Saturday, August 29, 2009

Esimerkiksi näin minusta tuli äiti

Elämäni onnellisimmasta päivästä muistan parhaiten välähdykset. Haluan muistaa ne aina. Nämä.

Istun bussissa, minulla on ylläni ruskea mekko ja violetit kengät, tukka sotkuisella poninhännällä. Töihin menossa, puolimatkassa. Kuuntelen Kate Bushia. Pidän kännykkää kädessä. Yhtäkkiä se soi. Puhelimessa sanotaan: teillä on nyt pieni tyttö, vauva vielä, pääsettekö tulemaan, olisi kolme kuvaa ja tietoja. Muutakin puhutaan, mutta se ei jää mieleeni.

Alan vapista, itken vähän, joku nainen kääntyy katsomaan, jään seuraavalla pysäkillä pois, se on lasten liikennepuiston vieressä. Mp3-soittimeni tipahtaa bussin portaisiin ja ehdin poimia sen vasta viime hetkellä ennen kuin ovet sulkeutuvat.

Seison pysäkillä. Soitan puolisolle, hän puhuu toista puhelua eikä vastaa. Soitan siskolle, huokailen ja niiskutan, puhun epäloogisesti (kertoo hän myöhemmin. Tähän tapaan, kuulemma: ”Meillä on nyt lapsi, vuoden vanha!” ”Ihanaa, koska hän on syntynyt?” ”No tänä vuonna, keväällä.”). Soitan uudelleen puolisolle. Olen niin monta vuotta kuvitellut tämän hetken ja sanat, nyt saan soperrettua ainoastaan: onnea isälle.

Puoliso lupaa tulla hakemaan minut heti. Kävelen edestakaisin hiekkakentällä pysäkin takana. Soitan töihin ja kerron, että tänään en saavu paikalle, koska minusta on tullut äiti. Esimies alkaa itkeä. Hän sanoo, että minusta tulee hyvä äiti.

Puoliso ajaa paikalle. Tuttu automme näyttää vieraalta, en tunnista sitä heti. Matkaa virastoon on noin kilometri, olemme käyneet siellä usein. Puoliso ajaa harhaan, päädymme epämääräiselle varikkoalueelle. Emme puhu, itken.

Yhtäkkiä olen aivan varma, että kuvittelin koko puhelun. Olen kauhuissani. Varmistan kännykästä: jostakin numerosta minulle on soitettu. Mutta jos se olikin puhelinmyyjä?

Kaksikymmentäkaksi minuuttia ensimmäisen puhelun jälkeen seisomme viraston aulassa ja soitan virkailijalle, että olemme saapuneet. Tuntuu, kuin aikaa olisi kulunut tunteja. Hän sanoo tulevansa luoksemme papereiden kanssa. Papereiden! Tämä on siis totta. Seisomme ja odotamme, puolison käsi on ympärilläni. Virkailija kävelee portaita alas ja hänellä on kädessään keltainen muovikansio.

Istumme virkailijan huoneessa. Hän asettaa pöydälle eteemme kolme valokuvaa. Katson niitä ja itken. Virkailija puhuu jotakin, mutta en ymmärrä mitään. Katson pieniä kasvoja kuvassa ja tunnen, miten rakkaus valtaa koko ruumiin. En pysty puhumaan. Toistelen älyttömiä lauseita: Miten me saatoimme saada näin ihanan lapsen. Hän on niin pieni. Miten tämä voi olla totta. Miten joku voi olla noin täydellinen.

Virkailija kertoo meille lapsemme nimen. Puoliso on mykistynyt eikä sano mitään. Kun lähdemme huoneesta, hän lähtee hurjaa kyytiä kävelemään aivan väärään suuntaan ja virkailijan on ohjattava häntä.

Jostain syystä emme palaa autoon, vaan suuntaamme virastotalon takana olevaan puistoon. Puoliso puristaa sormissaan kirjekuorta, jossa kuvat ja lomakkeet ovat. Pysähdymme, kaivamme kuvat esiin. Kävelemme ja katsomme kuvia, emme voi seisahtua nyt.

Puoliso joutuu palaamaan hetkeksi töihin. Sisko pyytää minut luokseen. Nousen bussiin ja astelen suoraan istumaan. Kuski huutaa kiukkuisesti perään, käskee näyttämään matkakortin. Huomaan, että Kate Bush soi taskussa yhä. Kädessäni on kirjekuori ja siellä kaikki, mitä tiedän lapsestani. Puolitoista kilometriä ennen siskon kotia ymmärrän, että bussi kulkee liian hitaasti. Jään pois ja tilaan taksin.

Istumme siskon parvekkeella, ulkona on maailman kaunein kuulas syyspäivä. Katsomme kuvia ja puhumme siitä, kuinka onnellinen tämä hetki on. Vihdoinkin. Siskon lapsi herää päiväuniltaan ja kiipeää unisena äitinsä syliin. Näytämme hänelle valokuvaa: tässä on serkkusi. Hän tahtoo ottaa kuvan käteen, mutta en uskalla antaa. Ettei se repeä.

Menen vanhemmilleni, istun heidän olohuoneessaan. Isä kirjoittaa paperille lapseni nimen ja syntymäajan, jottei unohda. Hän katsoo virkailijan antamaa karttaa Kiinan maakunnista. Siihen on keltaisella korostustussilla merkitty paikka, jossa lapsemme asuu. Isä sanoo: että tällainenkin kolkka maailmassa on, ennen en tiennyt sitä. Puolison isä sanoo puhelimessa, kuultuaan uutisen kesken matkan: nyt pitää ajaa tien sivuun, tuntuu sisällä jotenkin omituiselta.

Olen kotona, puoliso seisoo eteisessä. Pitäisi mennä kauppaan, meillä ei ole mitään ruokaa. En ole syönyt koko päivänä. Puoliso kysyy, mitä täytyisi ostaa. En osaa vastata. Ehdotan: Tuo vähän kaikkea. Samppanjaa. Ja joku kakku. Puolen tunnin kuluttua puoliso palaa. Hän on ostanut samppanjaa, litran suklaajäätelöä ja pahaa leipää, jollaista emme koskaan syö.

Makaan pihatuolissa ja luen onnittelutekstiviestejä. Naputtelen vastauksia, tuntuu tärkeältä reagoida viesteihin heti. Ajattelen, että tämä tapahtuu nyt. Että nyt on tämä päivä ja minä olen äiti lähes kymmenen vuoden haaveilun jälkeen. En itke, olen oudon rauhallinen. Katson omenapuita.

Olen taas sisällä kodissa. Makaamme puolison kanssa vierekkäin sängyssä ja katsomme jälleen valokuvia. Tuntuu, että jotain on tehtävä. Puoliso menee täyttämään tiskikoneen, minä siirryn sohvalle. Sen jälkeen huomaamme, että valokuvia ei löydy mistään. Olemme kauhuissamme, säntäilemme huoneesta toiseen. Kuvat löytyvät yöpöydältä.

Istumme pihaportailla ja avaamme samppanjan. On jo pimeää. Kilistämme laseja, sanomme lapsemme nimen, itkettää. Mutta ulkonakaan emme malta viipyä. Palaamme olohuoneeseen. Kuljeskelemme ympäriinsä ja aina kohdatessamme seisomme pitkään kädet toistemme ympärillä. Olemme hiljaisia. Emme avaa televisiota emmekä laita musiikkia soimaan. Hukkaan samppanjalasin, sitten toisen, otan uudet tilalle.

Seison lastenhuoneessa ja katson seiniä, ikkunasta ulos, lautalattiaa. Painan otsani viileään lasiin. Katson kuvaani pienestä peilistä, näytän kauniilta. En tunne mitään muuta kuin onnea. Olen vakaa, olen omalla paikallani. Ajattelen: näin elämäni piti mennä. Vaihdan päälleni yöpaidan. En jaksa mennä suihkuun, yhtäkkiä olen äärettömän väsynyt.

Taas makaamme sängyssä, olemme käymässä nukkumaan. Kumpikaan meistä ei lue kirjaa, siten ei ole käynyt kertaakaan suhteemme aikana. Olisitko voinut uskoa, kuinka ihanan lapsen saamme? kysyn puolisolta, jälleen kerran. Olemme kysyneet sitä toisiltamme koko illan, vuorotellen. Siihen ei tarvitse vastata, hymy riittää. Puoliso ei ole koskaan näyttänyt yhä onnelliselta. Uni tulee heti ja kestää koko yön.

Aamulla katson ensimmäisenä lapseni kuvaa ja itken vähän. Sitten nousen. Löydän eri puolilta kotia lukuisia samppanjalaseja, pianon päältä, kirjahyllystä, lattialtakin. Kustakin niistä on hörpätty vain kerran tai kaksi.

96 comments:

Anne said...

Kiitos,kauniista kirjoituksesta!

Anonymous said...

Ja taas minä itken täällä. Teidän onnenne on niin käsinkosketeltavaa!

Anonymous said...

Täällä toinenkin, joka on itkenyt onnesta lukiessaan kirjoitustasi. Nuo teidän onnenhetket ovat varmasti lapsellenne rakkaita muistoja joskus tulevaisuudessa!

Tuazophia said...

Minua taas hymyilyttää aito kuvaus siitä, kun ei todellakaan ole läsnä, vaan kaukana pikkuisen luona ja kaikkialla muuallakin. :)

Anonymous said...

Minä vollotan ja hekotan täällä. Ihana kuvaus päivästänne! Suurinpiirtein samanlaista hermostunutta sekoilua oli minullakin ensimmäiset päivat lapseni syntymän jälkeen.

Onnea vielä kerran! Kiitos kun jaat tämän kanssamme!

Anonymous said...

On tää jotenkin niin uskomatonta!!! Että näiden kaikkien (blogi)vuosien jälkeen te ootte nyt iskä ja äiskä!

Anonymous said...

Voihan nenä! Mä olin tuona hetkenä ihan lasten liikennekaupungin lähellä. Olisin halunnut nähdä tuon sekoilun. Onnea.

t. Jospan blogissa pyörivä adoptiokriittinen

Anonymous said...

Oi että. Ihania hetkiä.

tetra said...

ONNEA!!!!Isohali!!!

Anonymous said...

Onnittelut mahtavista uutisista! Pitkän matkan olette kulkeneet. Kaikkea hyvää teille ja koittakaa jaksaa vielä hetki!
Terv. satunnainen lukija jolla on ilon kyynel silmäkulmassa näistä uutisista

Minna Enqvist said...

Ihanaa ja koskettavaa. Kyyneleet valuivat kun luin kirjoituksesi.

Niina said...

Enpä muista milloin joku minulle tuntematon olisi minua itkettänyt näin monta kertaa viikon sisällä!
Oma puolivuotiaani puskee päällään jalkaani, ei malttaisi nukahtaa kun liikkuminen on niin ihanaa. Ihanaa, että pääsit kokemaan äitiyden ilot!

Anonymous said...

Totaalivollausta :)

Heidi M. said...

Eipä ole sanoja ei, yksinkertaisesti ihana on kuvauksesi päivän kulusta, vilkkaalla mielikuvituksella näen kaiken sieluni silmin.

Onnellinen teidän puolesta ja innolla odotan jatkoa.

Anonymous said...

Itkin kuin putous, itken yhä. Meidän adoptiomatkamme on alussa vasta, neuvonnan loppusuoralla, ja itken sitä ja tulevaa ja mennyttä ja toivoa. Onnea teille valtavan paljon, perässä tullaan, toivottavasti!

Graintad said...

Ei saa itkettää näin paljon!
Olen niin iloinen teidän puolestanne!

Anonymous said...

Onnea, itken täällä lukiessani ja samalla toivon, ettei kirjoituksesi loppuisi vielä. En malta odottaa jatkoa! t.kesästä 06 seurannut

Anonymous said...

Voi sniiiiif ja trööööööt :')

Minna Heimola said...

Kyyneleet silmissä täälläkin.

En malta odottaa että pääsette hakemaan lapsenne kotiin <3

Kati said...

Ihana kirjoitus, ihania kuulumisia! Onnea :)

Anonymous said...

Silmät märkinä, ilosta nauraen luin tuota kuvausta onnellisesta päivästänne. Olipa kivaa päästä melkein itse kokemaan miltä tuo hetki tuntuu, aivan mahtavaa! :)

Anonymous said...

Hups,
jäi nimi kommentistani eli edellisen kommentin kirjoitti Sarita. :)

Anonymous said...

Tämähän on synnytyskertomus. Kyynelissä luin. Onnea, onnea!

Leena P

Anonymous said...

Taas täällä, nauttikaa, jokainen hetki on muistamisen arvoinen!

ninni

Anonymous said...

Ihana ihana ihana kirjoitus. Ihana päivä! :) ONNITTELUT!

Anonymous said...

Niin kaunis, ihana, koskettava kirjoitus. Liikutuin. Olen niin onnellinen puolestanne. Toivottavasti saatte tytön kotiin pian!!!

Anonymous said...

(.. ja jatkona ylläolevaan kommenttiini: toivottavasti jaksat jatkossakin kirjata ylös ajatuksiasi ja kokemuksiasi, näitä on aina ilo lukea)

Anonymous said...

Tulee mieleen oma kokemus vastaavassa tilanteessa kun me saimme tiedon lapsesta. Juuri tuollaista sekoilua oli täälläkin. Kuin sumussa aloin pestä vauvanvaatteita.

Minä en muistanut kysyä sosiaalityöntekijältä edes että onko tyttö vai poika. Se selvisi vasta virkailijan luona, sillä hän oli puhunut vain vauvasta soittaessaan minulle.

Anonymous said...

Meletöntä. En voi kuin itkeä ilosta puolestanne.

Anonymous said...

Aivan mahtavaa! Olen niin onnellinen puolestanne. Jaksoitte sitkeästi kulkea kaikki nämä vuodet, tuntea kaikki nämä tunteet, odottaa, odottaa, odottaa. Ja juuri teistä tuli tuon pienen ihmisen vanhemmat. Ja juuri tuo pikkuinen on se teidän oma, jota te odotitte kaikki nämä vuodet. Onnea hakumatkalle!

-Oman prosessinsa alussa oleva

Anonymous said...

Aivan ihania kirjoituksia, niin aitoja tunteita, mahtavaa kun kaikki lähipiirissännekin ovat niin innokkaita teidän lapsenne tulosta!
Kirjoita jatkoa, palan halusta kuulla siitä päivästä kun lapsenne pääsee kotiinsa teidän kanssanne!
Yritä muistaa syödä ja huolehtia itsestäsi (ja miehestäsi!)

halauksin Karoliina :')

Salanimi said...

Ihana, liikuttava kirjoitus ja teidän elämänne tärkeä päivä!

Anonymous said...

Luettuani kirjoituksesi minunkin on pakko kommentoida. Minulle tuli mieleeni meidän SE päivä jolloin puhelin soi, ja minusta tuli äiti, miehestäni isä. Me palloilimme myös kodissamme emmekä osanneet tehdä mitään. Sanoja ei tarvittu, kasvoillamme oli onnellinen hymy koko ajan. Istuimme pimeässä olohuoneessa ihan hiljaa omien ajatustemme kanssa.
Osaan hyvin kuvitella ne suuret tunteet mitkä teillä on. Kiitos tunteiden jakamisesta, blogiasi on ollut ilo seurata.
T: Adoptioäiti itsekin

Anonymous said...

Kaiken kokemanne jälkeen kirjoitat "näin tämän pitikin mennä". Voi miten kaunista! Itken vielä puoli tuntia sen jälkeen kun kirjoituksesi luin... Mietin että kun tämä oli elämänne onnellisin päivä tähän mennessä, onkohan se päivä, jolloin saatte nähdä oman tyttärenne ja saatte hänet syliinne, mahdollisesti vielä onnellisempi...?

Anonymous said...

Onnea teille valtavasti! Kirjoitat todella kaunista tekstiä. Luen suurella mielenkiinnolla ajatuksistasi ja kokemuksistasi, näin oman adoptiomatkani alkutaipaleella. Aurinkoisia allkusyksyn päiviä sinulle!

Anonymous said...

Onnitteluni. Kyynel silmäkulmassa luen teksiäsi, se on kaunista, onni tulvii siitä yli. Teistä tulee loistavat vanhemmat!!

Anonymous said...

Kaunis ja samalla niin tutunoloinen kirjoitus. Meillä vastaavista hetkistä on jo vuosi aikaa. Nauttikaa vielä rauhallisista shampanjailloista kun voitte, kohta on elämä erilaista, ihanaa kylläkin.

Anonymous said...

Kiitos, kun sain lukea tällaisen onnelisen kirjoituksen :)

Myrkytär said...

Ihana kirjoitus, aivan kuin olisin istunut vieressäsi bussissa ja seurannut matkaanne tuona tärkeänä päivänä.

piparminttu said...

voi onneksi olkoon! onnenkyyneleitä teidän puolestanne täälläkin pyyhitään.

Anna said...

Ihana kirjoitus, kyynelissä täälläkin. :) <3

Toivottavasti jaksat jatkossakin kirjoittaa tuntemuksistasi, hakumatkanne odotuksesta, hakumatkasta ja elämästänne lapsiperheenä.

Anonymous said...

Ihanaa! Tuollaista päivää täälläkin hartaasti odotellaan...

Anonymous said...

ihanaa :) luin omalle äidille ääneen tämän, on ihanaa, että kerrot niin ihanan rehellisesti niin hyvistä kuin huonoista hetkistä. tää juttu oli niin kaunis!

puna-ahvena said...

Elämänmakuista, kaunista, itkettävää!

Anonymous said...

Olen niin onnellinen puolestanne! Me vielä taistelemme lapsettomuushoidoissa, mutta matkasi antaa toivoa adoptiotaipaleeseen. Kiitos näistä tunteista, jotka olet jakanut. Onnea!

Kuningataräiti said...

Tämä teki kaiken niin todelliseksi. Ihana kuvaus. Säästä pikkuneidin aikuisuuteen. Häntä varmasti naurattaa tällainen. Niin ainakin minun lapsiani nyt jo naurattaa kaikki kuvauksen äidin höpsämisestä oman lapsensa rakkauteen.

Anonymous said...

Niisk. Voi että. Elämä voi olla sitten ihanaa. Onnea vielä kolmannesti.

Anonymous said...

Minusta tuntui ihan samalta kun minusta tuli äiti ja palasin synnytyslaitokselta kotiin. Tutut paikat näyttivät oudoilta ja koko maailma oli muuttunut toiseksi. Ihanaa luettavaa sinulla, onnea vielä kerran!

berlinBat said...

Ihanaa! täällä yks vaan pillais..

Anonymous said...

Sylin täydeltä ONNEA koko perheelle! Ihana ku pitkä odotuksenne on nyt ohi! Pian saatte pienen syliin!!
Ihana kirjoitus jälleen. Toivottvasti jatkat kirjoitusta vielä lapsen tultua kotiin!
T: Ado-raskaana jo neljä vuotta

Anonymous said...

Vuodesta 2005 sinun matkaasi seuranneena ja adoptioon tutustuneena iloitsen puolestasi. Tänään sain kuulla työtoverini jäävän hoitovapaalle loppuvuodesta. Myös hän on lähdössä hakemaan tytärtään Kiinasta. Ajattelin sinua ja ajattelen häntä. Hän on kokenut varmasti hurjat tunnemyrskyt kuten sinä ne olet kertonut. Emme ole tienneet niistä ennen tätä päivää. Nyt vain voin arvailla mitä kaikkea hänen elämänsä on näinä vuosina ollut täynnä. Kiitos, että olet tuonut adoptiota vähän tunnetummaksi tunteiden kautta. Nyt ehkä voin ja osaan olla myös tutun ihmisen adoptioprosessin loppumetreillä aidosti mukana.

Esikko said...

Onneksi olkoon ja oikein hyvää elämänmatkaa tästä eteenpäin!

Anonymous said...

Oi miten koskettavan kaunista. Onnea ja siunausta teidän perheelle.

Johanna said...

Voi, minäkin itken täällä teidän onneanne! <3
Ihanaa, ihanaa. Onnea tuoreille äidille ja isälle. Eikun Äidille ja Isälle.

Ja kiitos, että saamme seurata teidän matkaanne. Ihanaa, että pian kanssanne on kulkemassa myös se ikioma pieni.

*vollottaa täysillä*

Anonymous said...

Minä, joka olen seurannut kirjoituksiasi vuodesta 2005, itken nyt.

Minä, joka olen liikuttunut aijemminkin,mutten itkenyt, itken nyt.

Minä, joka en yleensä itke, itken nyt.

Vilpittömästi onnittelen teitä ihanasta lapsesta, pian saatte hänet syliinne ja Hän täyttää kotinne joka kolkan.

Teillä on ihana perhe!

t:kahden lapsen äiti

Onnea!

Anonymous said...

Voi että, tuo puisto on entisen työpaikkani vieressä! Voin niin kuvitella teidän päivän. Ihanaa!

mamãe said...

Ihana, kaunis, liikuttava kirjoitus. Vieläkin vaan onnea onnea onnea! Toivottavasti jatkat blogiasi, kirjoituksia on ihana lukea!

jo pitkään lukijana said...

Itkin vuolaasti lukiessani liikuttavaa kirjoitustasi! Sanoin miehelleni, että hänkin lukisi sen. Silmät oli hänelläkin märkinä ja puhuminen oli vaikeaa. Vielä illalla ennen nukahtamista viimeinen keskustelumme koski teitä. Meille vieraita ihmisiä :) Onnea teille vielä kerran, toivottavasti jaat jatkossakin ajatuksiasi ja tunteitasi täällä!

riikka said...

Voi että. En osaa oikein sanoa mitään, itku tuli minullekin. Ihan vaan onnesta ja ilosta. Kiitos, että olen saanut seurata odotustanne kaikkien näiden vuosien ajan. Ja viimein se odotus on ohi!

Anonymous said...

Voi kuinka onnekas pieni tyttö teillä on! Kunpa kaikki lapset saisivat syntyä noin toivottuina.

Hanna said...

Kiitos taas tästä väkevästä kuvauksesta! Mä nauroin ja luin ääneen parhaita pätkiä miehelleni. Itse muistan vain hervottomuuden kahdesta yhtä ihmeellisestä päivästä.

Anonymous said...

Voin miten minä (ja tiedän,sadat muut) odottavat sitä kirjoitusta, jossa kerrot kuinka saat lapsen ensi kertaa syliisi!!
Kirjoitathan sen meille, lupaathan?

Anonymous said...

Onnea! Minulla juoksee kylmät onnen väreet selkää pitkin teidän puolestanne!

Anonymous said...

Kiitos ihanasta päivityksestä! Ihanaa kun jaoit teidän suuren päivänne meidän kanssa! Kyyneleet silmissä luin kirjoitustasi!

Milloin pääsette hakemaan tyttärenne kotiin?

Halauksin,

Anonymous said...

Onnea! Olen ihan liikuttunut teidän onnestanne!

Tiina said...

Ihanaaihanaaihanaa. :)) Vihdoinkin. Mahtavaa.

Anonymous said...

.... Nessuaaaa ....
Ihana kuvaus päivästänne.
-SatuSanna

Anonymous said...

Taas itketään:) Ihana kirjoitus! Ihana päivä!!

Omatkin muistot taas tuli niin mieleen..meilläkin oli miehen kanssa vastaavanlainen päivä kuluneena keväänä:) Ihana, sekava, onnellinen päivä! (nyt pieni poika tuhisee jo tuolla omassa sängyssään)

Kiitos kun jatkat kirjoittamista! Iloisia matkavalmisteluja!!:):)

Anonymous said...

Oikein, oikein, oikein paljon onnea Teille!

Tiina said...

Onnea äidille ja isälle ja koko perheelle! Olen lukent blogia jo pitkään, nyt vasta kommentoin kun kyyneleet nousi silmiin onnesta jonka teidän puolesta tunsin! Pitkä odotuksenne on vihdoinkin palkittu! Onnea ja ihanaa vauva-aikaa! Toivottavsti saatte vauvanne pian kotiin.

Anonymous said...

Kiitos kyyneleet silmiin saavasta ja muistot mieleen tuovasta tekstistä.

Minusta tuli toisen kerran äiti, kun avasin tarkituksella kiinni olleen kännykkäni ja luin mieheni lähettämän tekstarionnittelun Vantaalaisen hotellin parkkipaikalla.

Muistan hyvin kokemuksen neljän vuoden takaa. Edellisen yön lumimyrskyn jälkeen edelleen leijailevat lumihiutaleet, lumikinoksien korkeuden ja autojen katolla olevan lumikerroksen. Poikkeuksellinen lumimyrksy Etelä-Suomessa aiheutti sinä päivänä lukemattoman määrän peltiromua, henkilövahinkoja, surua ja ketjukolareita.

Meidän perheeseemme sinä päivänä satoi onnea ja muodostui uusi ketju, kun kuopuksemme (kaimasi) tuli perheenjäseneksemme.

Onnea, onnea, ONNEA - sinä olet erinomainen äiti!

T:Johanna

Anonymous said...

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen teidan puolestanne! Ihania uutisia!!! kyynelet silmissa luin onnenhetkistanne!

Yksis

Pulliainen said...

Aivan mahtavaa! En voisi olla onnellisempi teidän puolesta vaikka oikeasti tuntisin teidät.

Kaikkea hyvää ja kirjoitathan myös sen miten matka lopulta alkaa ;)

Anna said...

Ihana postaus, kiitos, taas kyyneleet valuvat, olen niin onnellinen teidän puolestanne.

pikkuthti said...

oi, olen niin onnellinen teiän puolestanne <3

Joko tiedätte milloin pääsette hakemaan tyttärenne kotiin :)?

Toivottavasti saamme jatkaa arkenne seuraamista vielä vastaisuudessakin...

Anonymous said...

Onnea vielä täältäkin! Itkien luin tämän kirjoituksesi ja muistui mieleen miltä tuntui kuin itse sain tietää että minusta oikeasti vihdoinkin tulisi äiti. Ihanan koskettavasti kirjoitat! Toivottavasti jaksat vielä jatkaa kirjoittelua!

-Katja

Anonymous said...

Sylintäydeltä onnea Äidille, Isälle ja koko perheelle!

Tiina said...

Tälläkin sohvalla tirskahti kyyneleet poskille. Onnea äidille ja isälle, toivon todella, että bloginpito jatkuu ja saamme lukea lapsen kasvustakin!

Onnea, onnea!!!

Anonymous said...

:´´´)))))

Ihanasti kirjoitettu, ja varmasti vielä ihanammin koettu. Suloinen täpinä, jännistys, kaikki tunteet suloisena sekamelskana.

Olen puolestanne niin iloinen ja onnellinen. Pienellä tyttärelläsi on aivan mahtava äiti! Kiitos kun olemme saaneet tätä matkaasi seurata!

-Lellu

Anne-Elisa said...

Oikein paljon Onnea! :)

Anonymous said...

Voi tätä tunnetta puolestasi - itken, hymyilen ja naureskelen väliin ja taas on pyyhittävä kyyneileitä, onnen kyyneleitä!
Samalla mietin omaa vastaavaa päivää - todennäiköisesti aivan yhtä 'sekavaan ja hullaantunutta' mutta en ikinä olisi pystynyt kirjoittaamaan & kuvailemaan siitä noin upealla tavalla! Blogiasi on ollut ihana lukea alusta asti!

/Kassu

Anonymous said...

voih ihanaa, aivan liikutuin täällä!
Onnea kauheasti!

Heidi said...

Teillä on ihana tyttö!

Anonymous said...

Äiti ♥


Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu,
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä,
iloa,
rakkautta,
sydänsärkyä,
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Myy said...

Taisi tulla 4 vuotta täyteen aikaa, jonka olen seurannut blogiasi ja kommentoinutkin ahkerasti. Kummallista, miten sitä tuntee tuntevansa aivan tuntemattoman ihmisen ja miten etenkin sinä sanoillasi saat tuntosi menemään ihon alle.

Sinun odotuksesi on ollut minun odotustani sinun puolestasi. Sinun surusi on ollut minun suruani sinun puolestasi. Sinun ilosi on minun iloani sinun puolestasi.

Monenmonta pettymystä, jotka nyt unohtuivat hetkessä. Aivankuin näkisin ne vauvankuvat silmissäni ja maistaisin shampanjan maun suussani.

Toivon sinulle ja miehellesi ja pienelle tyttärellesi kaikkea mahdollista hyvää. Jollain tavalla tämä matka on tullut tiensä päähän. Se ei tarkoita sitä, etten kovasti haluaisi lukea jatkossakin kirjoituksiasi. Mikäli jaksat ja ehdit kirjoittaa. Nyt kuitenkin tyynin mielin.

Halauksin, Myy

ps. tästä joulusta tulee vihdoin SE joulu. ;)

Anonymous said...

Onnea!
olen seurannut adoptiomatkaa ainakin alkuvuodesta -06 alkaen. Ensimmainen kommentointi :)
Kirjoitat uskomattoman hyvin ja olen usein liikuttuneena postauksia lukenut, mutta tanaan ei meinaa onnenkyyneleet loppua lainkaan. Kuinka onnellinen olenkaan puolestasi!
Jaan odottamaan jatkoa, matkanne on vasta alussa!

Pirjo

Elisa said...

Hei,
Sydämelliset onnittelut tuoreelle perheelle. Toivottavasti nyt on tuntuu kokonaiselta. Itse olen Kiinasta adoptoitu nuori aikuinen ja olen seurannut blogiasi muutaman vuoden, miettinyt miltä omasta jo poisnukkuneesta äidistäni mahtoi tuntua minun odottamiseni. Toivoisin, että olisi tullut puhuttua. Sanomattahan on selvää,että talletathan kaunis blogisi kirjoihin ja kansiin. Muistoksi lapselle miten häntä odotettiin ja kaivattiin.
Avuksi lapsen kehitykseen. Hän varmasti sitten aikanaan arvostaa.

Matkanne on kestänyt jo kauan, ja vielä enemmän sitä on edessä, onneksi. Adoptiolapsen elämä ei ole aina helppoa,mutta kansainvälistyvässä Suomessa toivon, että tyttäresi kasvaa ylpeäksi, monikulttuurikseksi lapseksi. Sydäntä lämmittää, että Teidänkin, ihan tuntemattoman perheen onni on nyt käynyt. Matka Kiinaan ja takaisin on pitkä, mutta 21 vuotta sitten Kiinasta lähdettyäni voin sanoa, että Suomi ja vanhempani antoivat minulle elämän. Sellaisen, jota minulla ei Kiinassa koskaan olisi ollut. Tunne suurta kiitollisuutta tätä maata ja vanhempia kohtaan. Vaikka adoptiosta voidana olla montaa mieltä, uskon kuitenkin että identiteettikriiseistä ja vaikeuksista huolimatta, kummatkin osapuolet voittavat. Minä sain elämän, vanhemmat ja sisarukset, kaikki mitä tarvitsin ja vanhempani saivat omanlaisensa todisteen omasta elämästä, sylin täyteen ja lapsen joka teki heistä kokonaisen. Olen ylpeä niin perimästäni, mutta siinä missä Kiina oli maa jossa synnyin, Suomi on kotimaani ja maaperä jonne olen juurtunut ja jolla seison, minne ikinä menenkin.

Adoptiomatka said...

Hei kaikki, kiitokset kommenteistanne, onnitteluista, kaikesta. Olen huono vastaamaan niihin (anteeksi), vaikka joka sanan huolella luenkin ja jokainen lämmittää - on lämmittänyt kaikki nämä vuodet.

Nyt tartuin kuitenkin asiaan erityisesti sinun, Elisa, viestisi vuoksi. Olen niin iloinen, että kirjoitit; olen lukenut viisaat sanasi monta kertaa. En edes yritä kertoa, kuinka paljon ne merkitsivät (kyyneliin saakka), mutta tahdon kiittää sydämeni pohjasta.

Kiitos!

Tarja van Veldhoven said...

itku tuli lukiessa. onnea tuhannesti ja vielä enemmän!

Anonymous said...

Onnea!!!!
Matkaanne jo tovin seuranneena nämä olivat todella Ihania Uutisia!!

Mafalda said...

Lämpimät onnittelut koko perheelle!

Eksyin blogiisi tänään monen mutkan kautta, enkä ole lukenut koko tarinaanne, mutta tämän postauksen luin ja toivon sydämestäni koko perheelle kaikkea hyvää :)

Anonymous said...

Ihanaa, onnea aivan valtavasti! :)

En seuraa enää blogilistaa, onneksi muistin aina välillä käydä kurkkimassa kuulumisianne.

Onnin äiti
http://odotus.vuodatus.net/

Papu said...

Voi, onnea! En ole vakiolukija, mutta toisen blogin kautta päädyin tänne ja itku tuli minullakin, kun tämän merkinnän luin. Ei ole sen suurempaa onnea kuin oma lapsi, ja olen niin onnellinen siitä, että tekin pääsette sen kokemaan!!!

Anonymous said...

Itse lapsettomuuden kanssa kamppailevana itken täällä vuolaasti(aiheuttaen samalla varmaan aika paljon hämmennystä työkavereissani). Onnenne on todella käsinkosketelvaa ja toivon sydämeni pohjasta teille, teidän perheelle, kaikkea hyvää elämäänne. Olkoon enkelit matkallanne mukana!!!

Satu said...

pakko kirjoittaa tänne joku viesti.. en enää edes muista mitä kautta blogiisi päädyin. tunnin verran olen lueskellut ja tämä teksti sai mut itkeä vollottamaan aivan täysillä.
olen sanaton, onnellinen että saitte lapsen <3

Anonymous said...

Ihastuttava teksti ja vielä upeampi sisältä!
Niin paljon rakkautta <3