Wednesday, October 14, 2009

Rohkeasti suomea, alusta alkaen

Aloin jo adoptiomatkan varhaistaipaleella säilöä meitä ja lasta koskevia asiakirjoja paksuun siniseen mappiin. Viime viikkoina se on pullistunut nopeammin kuin koskaan, mutta olen myös ehtinyt selailla varhaisimpia papereita.

Ne liikuttavat, muistan niin hyvin vielä.

Kuinka kirjoitimme virkailijalle selvitystä lapsuuskodistamme ja elämänarvoistamme, minä ja puoliso, molemmat eri huoneissa, hermoilimme kelpaammeko koskaan.

Miten sain eräänä yönä itkukohtauksen, koska olin varma, että rikosrekisteriotteeni paljastaa minun syyllistyneen tietämättäni johonkin törkeään lakirikkomukseen, joka estää adoption.

Miltä tuntui eräänä hämärtyvänä iltana tulla töistä kotiin, työntää käsi postilaatikkoon ja avata kirje, jossa kerrottiin, että olemme saaneet luvan tulla vanhemmiksi.

Millaista oli jättää kaikki allekirjoitetut kaavakkeet postivirkailijalle, kuori oli ruskea, seurata netistä, kuinka ne kiersivät maailman ja saapuivat Kiinaan.

Siitä on vuosia jo.

Ihmiset ovat viime aikoina kyselleet minulta usein, kuinka kauan odotimme lasta. Vuosien lukumäärän kuullessaan monet kohkaavat ja päivittelevät:

Miten te jaksoitte? Sen on täytynyt olla kamalan raskasta, eikö?

Ei minulla ole paljon vastattavaa.

Me jaksoimme, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Nyt, tässä ei olla rakentamassa perusteetonta sankaritarinaa, vaan ryhtymässä vanhemmiksi.

Ja odotuksen suru, eihän se katoa, mutta muuttaa merkitystään ja hälvenee, saa tarkoituksen, jollaista en osannut kuvitella kivun keskellä.

Nämä vuodet toivat tämän lapsen meille.

Olen ajatellut kaiken kiireen keskellä paljon heitä, jotka odottavat lastaan yhä. Ehtisinpä ahkerammin lukea ja klikkailla vanhempia merkintöjäni takaisin auki, julkisiksi (sen aion siis tehdä, kysyjille tiedoksi, merkintöjä on yhteensä reilut 120, ohoh). Ne voisivat lohduttaa paremmin kuin nämä äsken kirjoitetut sanat, jotka väkisinkin jäävät puolitiehen. Jos minä jaksoin ja selvisin kaiken sen synkkyyden läpi, pessimistinä ja hajalla, jaksavat monet muut paljon paremminkin.

Sitä paitsi!

Jos en olisi jaksanut, en olisi saanut olla läsnä siinäkään hersyvässä tilanteessa, jossa matkasin ensimmäiselle lastenneuvolakäynnille. Mukanani ei tosin ollut lasta, vaan ainoastaan hänen kuvansa ja mittansa. Sain kuulla, kuinka paljon lapseni syö ja nukkuu, ehkä. Paras ohje oli kuitenkin reipas ja kannustava vinkki:

Puhutte sitten sille teidän lapselle rohkeasti suomea heti alusta saakka!

26 comments:

Anonymous said...

Oi kuinka hellyyttävä ohje, tosin käytin itse ihan rohkeesti myös kahta kiinankielen sanaaki ;-) eikä lapsesta sitte kiinankielistä tullutkaan...

Saara said...

Jotenki ihana tuo ohje. :D

Saisko sun (jokaisen?) postauksen alkuun itkuvaroituksen? :D

sari said...

Meidan kaksikielinen lapsi (1v) aloitti juuri tarhan maassa jossa kielena ei ole kumpikaan kotikielista, ja han oli kuulemma silminnahden innostunut kun yksi tarhatadeista oli sanonut hanelle muutaman sanan toisella kotikielella eraana paivana!

Eli tuttu sana voi olla lapselle isokin lohtu, vaikka mekaan ei ajateltu etta lapsi olisi paivaisin kaivannut kotikieliaan, silla onhan kotipihan lapsikaveritkin "vaarankielisia".

Onnea viela kerran lapsesta!!!!

Anonymous said...

Mietin tällä viikolla aikaisemmin, miten paljon tämä blogi auttoi minua silloin kun prosessoin lapsettomuuttani ja mietin adoption mahdollisuutta mieheni kanssa. Osasit kirjoittaa kaikki ne tunteet ja ajatukset, mitä isekin kävin läpi silloin. Luin blogiasi ja itkin ja luin.(edelleenkin itken ja luen) Kiitos sinulle tästä blogista.

Sain lapseni tänä kesänä ja se on totta, että odotuksen suru ja vaikeus hälvenee. Tilalle tulee touhua, ääntä ja sotkua;)ja kaikkea sitä ihanaa ja raivostuttavaakin mistä aikaisemmin vain haaveili.

Hienoa, että olet kaiken valmistelun ohella ehtinyt kirjoittaa. Onnellista loppuodotusta! Ei enää montaa päivää!:)

Graintad said...

Mä oon samaa mieltä Saaran kanssa... Itkuvaroituksia kiitos...

Ihanaa, että sä kävit neuvolassa... niin suloista... =D Eikä ole montaa päivää jäljellä... =D

Anonymous said...

Ai kuinka ihanaa!

Paljon onnea hakumatkalle! Kerrothan kuulumisianne jatkossakin!

Anna said...

Liikuttava tuo lastenneuvolakäynti kommentteineen kaikkineen. :)

Tämä on kyllä sellainen hyvän mielen blogi, että oli päivä ollut minkälainen tahansa, tulen aina hyvälle tuulelle postauksistasi. Ihanaa, että päivität edelleen kuulumisiasi meille tuntemattomille sivustaseuraajille. Kiitos siitä!

MaaMaa said...

Ihana postaus, ilon kyynelet tuli (taas!) silmiin :)

Kohta lähdettekin varmaan jo hakureissuun! Onnea matkaan, turvallisia lentoja ja kerrothan väliaikaraportteja! :)

Myrkytär said...

Minäkin kyynelehdin (taas). Ihan hyvä ohje neuvolantädiltä, mutta ehkä ne mama ja baba ei vesitä yritystä. Uskon että shokki on lapselle pienempi jos edes joku sana on tuttu. Tai niin no, mistäs minä tiedän miten pitkälle olette kiinaa opiskelleet, ties vaikka pystytte lapsen kanssa kommunikoimaan ihan tämän äidikielellä..

Anonymous said...

Olipa ihana kommentti. Meiltä eräs herra kysyi kahden kuukauden kotona olon jälkeen, että puhuuko lapsi jo sujuvasti suomea. Joo, yhtä hyvin kuin muutkin puolivuotiaat ;).

Onnea loppumetreille!

Anonymous said...

Höh, minusta tuo ei ollut mitenkään ihana kommentti neuvolasta! Haloo!!!!
Vaikka noihin typeriin komennteihin te olette jo varmaan tottuneet. Huumorilla niistä selviää!

Anonymous said...

:) oon niin iloinen, että jaksat kirjoittaa vielä, kun lapsen tulo on jo varmistunut. tää on mielenkiintoisin ja liikuttavin blogi, jota oon koskaan lukenut :) ihanaa lapsenhakureissua! :)

Sinihilkka said...

Löysin blogisi ensimmäistä kertaa ja melkein aloin itkemään puolestasi, vaikka itse en lapsista vielä pitkään aikaan haaveilekaan. Ihanaa, että olette saamassa oman vauvan! Toivottavasti kaikki menee hienosti :)

äm-pee said...

Mä olen niin iloinen teidän puolesta!

Minkälainen vaikutelma muuten jäi tosta neuvolakäynnistä ja -tädistä? Onko hänella ollut ennen adoptioperheitä asiakkaana?

Salla said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Anonymous said...

Ei minustakaan tuo neuvolatädin vinkki mikään erityisen nerokas ollut, itsestäänselvyys ennemminkin. Teille toivottelen ihanaa ja ikimuistoista hakumatkaa!!

Anonymous said...

Niin, tuo kieliasia on ihmisille usein vaikea hahmottaa. Meillä on alle puolivuotiaana tullut adoptiolapsi ja ensimmäisen vuoden ajan meiltä toistuvasti kysyttiin mitä kieltä me puhumme sille tai puhuuko se/ymmärtääkö se suomea.

Ihanaa hakumatkaa teille!

pikkuthti said...

Kiitos, että jaksat ja kerkeät lähtökiireittesikin keskellä päivittämään blogiasi -toivottavasti saisimme jakaa elämäänne eteenkin päin <3?

Nina said...

Tulin vaan toivottamaan onnellista ja mahdollisimman mutkatonta äidiksitulomatkaa!:)
Ihanaa päästä kuulemaan ,kuinka arkenne pörähtää käyntiin ja millaisia yllätyksiä ja seikkailuja teillä on edessä pienen kanssa!
Jatkathan kertomuksiasi lapsen tultuakin?

Myy said...

Vitsi, kun yöt käyvät vähiin... :)

Myötätuulta lennolle!

töiden lomasta,
Myy

Anonymous said...

Paljon onnea Kiinan matkaan ja kerrothan sitten palattuasi, miten sujui?

Nattuli said...

Onnea teidän kasvavalle perheelle! Teistä tulee varmasti hienot vanhemmat. Hyvä ohje tuo suomen puhuminen. Tutkimuksethan kertovat, että vanhempien tulisi puhua lapsilleen äidinkieltään, ettei lapsi hämmenny.

Kootut uutiset täältä

Pikkulilli said...

On ihanaa nähdä, kuinka selvisitte odotuksesta, sittenkin!! Ja miten upeasti se palkitaan! onnea vielä minultakin!

Pikkulilli said...

Enää muutama päivä tosiaan, että saatte tytön syliin. Ja onnea minultakin!

Anonymous said...

Nyt ei ole enää kuin kourallinen öitä, kunnes saatte lapsenne syliin. Mitkäköhän ovat tunnelmat? Matkassanne mukana ajatuksin...

Johanna said...

Ihanaa loppuodotusta ja mukavaa vauvanhakumatkaa teille" Kiitos, että olemme saaneet kulkea kanssanne adoptiomatkaanne - toivottavasti saamme vielä kuulla, miltä tuntuu ja miten sujuu, äitinä ja isänä <3

Johanna