Yöllä iski pyhä jysäys. Oivalsin, että herskyttelyni ja itkeskelyni on sysännyt käytännön asiat syrjään. Unelmoin lämpimästä käpertyvästä lapsesta, mutta tiedän aivan liian vähän siitä, miten häntä hoidetaan.
Kuinka usein vuoden tahi kahden vanha ihmistaimi syö? Mitä hän syö? Juodaanko velli tuttipullosta? Onko astiassa jokin suurempi reikä, että velli mahtuu ulos? Mikä sellaisen tuttipullon nimi on? Kuinka kauan päiväunet kestävät? Miten valitsen kurahaalarin, etten tule huijatuksi? Onko rattaat hankala nostaa bussiin, näyttää vähän siltä? Millaiset ovat hyvät rattaat? Miten vaippa vaihdetaan? Montako niitä kuluu vuorokaudessa? Mikä on maailman paras vaippa? Niitä on nimittäin hommattava! Millä peppu putsataan vaipanvaihdon jälkeen, pelkällä vedellä vai myös saippualla?
En saanut unta ymmärtäessäni riittämättömyyteni.
Valvoin melkein aamuun.
Kamalasti ahdisti ja vieläkin vähän.
En osaa mitään ja vellittä lapsi menehtyy!
Adoptiovanhemmat voivat mennä neuvolaan juttelemaan siinä vaiheessa, kun tieto lapsesta on saapunut. Sieltä saanee vihkosia, ohjeita ja sympatiaa - jos hyvin käy, suhtaudun vähän varauksella. Mutta tähän hätään on hankittava kirja, ohjekirja! Sellainen hyvä, josta löytyy tietoa päivärytmeistä ja muista tolkun asioista. Ja sitä sitten luetaan ja opiksi otetaan.
Vaan onhan tässä aikaa kartuttaa tietoja. Odotus jatkuu.
Vielä:
Viime kuukausina olen käynyt muutaman kerran sympaattisessa kiinalaisravintolassa, tarkoituksella ihan yksin. Syön, istun, katselen, kuuntelen. Henkilökunta on kiinalaista ja sisustus sekä musiikki sellaista tiedättehän. Nuo ovat minulle hiljaisia pyhiä hetkiä, jolloin ajattelen lasta niin kovasti että kaipuu kipristää koko kehossa.
Tekisi mieli sanoa sille sievälle hymysuu-tarjoilijalle, joka tuo pöytään tilaukseni, että aina häntä katsoessani mietin, miltä tuleva lapseni näyttää.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
20 comments:
Saara Kinnunen: Anna mun olla lapsi!
Hei!
Aivan valloittava kirjoitus!:) Tuo epävarmuuden tunne lie ollut jokaisella meistä - ellei sitten ole superitsetunnolla varustettu ;)
Minulla olisi kaksi lukuvinkkiä Sinulle...
Evelin Kirkilionis; Lapsi kaipaa kantamista, sekä
Malla Rautaparta; Kantamisen kausi.
Kirkilionis on saksalainen ihmisetologi ja Rautaparta lasten neurologiaan erikoistunut fysioterapeutti, joogaohjaaja ja kulttuuriantropologi (FM).
En tee tiivistelmää tässä, jottet hermostu, mutta suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan nuo kirjat :) Minusta niissä on tavoitettu olennainen kaiken tämän aikaan liittyvän humun, markkinavoimien ja epävarmuuden keskellä.
Läheisyys, huolenpito, läheisyys. Ihmisen poikasta ei ole tarkoitettu eristettäväksi omaan hienosti sisustettuun huoneeseensa tai tyylikkääseen pinnasänkyyn, vaan äidin, emon, lähelle. Lähellä on turvallista, lämmintä, suojaisaa. Liike rauhoittaa, lähellä oleminen luo rohkeutta ja kasvattaa itseluottamusta. Turvassa on myös hyvä nukkua.
Kaikki muu hoituu kyllä. Vaippavalinnoilla ei ratkaista onnen arvoitusta, ja vellitutit ja pullomerkit ovat onneksemme niinikään sivuseikkoja. Itse suosin pikkuisillani kestovaippoja mutta kertakäyttövaipoissa kasvaa aivan yhtä onnellisia lapsia :D
Sinulla on selvästi ainoat tärkeät "varusteet" valmiina: kaipuu saada lapsi syliisi ja halu olla hyvä äiti. Kaikkea hyvää uuvuttavan, sietämättömän odotuksen keskelläkin.
Ystävällisin terveisin
Nina
ps. Neuvolalla on varmasti monia hyviä ja vielä parempia neuvoja - luottaisin kuitenkin vieläkin enemmän vaistoon ;)
Neuvolasta jakoivat MLL:n esitteitä eri ikäkausille, samoja, joita erinäiset vauva-lehdet laittavat "tarjouskylkiäisiksi" silloin tällöin. Ja näyttävät olevan MLL:n nettisivuilla samat asiat, otsakkeen "Vanhemmille" alla. -jos lukemista kaipaa. Eipä niistä paljon käytännön hyötyä ollut :) Oma vaisto opetti enemmän.
Ja se oikea vaippa löytyy vain kokeilemalla, kun on ensin päättänyt, että kestot vai kertikset :) Kestoja ei meillä jaksettu testata, käytettiin kaupan kertakäyttövaippoja, mutta niistäkin vasta 3. merkki sopi pojalle falskaamatta ja hautomatta.
Minun lapsistani kumpikaan ei koskaan ole syönyt velliä. Että ilmankin pärjää mainiosti! Kunnon puuroa vaan vuosikkaalle!
Hei
Ihana kirjoitus. Niin emoisa! Minulla on yksi neuvo: luota itseesi. Kaikki sujuu. Kantapään kautta voi oppia paljon, se on sallittua ja jopa pakollista. Jokaisen lapsen kanssa on niin omanlaistaan. Minulle riemuisa kirjalöytö on ollut Piero Ferruccin "Kuuntele lastasi: mitä vanhemmat voivat oppia lapsiltaan." Se pureutuu tarkkaan havainnointiin, lapsen erityisyyden huomaamiseen ja sen kautta oppimiseen. Ihana ja lempeä kirja.
Meillä lapset heittivät häränpyllyä kaikessa, mitä luulin tietäneeni. Kaikki kolme olivat ruoka-allergisia, kukaan ei hyväksynyt tuttipulloa, inhosivat purkkiruokia ja maustamatonta ruokaa, sitteriä, hyppykiikkua, touhumattoja, pinnasänkyä ja muita varta vasten lapsille tehtyjä vempeleitä. Emme tarvinneet lapsilukkoja hellaan emmekä laatikoihin... Ihan ihmeellisiä mokomat. ;)
Kaikkea hyvää sinulle!
Heissan!
Yksi mielenkiintoinen kirja lapsen kehityksestä ja sen mukanaan tuomista uusista haasteista (ja käytännön vinkkejä!) on Anna Wahlgrenin Lapsikirja. (Kirja käsittelee raskaudesta 16v. saakka, mutta käsikirjamainen -eli helppo löytää kulloinkin haasteena olevat jutut!)
Mutta kyllä maalaisjärjellä pääsee pitkälle=)... Meillä ainakin noudatetaan periaatetta "kun lapsi syö ja nukkuu riittävästi, on elämä huomattavasti mukavampaa"
Ja luottakaa itseenne -te tulette tuntemaan lapsenne ja osaatte vastata juuri hänen tarpeisiinsa. Aina tulee ihmisiä, jotka tarjoavat omasta mielestään parempia kasvatustapoja -niistä voi saada hyviäkin vinkkejä, mutta te osaatte kyllä hoitaa lastanne!
tsemppiä odotukseen=)!
Hieman eri mieltä edellisen kanssa tuosta Anna Wahlgrenin kirjasta. Muijahan mm. puolusteli omaa raskausaikaista tupakointiaan sillä, että lapsista olisi tullut liian isoja joa hän ei olisi vetänyt spaddua!
Vaipat ostettiin meillä ainakin kotimaisuuden ja edullisuuden mukaan, niitten ei tarvinnut olla maailman parhaita. Muistan kuinka haettiin neljän satsi muumivaippoja satasella (mummoja):)
Lasten isoäidin kanssa nauretaan nykyään sille, että neuvolan ohjeitten mukaan piti olla viisi ateriaa päivässä...meillä oli täysi työ pienipainoisten kaksosten kanssa pysyä tuossa tahdissa, elämä oli yhtä syöttämistä.
Nyt murkkujen äitinä on ihan pakko sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että just tollasilla asioilla ei oo niin väliä. Sulla on kaikki tarvittava tietotaito muksun hoitamiseen, niinkuin äideillä ennen sua ja sun jälkeen. Kokemus opettaa, et saa lasta rikki :D
No jaa, Wahlgrenin kirja on monisataa sivuinen joten kyllä siellä ihan viisasta(kin) asiaa löytyy. Varauksella saa suhtautua kaikkiin lastenhoito-oppaisiin ja suuntauksiin, myös siihen perhepeti/kestovaippa/taaperoimetys/kantamis-ideologiaan jota tässä edellä jo mainostettiinkin.Kaikki aatteet ja suuntaukset ovat kannattajiensa mielestä toki niitä parhaita ja lapsen edun mukaisia, mutta totuus on se että ei ole suuntausta joka faktisesti sopisi kaikille lapsille. Toiset tykkää rauhasta ja omasta sängystä (ihan tosi,sellaisiakin vauvoja on!) ja toiset viihtyy äidin tai isin sylissä kouluikään asti..Oma "linja" muodostuu sitten kun lapsi tulee, pikkuhiljaa ja lasta kuunnellen. Maalaisjärki on paras opas.
Minä annan sinulle vinkin missä EI kannatta vierailla:vauva-lehden www-sivuilla. Vältät hysteriaa ja pysyt järjissäsi!
t.Miia
Ei meilläkään syöty velliä eikä oikein puuroakaan. Päivärytmi löytyi itsekseen niin kuin sopivat vaipat ja kaikki muukin.
Etukäteen saa miettiä järjellä ja vaikka vähän stressatakin, jos haluaa, mutta kun lapsi on siinä, kannattaa kuunnella vaistojaan.
Syli on hyvä, mutta jos lapsi ei halua olla sylissä, en ihan kamalasti menisi pakottamaan.
Minusta tuntuu, että ei raskaana oleminen tee yhtään sen valmiimmaksi äidiksi kuin adoptiolapsen odottaminenkaan. Molemmissa tapauksissa henkinen valmistautuminen lapsen tuloon on tärkeintä. Loppujen lopuksi jokainen lapsi on kuitenkin yllätys, oma persoonansa, joka pitää ottaa huomioon.
Minulla oli ihan samanlaisia kysymysmerkkejä käytännönjutuista kun lähdimme hakemaan pikkuistamme. Me saimme lapsen mukana hänen päivärytminsä (ruokailut, päiväunet, nukkumaanmenot jne.) lastenkodissa. Siitä oli aluksi apua. Paperi oli vähän kuin "käyttöohje" meille tuoreille vanhemmille - hmm.
Ja voit olla varma, että kun tyttärenne/poikanne saapuu, saat "hiekkalaatikkokeskusteluissa" mielipiteitä vaipoista, vaatteista, rattaista, lastenhoidosta, ruuasta, hampaista, kakkimisesta, kylvetyksestä jne. niin että hengästyttää.
Tsemppiä odotukseen - Hengessä mukana!
T. pikku-Fengin äiti
Huolet pois, sinä opit nuo kaikki jutut siinä missä me muutkin äidit! Suurin osa lähtee tietämyksessään nollasta ja siinä lapsen kanssa eläessä sitä viisastuu. Eikä tosiaan kannata kaikkia annettuja ohjeita yrittää noudattaa, teet vaan niinku sinusta fiksuimmalta tuntuu. Lapsi ei mene rikki, ellei häntä todella pahoinpidellä henkisesti tai fyysisesti.
Tällä kertaa nämä kommentit on melkein yhtä mielenkiintoisia kuin itse pääasia, bloginpitäjän kirjoitus :D
Arvattavissa toki oli, että tämä aihe kirvoittaa keskustelua, melkein jokainen meistä äideistä/tulevista äideistä kun on mielestään eniten oikeassa lastenhoidossa ja -kasvatuksessa mitä ideologioihin tulee:)
Asiaakin oli, kovasti aina odotan uusinta kirjoitustasi, sitä täällä jälleen vartomassa ;)
Nina
Lapset ovat yksilöitä joten yhtä oikeaa lastenhoito-opasta ei ole olemassa. Adoptiolapsi varsinkin voi olla aluksi hyvinkin läheisyyttä kammoksuva tai toisaalta osa on hyvinkin ripustuvia. Ajan kanssa nämäkin asiat yleensä tasoittuu. Aluksi lapsikin on niin shokkissa että ruoka/velli/maito ei ehkä maistu tai kaikki menee mukisematta alas. No worry, viimeistään alkushokin jälkeen lapsi kyllä ilmaisee mikä velli menee tai ei mene. Käytännön kikkoja kuulee tosiaan hiekkiksellä tai jo etukäteeen voi kysellä lapsiperhetutuilta.
hei :o) ilmottaudun apu odottajien listalle.
Toivon täällä salaa että odotuksesi on pian ohi ja saa sulkea sydämeesi lapsen joka sanoo sinulle äiti , maailman kaunein sana.
Tervehdys täältä adoptiomatkalle!
Löysin tänäaamuna blogisi listojen kautta, ja luin läpi kaikki merkintäsi. (Olen siis muutenkin vapaapäivän vietossa ja vähän kipeänäkin, joten en ole paha vaikka koneella lusmuankin :D)
Kirjoitat hirmu hienosti, sanon tämän vaikka olet sen jo monesti kuullut. Mutta totta se on. Saat purettua ulos sellaisia asioita, joita ei tulisi ajatelleeksikaan tämmöinen ihmislapsi, jolle koko prosessi on vieras. (Tosin, luettuani blogisi se tuntuu jo paljon tutummalta.)
Et vaikuta katkeralta, vaikka toisinaan olet niin pelännyt. Vaikutat inhimilliseltä, äidinrakkautta pullollaan olevalta ihmiseltä, jonka lävitse käy lukuisat ajatukset jättäen aina jotain mietittäväksi. Ajatusprosessejasi lukiessa (ja sosiaalialalle opiskellessa) alkaa pakosti ajattelemaan, miten ehkä monet lasten surulliset kohtalot olisi vältettävissä, jos raskaana olevat naiset (tai kaikki lasta edes harkitsevat) laitettaisiin samanlaiseen syyniin!
Toivon teille kaikkea hyvää, ja toivottavasti jo pian päättyvää odotusaikaa. Ihana koti ja perhe sitä pikkuista siellä odottaa. Onnekasta, ikiomaa, rakasta.
Turhaan suret moista. Kirjoituksistasi päätellen olet varustettu normaali järjellä. Itse kaihtaisin opuksia.
Eiköhän lapsesi vaadi ruokaa kun on nälkä ja harjoittelulla selviätte ja opitte tuntemaan toisenne. Pikkusiskokin on pärjännyt tosi hyvin, vaikka on ensimmäistä kertaa asialla.
Nea neiti on mainio. Söimme yhtenä päivänä meillä ja minulta tippui ruokaa lattialle, mitä kommentoin. Nea hyppäsi tuolistaan ja painui pöydän alle ja pisti ranskalaiseni suuhunsa. Äidiltään tipahti hetken päästä myös ruokaa. Taas tyttö pöydän alle etsimään. Nappasi parsakaalin ja palautti äitinsä lautaselle. =) Itsellään oli makaronilaatikkoa eväänä.
Joskus kyllä mietin, kun katselen hänen syömistään, että on saattanut olla tosi pienet annokset siellä lastenkodissa. Nyt ainakin syö ihan kaikkea ja kun pikku vatsa on täynnä ja oma ruoka syötynä, pyrkii vielä pöydässä olijan syliin maistelemaan lisää. Mutta tämäkin kausi menee varmasti ohitse, eikä tyttö ole missään nimessä liian lihava tms.
Tämän oli ehkä tarkoitus toimia jonkinlaisena esimerkkinä sinulle, että lapsi pitää kyllä itsekin itsestään huolta, huutaa nälkäänsä ja janoaan, joten et voi mennä pahasti metsään. =)
Ja onhan sinulla täällä valtavat kannustusjoukot ja ohjaajat tarjolla.
Heippa,
Josko insinöörinä vaan paukutan omia vastauksia sua mietityttäviin kysymyksiin (siis omalta kannalta kun mulla 2 vuotias tytär täällä):
- lapsi syö aamupalan (kl 8), lounaan (n. klo 11-12), välipalan (kun herää, eli n. klo 14), päivällisen (kun ollaan kotona n. klo 17) ja iltapalan (n. klo 19 jälkeen).
- ei meillä juotu velliä, mutta niitä varten on tuttipulloon isompireikäisiä vellitutteja
- ja tavallinen tuttipullo sopii, vaihtelee noita vellitutteja vaan
- yleensä ton ikäiset nukkuu 1,5 - 3 tuntia ja yhdet päiväunet enää
- kannattaa ottaa tarpeeks isot kurahaalarit (seuraavaa numeroo), että haalari mahtuu alle. Enkä oo niissä halvoissa juuri eroa kalliisiin huomannu, samanlailla rupee olkahihnat venyyn kun paljon käyttää.
- jos bussissa on portaat, kannattaa rattaat nostaa kahva edellä. Täälläpäin on niitä matalalattioita, että ne on kätsyjä. Niin ja tutki kohdat mistä voi nostaa etukäteen, ettei tavarakori esims irtoa nostossa
- kaikki rattaat on hyviä, mutta halvat yleensä hajoa aikaisemmin. Uusissa on onneks kaikissa takuu.
- housuvaippa on kätevä jo ton ikäisillä ja kyllä niitä aina aina ruoan jälkeen täytyy vaihtaa (ellei käy potalla). Muuten aina kun tulee tuotosta, varmaan joku 4-8 kertaa ainakin, yksilöllistä.
- vapat on samanlaisia, ihan pieniä eroja. Että osta mitä vaan. Kato vaan, ettei oo liian pieniä (kilojen mukaan menee)
- me pestään aamulla ja illalla vedellä ja kakat vedellä ja joskus saippualla. Muuten vaihdetaan vaan lennossa yleensä
Onnea odotukseen! Kyllä se elämä siitä lutviutuu!
Meidän Kiinassa kasvanut esikoisemme antoi kerran muuten vinkin, jota ei taida neuvolasta saada:
Nuudeleita syötetään pienelle lapselle siten, että puikoilla otetaan kulhosta nuudeleita, mutta aikuinen haukkaa ensin pitkät hännät pois ja vasta sitten antaa puikoilla loput lapsen suuhun. :-)
ihana tuo insinöörin vastaus ;-)
siis ohjelmoitua elämää,niinkuin insinööri-ihmiselle ja insinööri-ihmisen lapselle kuuluukiin.
Kerrassaan mainio!
Noo, kuinka tähän nyt voisi jättää vastaamatta? Samanlaista ohjekirjaa kun kaipailin aikanaan itsekin. Lapset ovat yhä elossa, esikoinenkin, mutta äidin tuskaa tieto olisi kyllä lievittänyt :)
1) Kuinka usein vuoden tahi kahden vanha ihmistaimi syö? Mitä hän syö?
- Lapsi syö kaksi lämmintä ruokaa ja kolme "palaa", eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Samaa ruokaa saa antaa kuin aikuiselle, mutta pehmeänä/paloiteltuna. Yleensä vuosikkaat syövät lusikalla itse, tosin lastenkodissa syötetään.
2) Juodaanko velli tuttipullosta?
- Jepjep. Laita velli pulloon, lämmitä se mikrossa ja sitten tökkäät pullon nokkaan vellitutin.
3) Kuinka kauan päiväunet kestävät?
- Riippuu lapsesta. Meillä Isotoukka nukkui 1-vuotiaana 2 tuntia ja sekä Iso- että Pikkutoukka 2-vuotiaana tunnin.
3) Miten valitsen kurahaalarin, etten tule huijatuksi?
- Ostamalla Travallen tai Reiman puvun, jolloin ei tarvitse erillisiä kurahousuja.
4) Onko rattaat hankala nostaa bussiin, näyttää vähän siltä? Millaiset ovat hyvät rattaat?
- Rattaiden "hyvyys" riippuu työntäjästä ja lapsesta. Jos nyt ostaisin 1-vuotiaalle rattaita, valitsisin sellaiset Brion tai Emmaljungan yhdistelmärattaat, joissa voi kääntää istuimen joko eteen- tai taaksepäin.
Ergo-kantoreppu on myös ehdoton hankinta!
5) Miten vaippa vaihdetaan? Montako niitä kuluu vuorokaudessa? Mikä on maailman paras vaippa?
- 1-vuotiaalla kuluu 4-6 vaippaa/vrk. Pissavaippa: avaa uusi vaippa valmiiksi; lapsi makaamaan alustalle, avaa teipit, poista vaippa; nosta lasta nilkoista, sujauta vaipan takaosa pepun alle, tuo etuosa eteen ja kiinnitä. Kakkavaippa: mene kylppäriin, ota seisovasta lapsesta ote, avaa vaippa toisella kädellä ja liu'uta se alas pepusta. Housuvaipat ovat kätevämmät, jos lapsi on kova kiemurtelemaan, muuten teippivaipat ovat kätsympiä. Hoikalle Libero, tanakalle Muumi, Pampersit käyvät kenelle käyvät.
Millä peppu putsataan vaipanvaihdon jälkeen, pelkällä vedellä vai myös saippualla?
- Pelkällä vedellä. Reissun päällä voi käyttää kosteita peppupyyhkeitä (myynnissä tiiviöpakkauksissa), mutta peppu pitää huuhdella vedellä viimeistään illalla. (Nimim. "miksi tää peppu on näin punainen?")
Suositan lämpimästi Vauva-lehden keskustelupalstoja lapsiperhe-elämän esikatseluun :)
t. Amppari
Post a Comment