmiin tulomatkalla. Kun kuopus syntyi, ostimme Herqulekset tuplina ja niihin olen ollut _ihan_ tyytyväinen, mutta Emmaljungat hakkaa Herqulekset mennen, tullen ja palateesa. Kyllä sen laadun vaan hinnassa huomaa.

Syöttötuolista: TrippTrapp. Molemmilla lapsillamme on sellainen ja käytössä olen huomannut sen mahtavuuden. Kallishan se on, mutta käytännöllinen ja kestävä. Kuten jo muutkin siitä ovat sanoneet, menee vuosia ja vuosia. Vaikka joku laskeskelikin, että halvalla saa sitten korkeampaa tuolia lapselle, ei ne kuitenkaan turvallisuudessa pärjää TT:lle. Se ei kaadu vielä viiden vuodenkaan päästä.

Turvakaukalo: Kaukaloa ei varmaan tuon ikäiselle enää tarvitse (siis minun mielipiteeni). Olemme siirtäneet molemmat lapsemme viisikuisina Aktagracon CosmicComfortiin, joka menee 5kk-noin 6 vuoteen saakka. Mutta näissä asioissa kannattaa konsultoida lastentarvikeliikettä.

Kantoliinasta: Meillä hankittiin kallis Cirasolin todella hyvä kantoliina, mutta se jäi käyttämättä ihan siksi, että lapsi ei alkanut olemaan siinä, vaikka kuinka yritti. Poikaa ahdisti hirmuisesti, kun se laitettiin liinaan. Tosin sitähän ahdisti, kun puki ulkovaatteet päälle eikä se päässyt heiluttelemaan jalkojaan ja käsiään enää vapaasti. Eli kannattaa ensin vuokrata ja kokeilla ja vasta sitten hankkia omaksi.

Sitteriä meillä ei ole ollut, eikä sellaista tarvittukaan. Tässäkin kohtaa kaikki ovat yksilöllisiä.

Mielipiteitä on monia ja on vaikea ilman kokemusta mistään pitää. Itse ainakin olen kokemuksen kautta oppinut paljon, sillä yksi tykkää maidosta ja toinen vedestä. Arvostamme niin paljon eri asioita, että en oikeastaan yhtään ihmettele, että saat ihan hirmuisen paljon neuvoja. Jonain päivänä huomaatkin, että parhaiten toimii, kun itse kokeilee. Se, minkä toinen on hyväksi havainnut, ei itselle sovi lainkaan.

Ihanaa odotusaikaa teille. Nauti, nauti, nauti.

Kukannuppu said...

Tripp trappia ja Manducaa komppaan myös. Sitteri saattaa olla jo förbi lapsellenne.

Vaunuista/rattaista sanoisin sanasen:
Kun lapsenne on jo kuitenkin noin 8 kk kun hänet saatte kotiin, ei vaunuja ehkä enää tarvita. Meillä vaunujen/yhdistelmärattaiden käyttöikä päättyi vuoden iässä.

Hyvät, tukevat matkarattaat, jotka saa sillä yhdellä kädenliikkeellä kasaan ja kokoon + sopivat auton peräkonttiin, ruuhkabussiin ja kulkevat suurien pyöriensä ansiosta kelissä kuin kelissä, saattaisivat riittää. Matkarattaita (=joissa yksi alalaji ovat siis ne taittuvat sateenvarjorattaat) on ihan barbien istuttavista aivan isojen lasten rattaisiin. Kehottaisin katsomaan siitä suuremmasta päästä. Kestävät käytössä enemmän + pitempään, lapsen saa myös makuuasentoon, niihin sopii makuupussi talvinukkumista varten, ovat kosteudenkestävät, niihin saa myös sateensuojan jne. Meillä käytössä on Inglesina-merkkiset.
Eipä tuolla keski-Euroopan maissa välttämättä muun tyyppisiä rattaita näekään kuin näitä "matkarattaita".

Jos sitten yhdistelmärattaita haette, siin niitä perinteisiä "vaunuja", suosittelen jämäkkää ja siroa Teutoniaa. Senkin merkin sisällä löytyy paljon eri vaihtoehtoja. Eivät hylly ja notku ja veivaa kuten Briot tai amerikanrautamaiset Emmaljungat.

Menkää hyvään myymälään kaikessa rauhassa, mielellään muulloin kuin lauantaina, kokeilemaan.

Anonymous said...

En tiedä, osaatko vastata tähän (tai siis tiedätkö syytä itsekään), mutta miksi teidän pitää vielä odottaa pari kuukautta ennen kuin voitte hakea lapsen kotiin? Ymmärrän kyllä, että adoptioprosessi on hidas ja byrokraattinen, mutta tuntuu hullulta, että jos adoptiopäätös on jo tehty, niin pitää silti vielä odottaa kuukausia ennen kuin saa lapsen syliin :(

S said...

Olen jo monta kertaa aloittanut tämän. Ehkä nyt onnistun. Olen yksi niistä, sen suurimman lahjan antaneista, ns. bio-äideistä.

Kiitos tästä blogista. Olen seurannut sitä kauan ja itkin (niin kuin sadat muutkin lukijat) onnesta, kun vihdoin saimme lukea hyviä uutisia. Samalla myös minä mietin sitä toista naista siellä jossain, häntä joka joutui luopumaan ja antamaan. Voi kunpa hän saisi tietää, että se kaikkein tärkein ja arvokkain saa teiltä hyvän ja onnellisen kodin niin kuin minun lapseni on toisaalta saanut.

Anonymous said...

Hei!

Meillä on syöttötuolina Emma-syöttötuoli ns."tripp trapp-kopio" ja voin heti sanoa, että se on aika kiikkana. Meillä siinä istuu kylläkin vilkas 11kk:tinen poika, mutta hän saa sen kaatumaan taaksepäin jos työntää jalkoja pöytää vasten. Tästä syystä en voi pitää ollenkaan syöttötuolia pöydän ääressä:( En siis suosittele tätä tuolia! Kannattaa hankkia just esim. se aito tripp trapp, vaikka onkin paljon kalliimpi. Se on kuitenkin turvallisempi!:)

Rattaista: Meillä on Emmaljungan Scooter-rattaat ja ovat toimineet loistavasti. Tosin meillä ne on olleet käytössä vasta tämän kesän, mutta hyvältä vaikuttavat. Niissä on ilmakennopyörät, joilla pääsee vaikeammassakin maastossa eteenpäin! Ovat kuitenkin aika sirot rattaat, että mahtuu kaupoissakin hyvin kulkemaan! Näissä rattaissa ei ole kääntyvää työntöaisaa, mutta meillä poika tykkää kyllä katsella eteenpäin kun istuu rattaissa. Toisaalta olisi ihana nähdä lapsen kasvot varsinkin jos pitkää matkaa kärryttelee. Poika sitten kuikuilee ja kääntelee päätään, että onhan se äiti vielä tallella..suosittelen kyllä kääntyvää aisaa, vaikka meillä ei sitä olekaan!

Samoja juttuja mekin mietittiin kun tänä kesänä lähdettiin poikaa kotiin hakemaan:) Näillä ollaan kuitenkin nyt pärjäilty!

Autokaukalo menee n.10 kg asti, että jos teidän tyttö osaa jo istua, niin kannattanee hankkia suoraan turvaistuin. Se on pitkäikäisempi:)

Ja kantoliinasta vielä se, että kantoreppu on kätevä ja myös mies tykkää paremmin kantaa lasta repussa kuin liinassa. Meillä on Manduca ja suosittelen! On pitkäikäinen ja paljon säätömahdollisuuksia! Lisäksi se on hyvännäköinen ja menee pieneenkin tilaan matkoilla!

Tsemppiä ja ihania hetkiä tavaroiden hankkimiseen!! Pian se pari kuukautta menee tässä matkaa ja kotia valmistellessa!

erään melkein yksivuotiaan äiti said...

Kiitos taas kerran kauniista ja koskettavasta kirjoituksestasi.

Nämä seikat kannattaa huomioida:

Kantoliinasta: ei kannata hankkia sellaista ennen kuin saatte testattua lapsen kanssa, että suostuuko hän siihen kannettavaksi ollenkaan. Lapsenne saattaa olla jo kovasti liikuskelevaakin sorttia ikänsä puolesta, eivätkä kaikki vauvelitkaan viihdy liinassa.

Syöttötuolista: hankkikaa sellainen, joka ei kaadu helposti eikä vie liikaa tilaa keittiössä. Ei-enää-ihan-pikkuvauva saattaa viihtyä myös perinteisessä puusyöttiksessä, jonka saa muunnettua tuoli/pöytä-yhdistelmäksi lattialle. Tästä ei taitava kiipeilijäkään putoa korkealta. Pienessä keittiössä pöytään kiinnitettävä kangassyöttötuoli on kätevä, eikä siitäkään ole helppo kiivetä pois.

Rattaista: monesti yhdistelmien koppa voi olla painava ja hankala kiinnittää runkoon, mikäli sitä joutuu irroittelemaan. Kevyempi ratas on mukavampi työntää, ja suuret, ilmatäytteiset pyörät menevät lumessakin. Jos hankitte kokoontaittuvat matka/kuomurattaat, kiinnittäkää huomiota siihen, saako ne otettua käyttöön yhdellä kädellä silloin, kun lapsi on toisessa kainalossa.

Turvakaukaloa ei kannata hankkia yli puolivuotiaalle - turvaistuin on hyvä ostos, ellei lapsenne ole todella pienikokoinen (kaukalossa on tärkeää ettei lapsen pää ylety reunan yli). Tarkistakaa että istuimen omat turvavyöt ovat oikeaa, napakkaa materiaalia, eikä sellaista turvavyön näköistä nauhaa, joka kiertyy helposti epämukavaksi ja kolaritilanteessa vähemmän turvalliseksi nirunaruksi.

Sitteriä tuskin tarvitsette, mutta senkin näkee sitten kun tietää minkälainen lapsi sieltä tulla tupsahtaa. Muutenkin kannattaa tehdä tämäntyyppisiä hankintoja harkiten, sillä hyvin suunniteltu ei lasten kanssa ole läheskään aina puoliksi tehty, vaan vasta varovainen hypoteesi siitä, mitä tulee tapahtumaan oikeasti.

Ai niin, ja sitten vielä: kannattaa kuitenkin suunnitella asioita nyt etukäteen, koska pian ette enää ehdi miettiä juuri mitään kunnolla ennen kuin on jo pakko toimia! ;)

Cherika said...

Suosittelen Ergo-kantorepun vaihtoehdoksi PATAMUM-merkkistä kantoreppua!!!!! Valittavana on kaksi eri malliakin: tavallinen ja taapero-malli isommalle.

Me ensin lainasimme patapumia ystäviltä, totesimme loistavaksi, se pelasti hakumatkamme, ja sitten hankimme oman.

Johanna said...

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, joista varmasti hyviä neuvoja olitte jo saaneetkin, mutta viiden lapsen ( 14v., 10v., 8v., 3v., ja 1v. ) kuudetta odottavana äitinä tahdon kantaa vielä korteni kekoon :)

Rattaista/vaunuista sellaiset, joissa on ISO sisäosa, jonne lapsi sopii pitkään ja jotka ovat tukevat ( ja joissa on turvavaljaat ), sillä lapsi kasvaa niin paljon äkimmin kuin uskookaan ja keikkuu ja roikkuu vaunuissa/rattaissa ja putoaa, jos turvallisuus ei ole kunnossa. Useimmat mallit ovat kuitenkin hyviä työntää, kasata ja liikutella. Itse en tingi turvallisuudesta ja vauvan mukavuudesta.

Syöttötuolista ehdottomasti Tripp Trapp, se tulikin jo monessa alkupään kommentissa selväksi.

Kantoliinasta suosittelen liinan lisäksi "helppoa mallia" MANDUCA-kantoreppua, jossa on monipuoliset säädöt ihan vastasyntyneestä alkaen isoon taaperoon asti ja jonka kanssa ei mene solmuun tai joka ei jää käyttämättä sen vuoksi, ettei osaa sitä sitoa.

Turvakaukalosta suosittelen hankkimaan turvallisen testivoittajan, jossa on joko "kiinteä" asennus (= pelkkä vauva otetaan mukaan ) tai sitten telakka, joka on "kiinteästi" autossa ja vain pelkkä kaukalo otetaan vauvoineen mukaan. Ja menemään marketin sijaan ostamaan sitä asiantuntevasta kaupasta, joka neuvoo kädestä pitäen, miten se asennetaan juuri teidän autoon oikein.

Sitteriä ette tarvitse. Tai mistä minä tiedän, tarvitsetteko, mutta lyhyet "lapsi on laskettava jonnekin, josta voi katsella tms."-hetket, jopa alun sosesyöttämiset hoituvat kyllä turvakaukalossa. Ja vauvaa ei voi hemmotella pilalle sylissä, ja vauvalle tekee hyvää köllötellä peiton päällä lattialla saamassa mahdollisuuksia liikkumiseen passiivisen sitterissä "kellottelun" ( sama asento, joka ei aktivoi liikkumaan yhtään ) sijaan.

Ehdottomasti paras "vauvanhoitoväline", jonka meidän perhe on hankkinut, on ekokauppa Ruohonjuuresta ostettu JUUTTIKEHTO, joka kiinnitetään kattoon ja jossa vauva nukkuu turvallisesti ja lähellä perheen tapahtumia ( vaika olohuoneessa ) siihen asti kunnes alkaa nousta kontilleen ja tukea vasten. Juuttikehdossa vauva saa kokea turvallisen pesän, sitä voi liekuttaa vauvaa rauhoitellakseen ja jos vauva unessa säpsähtää johonkin, hän omalla liikkeellään liikuttaa kehtoa, joka tuudittaa ja lohduttaa. Lapsi on tuossa myös turvassa kylmältä ( jos vetoisa koti ), isommilta sisaruksilta ( eivät voi antaa vauhtia niin kovasti tai väärin, että kehto keikahtaisi ), lemmikeiltä ( koirat eivät yllä, kissatkaan eivät yleensä viitsi loikkia sinne ). Ostettiin sellainen jo toiselle lapselle ja edelleen on kuin uusi odottamassa tätä meidän kuudetta lasta.

Onnea ihanalle odotukselle. Aivan uskomattoman ihana lukea blogiasi ja tätä ihanaa uutta odotustanne.

Anonymous said...

Onnea! Hyviä kommentteja olet saanut! Katsastappa Concord Ultimax -turvaistuin. Teidän ei kannata enää turvakaukaloa hankkia, kun lapsenne on jo "iso" kotiintullessa. Ultimax käy vauvasta kolmeen vuoteen. Todella laadukas, turvallinen ja vakaa turvaistuin, jota voin lämpimästi suositella!

Anonymous said...

"Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan lastenrattaita?"

Hei, ihana juttu että Hän on pian täällä!

Ja otan osaa, on varmaan hurjaa miettiä kaikkia hankintoja tässä ajatusmylläkän keskellä. Sellaisen ajatuksen voisin esittää, että jos olet sellainen ihminen, joka tykkää järjestää asiat kuntoon etukäteen, niin osta kaikki tarvittava (mikäli taloudellisesti vaan mahdollista) ennen lapsen tuloa. Sitten ei tarvitse stressata "että sekin puuttuu" kun hän on teillä, eikä heti ryntäillä päättömänä kaupassa. Lisäksi ylimääräisistä tavaroista pääsee helposti eroon lastentarvikekirpputoreilla tai Huuto.netissä.

Jos taas et stressaa hankinnoista, niin sitten anna olla, hae sitten kaupasta tai tilaa netistä mitä tarvitsette.

Tässä neuvoja yhden tyttären äidiltä jolle toinen kohta tulossa, mä olen kauhee funtsija ja tietojen selvittäjä, joten koita kestää jos menee liian yksityiskohtaiseksi :)

Vaunuista suosittelisin monien muiden tavoin miettimään lapsen kokoa (että hän mahtuu nukkumaan vaunuissa/ratasosassa, jos nukutatte häntä vielä ulkona). Esim. meillä on Brio Sing yhdistelmävaunut, ja siihen vaunukoppaan mahtui lapsemme talvivaatteissa noin 1 vuotiaaksi asti. Sen jälkeen siirsimme hänet nukkumaan rattaisiin (Phil & Teds Vibe- merkkisiin), sillä Brio Singin ratasosa on tosi avonainen ja selkänojaa ei saa ihan suoraksi. Eli ei siis kovin hyvä ratas nukkumiseen. Mummolassa on vanhat Teutoniat (15e kirppikseltä)ja ne ovat osoittautuneet niiin hintansa arvoisiksi. Lapsi mahtuu niihin erinomaisesti nukkumaan. Tutuilla on myös Gesslein ja Hartan merkkejä, ovat olleet myös hyviä. Emmaljungat ovat tukevaa tekoa, tosin aikamoiset hyökkäysvaunut jos olet pienikokoinen työntäjä. Käykää kokeilemassa ja googlettakaa eri merkeistä kokemuksia, sillä ne "oikeat" löytyvät. Tai jos eivät ole hyvät, niin sitten ajan myötä myytte ja vaihdatte toimivampiin.

"Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan kantoliinaa?"

Kantoliinan mä koin "hitaaksi", eli sen asetteluun ja sitomiseen menee aikaa. Pidemmillä kävelyillä se on kyllä pienen kanssa hyvä.

Nopeampi ratkaisu on paljon kehuttu Manduca-reppu, se on kyllä hyvä. Sen avulla reissasimme 7kk ikäisen lapsen kanssa Kaliforniaan, matka kesti välilaskuineen 21 tuntia ja lentokentällä meillä ei ollut vaunuja käytössä, kun laitettiin ne ruumaan. Lapsi nukkui repussa unet lentokentälläkin, ja omat hartiat ja kädet saivat levätä.

Lisäksi olen hommannut nyt kantopussin, siinä kantaa lyhyitä aikoja 1,5 vuotiastakin, ja vauvaa ajatellen sinne on helppo sujauttaa se pieni. Kaikken nopeakäyttöisin näistä.

"Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan syöttötuolia?"

Se, ettei se keikkaa ja että on sopivan kokoinen. Kotona meillä on TrippTrapp, se on kyllä hyvä ja hintakin tasoittuu pitkäikäisyyden ansiosta. Mummolassa on sellainen perinteinen pöydäksi taittuva malli, siitäkin lapsi tykkää kun saa työnnellä sitä ja istuskella ja leikkiä välillä siinä pöydän äärellä.


"Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan turvakaukaloa autoon?"

Turvakaukalon koko (että mahtuu autoon) ja turvallisuus. Meillä mahtui tyttö noin 1 vuotiaaksi kaukaloon, ja sitten vasta siirrettiin istuimeen selkä menosuuntaan. Merkkeinä Brion Zento ja HTS:n Be Safe Izi Combi.

Jatkuu...

Anonymous said...

Jatkuu...

"Minkälaisia seikkoja olisi otettava huomioon hankkiessaan sitteriä?"

Meilläkin sen käyttöaika jäi lyhyeksi, 6-7kk ikäisenä ei enää viihtynyt siinä, vaan laitettiin peitto tai leikkimatto kaarineen lattialle. Siinä viihtyi paljon paremmin. Sitten kun osaa istua niin voi laittaa jo syöttötuoliin. Tosin sittereitä saa Huuto.netistä edullisesti, joten ei sen hankinta paljon maksakaan ja siitä pääsee sitten eroon jos sitä ei tarvinnutkaan.

Lentomatkoille voisin antaa muutaman vinkin vaikket niitä kysynytkään. Ota mukaan tuttipulloja, tutteja tms. jotta saat lapsen imemään jotain nousujen ja etenkin laskujen aikana. Se auttaa korvakipuun. Samoin nenätipat (Nasolin, alle 1 vuotiaille omat) ennen laskua tai nousua auttavat jos nenä on tukossa tai tekee muuten kipeää.

Lisäksi jotain uusia leluja, joilla saat tiukan paikan tullen viihdytystä järjestettyä. Kirjoihin ei meidän 7kk ikäinen vielä jaksanut keskittyä, mutta tein pari sellaista kaulanauhaa, joissa oli kaikenlaista kivaa pientä räpellettävää. Lapsi kun istui sylissä, niin hän tutki sitten sitä samalla äidin/isän kaulasta. Eivät pudonneet lattialle eikä tarvinnut pitää omissa käsissä leluja. Siihen nauhaan ompelin tiukasti lisää nauhoja, nappeja, pienen kangasnuken, heijastimen yms. pientä turvallista sälää mitä kotoa sattui löytymään. Jonkin rauhoittelulaulun opettaminen lapselle jo siellä Kiinassa voisi olla myös kätevää, niin että olisi konsti jolla lapsi rauhoittuu lentokoneessakin jos hepuli iskee.

Ja hankinnoista vielä, hyvät itkuhälyttimet listalle, jos opetatte lapsen nukkumaan ulkona. Se auttaa! Meidänkin tyttö oppi oikeastaan vasta 6-7kk iässä nukkumaan ulkona kunnon unet, ja se on mukavaa kun sitten ei kotona sisällä tarvitse hyssytellä kun lapsi nukkuu vaan hän saa rauhassa koisata ulkona.

Rattoisaa loppuodotusta!

T:Yksi pitkäaikainen fani

Anonymous said...

Äh, korjaus vielä edelliseen, se meidän kaukalo on siis Brio Primo..
T:Lahopää

Kiara said...

Voi, osaisinpa neuvoa. Olisi niin ihana antaa käytännön vinkkejä. Mutta oma kuopukseni on jo yli 4-vuotias. Ja tällä(kin) saralla kehitys on toooodella nopeaa.

Sen omista vauva-/taaperoajoistani voisin kertoa, että meillä ainoa liina on ollut Didymos, kudottu liina. Rakastan sitä yli kaiken, enkä luovu, vaikken sitä enää käytä ;) Oli meillä kaksikin trikooliinaa, mutta ne sujahtivat nopeasti kavereille. Kantoreppua ei koskaan ollut omana, mutta testasin Ergoa tai sen tyyppistä. Ja suosittelen isommalle lapselle kyllä jotain tuollaista.

Vaunuihin ja näihin muihin yksi kommentti: Meillä oli kuopuksella n. yksivuotiaasta käytössä Emmaljungan Softy-rattaat matkarattaiden sijasta. Niitä ei vissiin enää valmisteta, mutta Brion Ponyt on samanlaiset. Lisävarusteena meillä oli kuomu (ja ratti). Selkänoja ei käänny makuu-asentoon, mutta ei kuopus suostunutkaan rattaissa nukkumaan. Minusta ihan loistavat rattaat kaupunkikäytössä. Oli meillä ne isot, perusyhdistelmätkin - kotikäytössä.

Ihana kuulla ennakkovalmistautumisistasi. Vaatteista tuli mieleen: saatko tietää etukäteen lapsenne mittoja? Toppapuku olisi varmaan kvia hankkia suht sopivan kokoinen. Ja kaveriksi ehkä jotkin toppatöppöset, kengillä ei vielä niin kiirusta.

Antoisaa loppuodotusta!