Monday, August 24, 2009

Nyt!

Tänään kello 11.46 minusta tuli äiti. Matkasin bussin takapenkillä, kun kännykkä alkoi väristä. Rauhallinen virkailijaääni puhelimessa kysyi, istunko tukevasti. Sitten se kerrottiin. Jäin seuraavalla pysäkillä pois, soitin puolisolle. Muuta en oikein muista tarkkaan.

Yritän löytää sanoja.

Yritän löytää sanoja tälle hämmentyneelle onnelle, jollaista en ole koskaan ennen kokenut.

Ei onnistu. Kädet vapisevat, hengästyttää.

Kuvaisinko kenties vaikka näin.

Tässä tietokoneen näppäimistön vieressä on juuri nyt kuva, jossa sitteriin asetettu lapsi katsoo haastavasti kameraan. Hänet on puettu rumaan vaaleanpunaiseen asuun. Hän on uskomattoman kaunis. Hänen pienet sormensa ovat tarttuneet tiukasti punaisen helistimen ympärille. Toinen käsi on nyrkissä, suu puoliksi auki. Hänellä on hassu musta töyhtötukka ja jaloissa valkoiset sukat. Kun tarkkaan katsoo, taustalla näkyy rivissä ruskeita pinnasänkyjä.

Hän on vasta puolivuotias. Hän on tyttö. Hän pitää musiikista ja seuraa katseellaan lelua, jos sitä heilutetaan kasvojen edessä. Hän nukkuu hyvin. Hän ei naura ääneen.

Juuri muuta en tiedä, mutta tämä riittää nyt.

Kuvassa on minun lapseni, hän tuntuu omalta. Meillä on samanlainen nenä. Tahtoisin pitää kuvaa kädessäni koko ajan, silitellä, mutta pelkään siihen jäävän sormenjälkiä. Sanon hiljaa hänen nimensä, se alkaa kuulostaa koko ajan tutummalta. Hän on olemassa ja minulla on hänen kuvansa.

Miten onnellinen päivä tämä on, kaiken koetun odotuksen arvoinen tuhannesti.

Kerron enemmän, kun tokenen. Nyt täällä avataan samppanja ja keskitytään hengittämään. Kiitos mukana kulkijoille ja myötäeläjille, saa onnitella!

392 comments:

1 – 200 of 392   Newer›   Newest»
päivi said...

Oi! Oikein paljon onnea tuoreille vanhemmille!!!!!!! =)

--KATA-- said...

Voi iloa! Mitä parhaimmat onnentoivotukset!

Niina said...

Miljoona kertaa onnea sinulle ja puolisollesi!

jospa said...

Jes, vuoden paras uutinen!!!

ONNEA hirmuisesti!!!!

Annatte toivoa myös meille perässä tulijoille!

Toivottaa ilon itkua nieleksivä jospa

Hanna said...

Vihdoinkin! Onnea valtavasti pienestä ihmeestä! :)

Anonymous said...

Voi kylmät väreet tämä onnentäyteinen postaus sai aikaan, itken täällä onnen kyyneleitä vaikka emme edes tunne! Onnea onnea onnea!

Anonymous said...

Onnea ihanan tytön vanhemmille!!

Sanna

NooranElämää said...

Onneksi olkoon! :')

Anonymous said...

Pitka-aikainen lukija taalla! Ensimmaista kertaa kirjoitan, mutta tama taitaakin olla se paras mahdollinen tilaisuus...

Paljon onnea koko perheelle kanadasta!

Anonymous said...

Onnea hirmuisesti ja kaikkea hyvää tulevaan! Olen seuraillut blogiasi jonkin aikaa ja jännittänyt kanssasi. Kiitos, että olet tutustuttanut minut minulle ennestään tuntemattomaan adoptiomaailmaan!

Anonymous said...

ONNEA! On varmaan mahtava nähdä niin kauan odotetun lapsen kasvot.

Maija said...

Onnea! Teille kaikille paljon sitä. Onnea.

Anonymous said...

Mahtavaa!!! Onnea uudelle äidille ja isälle. Kyyneleet kilahti silmiini, sellainen onnentunne tuli puolestanne. Kohta hän on sylissänne :))

-nelli-

Anonymous said...

Kädet tärisevät täälläkin, silmät kyyneltyvät. Ihanaa, että se oli tänään. Ihanaa, että jaat tämän meidän kanssamme! Onnea sydämen pohjasta! toivottaa eräs lukijasi usean vuoden ajalta

Anonymous said...

Äärettömän suuret onnittelut koko perheelle! :-D Olette onnenne ansainneet!

Anonymous said...

Vihdoinkin! Valtavat, suunnilleen ainakin koko maailman kokoiset onnittelut eräältä toiselta adoptioäidiltä! Se hetki ei unohdu koskaan!!!!!

Anni said...

Itku tuli! Eka kommentti tänne vaikka kauan olen seurannut.

ONNEA!

Piikkis said...

Onnea hirmuisesti!

Anonymous said...

Onnittelut! Tervetuloa "äitien kerhoon"!

Chaska said...

Oikein paljon onnea tuoreille vanhemmille! Ihan kohta saat ottaa tyttäresi syliisi eikä tarvitse enää ihailla häntä pelkästään kuvasta. Kylmät väreet tuli tästä postauksesta!

Emppa said...

Ihanaa!!!!! Vuosien odotus on palkittu. Tihrustan itkua toimistossa ja toivon, ettei kukaan huomaa... Onnea ihan valtavasti!

Anonymous said...

Itken ihan täpöllä, voi tätä päivää!

Onnea Äiti, onnea Isä ja onnea Pikkuinen Tyttö!

-marjo

Anonymous said...

onnea tyttärelle, äidille ja isälle!

Anonymous said...

Tuhannet onnentoivotukset koko vastasyntyneelle perheelle! Kiitos kun jaat tunnelmia meillekin! ONNEA!!!!!

nuuti said...

Paljon, paljon onnea teidän perheelle! Ja kiitos vielä, kun jaoit adoptiomatkaasi lukijoiden kanssa.
Onnea, iloa, kaikkea hyvää!

Anonymous said...

Onnittelut Äidille ja Isälle!

-esti

Anonymous said...

Onnittelut koko perheelle! Taitaa olla ensimmäinen kommenttini, vaikka olen blogiasi lukenut yli vuoden ja jännittänyt mukana, milloin saatte iloisia uutisia. :)

Anonymous said...

Onnittelut! Olen blogiasi seurannut jo pari vuotta, tänään pitkästä aikaa avasin taas blogisi - ja mikä uutinen! Kaikkea hyvää perhe-elämäänne toivottaa satunnainen lukija.
p.s.Välitäthän vielä muutaman tunnelman perheestänne jatkossakin.

Anonymous said...

Niiiin paljon onnea teille molemmille!! :D

Anonymous said...

Onnea vanhemmille :)

Anonymous said...

Hurjasti Onnea ja Iloa elämäänne!!
Tv.Annukka

Anonymous said...

ihania uutisia, paljon onnea täältäkin!

Muikku said...

Suurimmat onnittelut mitä voi antaa! Kyyneleet tuli silmiin. Nyt se maailma rullaa radallaan teilläkin.

Josefin said...

Onnea :´)

Anonymous said...

Voi apua, eihän tähän löydy oikeita sanoja...? Kaikki kuulostaa niin laimealta.

ONNEA aivan valtavan hirveästi. Et edes usko kuinka onnellinen olen puolestanne :') ONNEA koko perheelle, onnea ja iloa ja kaikkea parasta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Terv. pitkäaikainen lukijasi

Anonymous said...

Onnea satunnaiselta lukijalta! Toivottavasti saamme kuulla ajatuksianne jatkossakin :)

Anonymous said...

oih, onnea teille, tuoreille vanhemmille :) liikutuksen kyyneleitä täälläkin pyyhitään silmistä, vaikka en teitä tunne.. Vielä kerran onnea :)

Anonymous said...

Onnea!!!

Taru said...

Onnea!! Olen pitkään jo seurannut matkaanne, ja mahtavaa olla nyt lukemassa tästä hetkestä, kun se todella tapahtuu. :)

Anonymous said...

Loistavaa ja kertakaikkisen ihanaa! Tuhannesti onnea toivottaa myös lukija Tukholmasta :)

Anonymous said...

Onnea♥ Silmiini tuli kyyneleet näin ihanien uutisten johdosta:)

Mari

Anonymous said...

Oi ihanaa!!! Olen seurannut matkaanne minäkin pitkään ja liikutuin kyyneliin.
Ehkä meillekin vielä joskus koittaa suuri päivä...

Sydänjää said...

Sylikaupalla onnea teille kaikille kolmelle!

Täällä luetaan iho kananlihalla.

Anonymous said...

Oi, kyynelet silmissä sinua ja miestäsi onnittelen!!! Ja Häntä myös, pientä tyttöä sitterissä. Tuhannesti onnea koko kolmikolle!!!

Windiana Jones said...

Paljon onnea! Muistakaa hengittää :)

Terveisin eräs hiljainen ja ilahtunut lukija

Anonymous said...

ONNEA!!!

Pihlaja said...

Onnea! Matkaanne on ollut ilo seurata kaikkine ylä- ja alamäkineen. Kyynelsilmin on vielä toivotettava onnea äidille, onnea isälle, onnea pienelle perheenlisälle!

eini said...

Onneksi olkoon tästä ihanasta uutisesta tuoreille vanhemmille!

Hanna said...

Onnea koko perheelle!

Olen seurannut matkaanne kauan ja lopulta odotuksenne palkittiin.

Alice said...

Onnea koko perheelle!

teresa said...

Paljon paljon onnea tuoreelle äidille ja isälle! Sen jälkeen, kun kerroit että odotuksenne on loppusuoralla, olen joka kerta henkeä pidätellen klikannut blogiisi uuden postauksen tultua jännittäen kauheasti, että joko nyt. Ja nyt vihdoin! Ihanaa, että pitkä odotuksenne on palkittu!

Mirakel said...

Ihanaa, ihanaa, onnea!

Liekkiö said...

Liityn kuoroon: Onnea, todellakin!

Maria said...

Vihdoin! Onnea teille kaikille, myos lapselle jolla on uskomattoman hieno perhe odottamassa! Onnentytto!

Anonymous said...

Onnea uusille vanhemmille ja omalle pienelle tyttärellenne <3

Jenni said...

Suuret onnittelut tuoreille vanhemmille!

sea said...

Tätä on odotettu niin siellä kun täällä! Onnea kovasti! :)

Malla said...

Onnea teille sydämeni pohjasta! Kylmät väreet kulkivat, kun näin otsikon. Ihanaa, olen niin onnellinen puolestanne!

mia said...

Onneksi olkoon loputtomasti. En voi kuvitella teidän onneanne, kun itse itkin luettuani uutiset. Parin vuoden blogin seuraamisen jälkeen ja jokaisen entryn luettuani en pysty kuvailemaan kuinka onnellinen olen puolestanne. Onnea.

Anonymous said...

Mahtavaa!! Tippa tuli linssiin täälläkin. Tänään olen jo useaan kertaan käynyt kurkkaamassa, että eikö vieläkään. Ja nyt kun näin päivityksen, tiesin heti että nyt on soitto tullut. Paljon, paljon onnea!! Olette onnenne ansainneet pitkän odotuksen jälkeen. :) Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Toivottavasti saamme kuulla jatkossakin ajatuksiasi, kirjoitat hyvin. :) Vielä kerran, paljon onnea!!

Anonymous said...

Äiti! Mikä ihana suomalainen sana! Ja mikä ihana pienenpieni tytär. Ehditte mukaan ensiaskeleisiin, ensimmäisiin sanoihin! Toivottavasti pääsette pian haku-reisulle!

Sydämellisesti onnea!

t. a-dottaja Filippiinit-listalla (Tanskasta käsin)

Anonymous said...

Voi miten ihanaa!!!! :o) Paljon, paljon onnea uuden perheenjäsenen johdosta äidille ja isille! Milloin saatte hänet kotiin?

Anonymous said...

Onnittelut teille! Vihdoinkin olemme tässä pisteessä! Olen odottanut hengessä mukana alusta asti.

Anonymous said...

onnea!!
odotan innolla, että meilläkin olisi sama hetki edessä. sitä ennen luen teidän kuulumisia. aivan ihanaa!!!

Anonymous said...

Mahtavaa! Onnea!!

Anonymous said...

Olen elänyt odotuksessanne mukana alusta asti ja nyt tänään varsinkin. Teillä on pieni tytär...! Sinusta tuli äiti...! Miehestäsi isä...! Koittakaa kestää vielä nämä hetket ennen kuin pääsette hänet hakemaan. Varmaan on paljon tekemistä, mutta silti varmasti suurin kiire olisi hänen luokseen.
ONNEA, ja kiitos siitä, miten olet kaiken kertonut.

Anna

Anonymous said...

Silmät kosteina onnittelen minäkin. Valtavasti onnea! Ja kiitos, että olet jakanut ajatuksiasi blogissasi! Toivottavasti saamme lukea niitä edelleen.
-sanna

Maija said...

Onnea kovasti teille! Eikö ole ihanaa, kun tyttönne on noin pieni vielä!!

Tahruska said...

Oikein oikein oikein paljon onnea!!! Ihania uutisia!!!

Fiammetta said...

Sylin täydeltä onnea! Aloin itkeä täällä ruudun äärellä. Olen seurannut blogia melkein alusta asti, ja olen nyt niin onnellinen puolestanne.

Anonymous said...

Siinä hän nyt on, pieni töyhtötukka valkoisine sukkineen valokuvassa. Ja pian sylissä.
Onnea Kreikasta!

Anonymous said...

Sylin täydeltä onnea koko perheelle!
T: yksi myötäelänyt lukija

Anonymous said...

Onnea! Olen pitkään jo seurannut tätä blogia, ja sydän kyllä pamppaili, kun bongasin päivityksen blogilistalta. Ihanaa!

Anonymous said...

Suuret onnittelut pienestä tytöstä koko perheelle!

Anu

Anonymous said...

Onnea tuoreelle äidille ja isälle! Lapsenne on onnentyttö, kun sai vanhemmikseen juuri teidät.

Toivottavasti saatte hänet pian syliinne. Voi, hän on vielä niin pieni. Teillä on rutkasti aikaa, loputtomasti päiviä tehdä toisenne onnellisiksi :)

Ihanaa, kuinka sitä voikaan olla toisten puolesta onnellinen. Sylin täydeltä halauksia ja kaikkea hyvää pienelle perheellenne!

t. Vakiolukija jo vuosien takaa Koillismaalta

Anonymous said...

Täälläkin yksi joka on myötäelänyt, muttei koskaan kommentoinut. Onnea paljon, ihanaa! Silmät kyynelissä täälläkin...:)

ar said...

vihdoin tämä päivä koitti! Varmasti elämäsi onnellisin päivä ainakin siihen asti kunnes saatte prinsessanne syliin. Sydämen täydeltä onnea! Minäkin toivon että blogisi jatkuu, sitä on ollut hienoa lukea koska kirjoitat niin taitavasti.

Paija said...

Voi ihanaa! Paljon onnea ja siunausta teille koko perheelle!

Ansku said...

Onnen kyyneleitä puolestasi vuodatettiin täältäkin.. Onnea sylin täydeltä! :)

Anonymous said...

Onnea! Täälläkin itkettiin ilosta teidän onnen puolesta! <3

Minna Heimola said...

Ilon kyyneleet silmissä istun täällä minäkin.

Suuret onnittelut koko perheelle!

Päivi said...

Lämpimät onnittelut äidille ja isälle ja tervetuloa pikkuinen tyttö! Olen odottanut tätä hetkeä siitä lähtien, kun tapasimme työn merkeissä muutama vuosi sitten ja kun aloin seuraamaan blogiasi. On mahtavaa saada elää mukana tunnelmissasi!

Anonymous said...

ONNEA ONNEA ONNEA! Ihanaa! Vihdoinkin! ONNEKSI OLKOON!

t: jonsku

Almanakka said...

Voi, onnea äidille! Ja isälle myös!

Karpalo said...

Huh, huh, kylläpä liikutti, valtavan paljon rakkautta matkaan

sininenkirsikka said...

IHANAA!!!! Oikein paljon onnea tuoreille vanhemmille! Olen jo pitkään lukenut plogiasi (kommentointi tosin on aiemmin tainnut jäädä) ja odottanut tätä uutista.

Anonymous said...

Löysin blogisi vasta viime viikolla ja parissa päivässä luin sen kokonaan läpi. Kirjoituksesi on koskettanut kovasti ja miten ihana teksti täällä tänään olikaan! Sylintäydeltä onnea pienestä tytöstä!!

Edith said...

Voi äiti, mamma, emo. Olette olleet ajatuksissani yli kaksi ja puoli vuotta - sen, minkä olen blogiasi lukenut. Ja olette tietysti edelleen. Miten onnellista, että on tämä päivä! Onnea ja rakkautta jokaiselle tänään helmeilevälle shampanjakuplalle ja jokaiselle askeleelle, jonka te otitte ja tulette ottamaan tyttären luo, ja jonka Hän tulee kanssanne ottamaan!

On vain tämä hetki!

T. Itsekin sinne toivova Edith - Kiitos että näytätte sen voivan tapahtua!

Äni said...

Suurenmoiset onnittelut koko perheelle!!! Tippa tuli linssiin ja hymy hiipi huulille kun luin tätä. Ihanaa!

Helen said...

Oikein paljon onnea! Kyllä tätä päivää kannatti lukijankin odottaa. Nauttikaa samppanjasta, hengitelkää rauhassa ja palaa sitten taas kirjoittamaan hakumatkavalmisteluista yms.

Voi tätä ilon päivää!

Afromama said...

"Vain jos paljain käsin poimii tähtiä, oppii tuntemaan kivun ja kirkkauden, että ne ovat yhtä."
Helinä Siikala

TUHANNESTI ONNEA VIHDOINKIN!!!!

Lin said...

Gong-xi, gong-xi! Onnea!

Vihdoin

pilami said...

Ihanaa! Onneksi olkoon - täällä liikututtiin suuresta onnestanne.

Anonymous said...

Tuhansia onnenhalauksia tuoreelle Äidille, Isälle ja Onnentytölle :) Täällä kylmätväreet kiirivät tätä ihanaa postausta lukiessa, nämä ovat näin lukijan näkökulmastakin maailman kauniita ja onnellisia hetkiä...ONNEA ja toivottavasti saamme nauttia tulevaisuudessakin ajatuksistasi ja kokemuksistasi Pienen Onnentytön äitinä!

Anonymous said...

valtaisat onnittelut pitkien vuosien päälle! en osaa edes sanoin kuvailla miten olen liikuttunut puolestanne. kaikkea kaikkea hyvää pienelle tytölle, isälle ja äidille joka on vuodattanut sydämestään meille kasvottomille. toivon teille iloa, rakkautta, luottamusta; perhettä kaikkine uhmakiukkuineen ja räkäisine pikkusuukkoinen- sitä aitoa ja oikeaa...

3:n äiti

Anonymous said...

Onnea ja siunausta pienen rakkaan tyttönne johdosta!! Lapsi on lahja ja aivan mahtava sellainen! Sydämelliset onnittelut, odotuksenne todellakin palkittiin!

-Kukka, adoptioäidiksi puolivuotta sitten tullut :)

kira said...

Koko vartalo kananlihalla ja kyyneliä nieleskellen luin nämä uutiset. Olet ollut ajatuksissani erityisesti viime viikkoina :) Blogiasi olen lukenut kesästä 2005 asti.

Onnittelut tuoreelle perheelle!!!!

amele said...

Mahtava uutinen, paljon onnea koko perheelle!

Annika said...

Onnea tuhannesti!!!!! Hengitystä olen viime aikoina pidättänyt joka kerta, kun olen nähnyt että on tullut päivitys ja nyt se on totta!! :))) Aivan ihanaa!!!

Anonymous said...

Onnea tuoreille vanhemmille! Te jos ketkä olette onnenne ansainneet :)

Anne said...

Aivan mahtava uutinen! Onnea tuoreille vanhemmille!!!! Tämä antaa taas uskoa omaan odotukseen.

nana said...

Voi ihanuus! Niin vaan kyyneleet kohosi silmiin täälläkin. Niin pitkä odotus ja nyt se on ohi. Onnea miljoonasti tuoreelle äidille ja isälle!

Anonymous said...

Olen ollut mukana ekasta postauksesta lähtien, itkenyt, ja myötäelänyt kanssasi. Niin itken nytkin. Onnea onnea onnea!!! Jatka kirjoittamista, pyydän.

Anonymous said...

Ihana uutinen, päivän paras! Olen niin iloinen ja onnellinen puolestanne! Paljon onnea pikkuiselle ja koko perheelle! Kirjoitathan matkastanne ja kokemuksistanne myös jatkossa!

Anonymous said...

Kun en muuta voi, toivotan vain valtavasti onnea!

Johki said...

Aivan mielettömästi onnea :)))

Maija said...

ONNEA VALTAVAN PALJON!! Olen niin iloinen puolestanne. Aivan mahtava uutinen! ONNEAONNEAONNEA!!!!!

T. Liikuttunut vakkarilukija

Hdi said...

Onnittelut = )

Anonymous said...

Ihanaa, mahtavaa!!! SE on vihdoin totta. Mielettömästi onnea tuoreelle äidille ja isälle. Ihanan pienen nyytin saitte.

t. Vielä Kiina jonossa rimpuileva

Anonymous said...

:D Hyvä!

Anonymous said...

Hei!

Onnittelut. Tiedän tuon tunteen vuoden takaisesta. Ja voin sanoa, että kaikki on todella sen odottamisen tuskan arvoista.

Hyvää jatkoa teidän koko perheelle.

Terv KP

Vilmaliina said...

Paljon paljon onnea!!!

Olipas ihana lukea uutiset :)

Anonymous said...

Täällä myös ollaan tippalinssissä. Olen lukenut blogia jo vuodesta 2005, mutta en ole tainnut kommentoida koskaan.

Vajaa kuukausi sitten lukiessasi blogistasi "Minusta on tulossa äiti", mietin että ei sinusta ole tulossa äitiä.

Mielestäni sinä olit jo äiti. Vain lapsi puuttui.

Paljon onnea tälle päivälle ja kaikille tuleville vuosille. Kiitoksia siitä, että olet jakanut tämän matkan meidän lukijoidemme kanssa. Kiitoksia, että olemme saaneet itkeä kanssasi ja siitä, että saamme nyt iloita kanssasi.

Odotan innolla tulevaisuuttanne, ja toivon että saan jatkaa matkassanne vielä pitkään näin lukijan muodossa. :)

- Riikka

annamanna said...

Voi onnea!!! Mies ihmettelee, miksi minä itken tuntemattoman ihmisen vauvaonnea...

Niin kauan olen tätä blogia seurannut ja sydän hypähtänyt joka päivityksessä, että joko nyt. Oma vauvani on jo ehtinyt eskarilaiseksi asti, ihan liian nopeasti...

lukija jo pitkään said...

Ensimmäistä kertaa uskallaudun kommentoimaan: Jättisuuret onnittelut!!! Silmät vuotaen täällä naputtelen...

Janne said...

Mielettömän upea juttu! Onnea ja siunausta matkallesi! Päivän paras asia! : )

Anonymous said...

Onnea, tuhat kertaa onnea! T: Maria

Aku said...

Onnea, onnea, onnea sinulle ja perheellesi! Mieletöntä, ihanaa!

Anonymous said...

Hiljaisena olen seurannut blogiasi pitkään. Itkenyt ja nauranut kirjoituksillesi, sydämessäni toivonut niin kovin että tämä päivä tulisi pian. Ja nyt se viimein koitti...kyynelsilmin iloitsen puolestanne.
Onnea ja kaikkea hyvää perheellenne!

- itsekin adoptioäiti -

Anonymous said...

Paljon onnea ja siunausta koko teidän perheelle!!! Sait tosiaan kokea odotusajan loppumetritkin - kaikki kyselemässä ja odottamassa uutisia "joko nyt, eikö vielä??" :) T. Lotta

Heidi M. said...

Kylmät väreet kulkevat pitkin selkää, kyynel vierähtää silmästä, suu suuressa virneessä. Ihmeellistä, näin onnellinen ja iloinen voi olla tuntemattoman onnesta, ihanaa, vihdoinkin täällä oli se uutinen mitä päivittäin olen käynyt odottaen kurkkimassa.

ONNEA!

Anonymous said...

"Minusta tuli äiti".
Voiko parempaa lausetta ollakaan -ja miten ihan se oli tänään täältä lukea. Suuret onnittelut koko perheelle!
Kuten niin monet muutkin lukijasi, onnen kyyneleet silmissä täälläkin.

-marika

Elina said...

En ole tainnut koskaan aiemmin kommentoida. Olen aina kuitenkin tiennyt kommentoivani, kun tämä päivä koittaa. Ihan valtavan suuri halaus teille, tuoreille vanhemmille. Lapsenne on juuri saanut upeat, rakastavat ja parhaimmat mahdolliset vanhemmat itselleen. ONNEA!!!

Kirsi said...

Täällä meinasi kyyneleet virrata postausta lukiessa ;)

Aivan valtavat onnittelut tuoreille vanhemmille ja Taivaan Isän siunausta pienen tyttönne ja koko perheenne elämään!

Anonymous said...

Onnea! Olen seurannut jo pitkään, en ihan alusta, matkaasi vanhemmaksi. Olen niin onnellinen puolestanne että kyyneleet valuvat väkisinkin. Miten sitä voikaan tuntea näin syvästi vain ruudun välityksellä..

Jonna said...

Kylmät väreet kulkee selkääni myöten. Olen mahdottoman onnellinen teidän puolesta. En löydä oikeita sanoja kenties onnea riittää. Toivotan myös iloa ja valoa, sillä sitä elämä lapsen kanssa on.

Onnea. Iloa ja valoa!

Anonymous said...

Olen lukenut blogiasi vuoden, useimmiten joka päivä käynyt kurkistamassa. Tänään olen flunssassa, mies on työmatkalla ja olo ärtynyt ja väsynyt. Lapset metelöivät, vaikka heidän pitäisi jo nukkua. Lorvin netissä, vaikka pitäisi mennä itsekin sänkyyn. Viimeisillä voimillani kurkistin vielä blogiisi ennen koneen sulkemista. Ja voi mitä uutisia!
Ihanaa, sydämelliset onnittelut! Olen ajatellut sinua usein, vaikka en ole ennen kirjoittanutkaan. Olen odottanut ja jännittänyt taustalla. Nyt se on totta, ihanaa!
Nyt minunkin päivästä tuli hyvä, ensimmäinen iloinen uutinen tänään ja voi millainen :)

Onnea äidille ja isälle! Toivottavasti saatte lapsen syliinne pian.

Hanna

Anonymous said...

Voi miten ihanaa, onnea hirmuisen paljon! Olen seuraillut blogiasi jo monta vuotta ja elänyt jännityksessä mukana, vaikkakaan en koskaan mitään kommentoinut. Olen ihan sanattoman onnellinen teidän puolesta!

-maija-

Anonymous said...

jarjettomasti onnea. miten onnellinen paiva.

sari said...

me loysimme tanaan vuodenikaiselle lapsellemme kelvollisen tarhan (oltuamme kelvottoman listoilla ja hadissamme), ja te saitte vauvan.

oikein hyva paiva siis.

(Onnea ihan hulluna koko perheelle!!!!)

Anonymous said...

Ihanaa! Nyt tämä odotettu uutinen vihdoin täältä löytyy. Olen seurannut blogiasi alusta saakka. Tässä välissä oma perhe on kasvanut yhdellä biolapsella ja nyt odotamme toista lasta adoption kautta. Jestas, minkä ajan olette joutuneet odottamaan! Mutta varmasti odotus palkitaan. Suurensuuret onnittelut pikkuruisesta tytöstä!

- Odottaja itsekin

Anonymous said...

Kaikkien vuosien jälkeen täälläkin yksi lukija itkee onnesta puolestanne. Teillä on tytär, kaiken odotuksen arvoinen. Onnea nyt ja aina!

Anonymous said...

Tämä päivä tuli. Tämä päivä tuli. Uskomatonta! Niin ihanaa!

Sinä olet ÄITI!!! :-D

(Täälläkin muuten itketään...)


"Sä oot pihlajanmarja,
oot leijonanharja,
hahtuvakerä ja silmäterä,
oot manteli ja riisipuuro,
lämmin kesäsadekuuro,
puunlatvan läpi auringonvalo,
punamullalla maalattu talo,
oot mansikkapuutarha, sienikori
ja aamuvarhainen kauppatori,
oot jäniksenpoika ja kultakala,
taskussa lämmennyt kaarnanpala,
oot tikan koputus koivupuussa
ja hunaja joka sulaa suussa,
oot sylikäärö ja kainalokana,
oot maailmana kaikkein kaunein sana."
(Johanna Venho)

Myrkytär said...

Valtavan paljon onnea koko perheelle! Tunnen itseni äärimmäisen typeräksi, kun itken ja nauran täällä koneen ääressä minulle tosielämässä täysin vieraan ihmisen vauvauutiselle. Vielä hetki, niin saatte lapsenne syliin.

Anonymous said...

"Silitti hiljaa enkelin siipi,
kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta hiljaa hiipi,
toiveet todeksi täytti."Lämpöiset Onnen toivotukset, Ihanaa!t. Yksi lukijoistasi

Anna said...

Oikein hirmuisen paljon onnea!

Itkuksihan tämä pisti, niin iloinen uutinen. On tätä odotettu, toivottu, kaivattu.. ja nyt se tieto tuli. Teistä tulee vanhemmat! Olen niin onnellinen tiedän puolesta!

En taida olla paljoa kommentoinut, mutta olen seurannut taivaltasi jo vuoden 2006 lopusta ja kovasti olen tätä uutista odottanut. Nyt kun tieto lapsesta vihdoin tuli, en osaa sanoa mitään järkevää :)

Happy Hanna said...

Päivällä ajattelin juuri teitä ja mietin joko puhelin on pirahtanut. Ihania uutisia olette saaneet! Oikein itku tuli tekstiäsi lukiessa ja ajatellessa mikä onnen päivä teillä on.
Onnea koko perheelle ja toivotaan pikaista hakumatkaa lapsenne luo :)

sannika said...

Onnea! Paljon onnea!

päivi said...

Lämpimät onnittelut!

Anonymous said...

Ihanaa! Onnea aidille ja isalle myos taalta Israelista! Monta vuotta olen blogiasi seurannut ja toivottavasti saamme jatkaa matkaa kanssasi myos tulevaisuudessa! Onnea!

Anonymous said...

Voi miten häkellyttävän ihana uutinen, kyynel tuli silmään täälläkin! Onnea sinulle ja miehellesi!

Anni said...

Aivan mielettömästi Onnea pienestä prinsessasta! Ollu Lihkku! Olen niin onnellinen teidän kanssanne. Tirautin muutaman kyynelenkin onnesta. Tämä on hieno päivä!

SariW said...

Onnea! Sinä olet ÄITI ja miehesi on ISÄ. Häkellyttävää. Minäkin olen onnesta sekaisin. Mieletöntä!

Salanimi said...
This comment has been removed by the author.
Salanimi said...

Kiinni äidin kylkeen
on halu pienen hylkeen.
Nuku, nuku, pienoinen,
äiti kuiskuttaa.
Meren ylle sateenkaaren
valas ruiskuttaa.
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Kaikkein parhaasta uutisesta onnitellen,
Salanimi perheineen

tyttism said...

Mahtavaa, ihanaa, onnea tuhannesti, toivottavasti blogi jatkuu edelleen!

Anonymous said...

satunnainen lukija yhtyy onnitteluihin!!!Ihan meni kylmät väreet kun ajattelin miten onnellisia olettekaan juuri nyt!onnea molemmille vanhemmille, käyn korkkaamassa siiderin teidän kunniaksenne

Mari said...

Olipa iloinen ja odotettu uutinen! Onnea koko perheelle!

eevis said...

Onnea! Tästä alkaa uusi rakkaudentäyteinen matka, ei enää kaksin, vaan kolmisin. Onnea!

Eevis

Anonymous said...

Iiihan hirmuisesti onnea täältäkin, matkaanne seuranneelta pitkäaikaiselta lukijalta! Tyttärenne saa kaikesta päätellen ihanan äidin, ja ihanat vanhemmat. Hyvää yhteisen elämän alkua teille kolmelle!

Anonymous said...

Ihanaa :) Onnea koko perheelle! Voi miten ihana syksy teillä onkaan tiedossa...

Anna said...

ONNEA!! Ihanaa, nieleskelen täällä onnenkyyneleitä. Teillä on oma prinsessa, oma vauva, oma lapsi! Aivan mahtavaa! Suorastaan hämmentävää, miten voin olla jonkun täysin tuntemattoman odotuksen päättymisestä näin tohkeissani. Olen aivan valtavan onnellinen teidän puolestanne!

Kiitos, kun jaoit näitä ensitunnelmia meidän kanssamme! :)

Anonymous said...

JEEEE!!!!! :D

Vintage living said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

Onnea ihan hirveästi!!! Mahtavaa että odotus on ohi! Ja ihanan pieni lapsi teille nimetty. Kun ei Suomessa saa noihin hakemuspapereihin laittaa sen tarkempaa toivetta kuin 0-2v, lapsi voi olla vauva tai jo taapero...

Voi, meillä on odotettavissa paljon pidempi kiinaodotus...tuolla Rumour Queenin sivuilla oli jollakin linkki laskuriin, johon sai syöttää Lid -päivän. Lähetimme hakemuksen tänä kesänä ja nimeäminen olisi sen mukaan odotettavissa 10 vuoden päästä! No, kaikista optimistisinkin arvio odotusajasta on 7 vuotta. Millä ihmeellä sitä jaksaa odottaa niin kauan??
Mutta onnea teille, teidän odotus on ohi:)

Anonymous said...

Voi tätä ihanaa onnea, Nauttikaa joka hetkestä tuoreena äitinä ja isänä ja kaikkea hyvää matkallenne ja tulevaisuuteen pienokaisenne kanssa. ensimmäisen kerran vastaan mutta nyt oli pakko kertoa miten onnelisia kaikki olemme teidän puolesta. MAHTAVAAAA!

Kaura said...

Onnea, mikä ihana uutinen! :-)

Arru said...

Voi onnen päivää! Ihanaa saada jakaa tämä kanssanne! Sydämelliset Onnittelut !!!

Anonymous said...

Onnea!

Puolisoni, joka on kuullut minulta blogisi kuulumisia, kysyi hetki sitten, että joko sillä adoptiomatkailijalla on lapsi. Avasin blogin ja aloin itkeä. Aivan ihanaa! En osaa sanoa mitään järkevää. Mietin, että tallennatko lapsellenne näitä terveisiä. Harva tulokas nimittäin taitaa saada kahdessa tunnissa 150 viestiä, joista suurin osa tulee tuntemattomilta. Mietin myös, miten ihanalta hänestä tuntuu isompana saada tietää, miten onnelliseksi tulit tänä päivänä.

Ihania ensipäiviä ja sitten myös ensitapaamista! Henriikka

Anonymous said...

...
Sanattomaksi vetää...
Suunnaton ilo!
ONNEA!
-SatuSanna

Anonymous said...

Sylin täydeltä onnea!!!

taru said...

Onnea teille kaikille kolmelle :)
Itken ilosta.

Anonymous said...

Voi... Onnea teille ja ihanaa uutta elämää! Blogisi on ajatuksia herättävä ja kaunis. Toivon teille vain pelkkää hyvää jatkossa, kolmen hengen perheenä! Upea päätös odotukselle. Lapsenne on varmasti suloisin ikinä. Sillä niin ne ovat aina :)

t. Itsekin puolivuotiaan äiti

0rnamentti said...

Yhä vielä: onnea. Mekin saimme tänään hyviä vauva-aiheisia uutisia, ja vaikka esikoinen onkin sairaana, tuntuu tämä päivä hurjan juhlavalta. Olen liikuttunut. Skoolasimme äsken leikkisamppanjalla teidänkin uutisenne kunniaksi!

Anonymous said...

Ihan hirmuisen suuret onnittelut minultakin!!
Loistava uutinen!
Ihan sanaton olo. Mutta onnellinen teidän puolestanne.ONNEA!

Anonymous said...

Vauvan käyttöohje:
Hellin käsin kantakaa,
suukko lämmin antakaa,
syliin usein sulkekaa,
yhdessä näin kulkekaa!

Sylin täydeltä onnea!!

Johanna said...

Oijoi! Täällä kulkevat kylmät väreet, kun luen tekstiäsi :)

Olin lomamatkalla, enkä sen aikana seurannut kuulumisiasi. Eilisen Hesaria lentokoneessa lukiessani tulit kuitenkin mieleen. Pieni ilmoitus siellä naimisiin menneiden ja syntyneiden keskellä kertoi suuren uutisen: jotkut olivat pitkän odotuksen jälkeen saaneet adoptoitua tytön.

Tutkin ilmoitusta pitkään ja ajattelin sinua, tuntematonta, mutta tutulta tuntuvaa. Ja nyt saan lukea hyviä uutisia. Mahtavaa! Onnea! Nauttikaa ja juhlikaa!

pimpula said...

Kyynelet silmissä vuosien blogisi lukemisen jälkeen toivotan sydämestäni onnea perheellenne. :)

puna-ahvena said...

Onneksi olkoon perheelle! Vihdoin, kaikkien näiden päivien, kuukausien, vuosien jälkeen! Olen seurannut mukana ja melkein jokaisen postauksen lukenut - nyt ei riitä sanat, kyynelsilmin tuntemattoman ihmisen ilossa mukana olen!

Niin hitaasti ja silti niin nopeasti tämä päivä tuli!

Onnea vielä!

Anniina said...

Kaikki maailman sanat tuntuvat nyt tosi latteilta, mutta toivotanpa silti sydämeni pohjasta ONNEA!! Ihan mieletöntä miten yksi puhelinsoitto päätti vihdoin ja viimein pitkän odotuksen.

Tyttärellänne on ollut pitkä kotimatka. Ihanaa, että nyt se on ohi.

Tästä kaikki vasta alkaa. Onnea ja enkeleitä matkaan! <3

pikkuthti said...

oi! Onneksi olkoon tuoreille vanhemmille <3 <3 <3 <3

Ja kiitos että jaoit nämä tuoreet tuntemuksesi kanssamme <3 <3 <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen puolestasi ja puolestanne -eikä tässä haittaa sekään ettemme oikeasti tunne -sillä olemmehan saaneet seurata proseissianne ja äidiksi kasvamistasi vaihe vaiheelta.

Upeita uutisia <3 <3 <3

Anonymous said...

Voi, tuhannesti onnea!
Kävin pitkästä aikaa piipahtamassa, adoptiotie itselläkin mietteissä ja olen juttujasi siksi lueskellut joskus. Ihania uutisia!

Toivottavasti pääsette hakumatkalle pian!

Kuu said...

Valtavan paljon onnea koko perheelle!

Mrsme said...

Ihan mielettömästi onnea!!!

Anonymous said...

Jes, NYT! Mahtavaa :-) Onnea teille!

Anonymous said...

JEEES!! Onnenhalaukset Sinulle ja Miehellesi!! Tästä se kaikki alkaa..ihana ja hämmentäväkin äitiys ja lapsiperheen arki:)

Children are a gift
from God and the heart
it doesn't really matter
where they got their start.
Being a Mom and Dad
takes more than a name
it's a lifetime commitment
a love through joy and pain.
So congratulations
now your family has grown
I know your Princess
will never feel alone.

Copyright © Sue Pitchfork

Graintad said...

Uskomattoman paljon onnea!!!!!

Anonymous said...

Onnea ja iloa tuhat miljuuna kiloa!
Lämpöiset onnittelut pienen tytären johdosta toivottaa adoä.

Anonymous said...

Paljon onnea uusille vanhemmille!
Rike
ps. skannaa kuvasta oikein monta kopiota, yksi joka huoneeseen, käsilaukkuun, töihin, mihin tahansa. On se niin kallisarvoinen arre juuri nyt!

Sirpa said...

Sydämelliset onnittelut!!!!! Vuosia olen seurannut odotustasi, miten loputtomalta se on tuntunut. Ja nyt tämä päivä koitti!!! Ihan pian teillä on pieni prinsessa sylissänne, lähellänne, omananne. Voi miten onnellinen olenkaan puolestanne!

Anonymous said...

Ihania uutisia! Sylin täydeltä onnen toivotuksia!!!

Olen seurannut odotustanne lähes alusta saakka ja viime viikot jännittänyt kanssanne.

Onnea, iloa ja ikimuistoista matkaa tyttärenne luokse!

T:yhden ad-lapsen äiti ja toista odotetaan Kolumbiasta

Anonymous said...

Onnea aivan mielettömän paljon molemmille vanhemmille!! Olen NIIN onnellinen puolestanne. Halauksia!

Anonymous said...

Onnea koko perheelle ja hyvää yhteistä matkaa - elämän mittaista! On onni elää mukana näin iloisia hetkiä.

Anonymous said...

Ei ole mitään hienompaa kuin saada lapsi ja muuttua silmänräpäyksessä äidiksi ja isäksi.

Onnea! ihanan pienen neidin saatte:)

Nyt vasta jännitys alkaakin,

t: itse eri mantereelle suuntautuvalle hakumatkalle perjantaina suuntaava äiti

Kristiina said...

Onneksi olkoon! Vihdoinkin!

isoinpapu said...

Voi ihanaa! Onnea onnea onnea!

Anonymous said...

Oih, onnea! En ole aiemmin rohjennut kommenttia jättää, mutta nyt on viimeistään sen aika. On ollut kasvattavaa kulkea mukananne adoptiomatkan aikana.

Anonymous said...

Onnea ihanan pienen tytön vanhemmille!!

Anonymous said...

Onneksi olkoon!! Kylmät väreet kulki käsivarsia pitkin, silmät kostuivat - ihanaa, vihdoinkin teille tuli "SE" soitto!!!

t. lukija vuosien takaa

Anonymous said...

Olen seurannut blogiasi jonkusen kuukauden. Olen itse seurannut parhaan ystäväni "adoptiomatkaa" jo vuosia aiemmin, tiedän siis edes vähän millaista teillä on ollut toivon ja epätoivon välimaastossa. Mutta nyt se on totta. ONNEA!

Anne said...

ONNEAAAAA! <3

Anonymous said...

Onnea!! Tätä päivää on odotettu myös ruudun tällä puolella.

Anonymous said...

Tuhannesti onnea!

Anniina said...

Ihanaa! Tuhannesti onnea ja iloa! Vuodesta 2007 olen tätä blogia seuraillut ja odottanut, että saisin lukea tämän uutisen. Ihana päätös omallekin päivälle, olen niin onnellinen teidän puolestanne.

Anonymous said...

Jee! Paljon onnea! :)

Onhan sinulla nämä kirjoituksesi tallennettuna johonkin? Niinsanotusti jälkipolville :)

Kohta sinulla ei enää ole aikaa kirjoitella eikä edes ajatella näin paljoa - vuosien päästä ihmettelet sitä aikaa, jolloin olet pystynyt istumaan rauhassa ja ajattelemaan ilman että joku koko ajan keskeyttää haluten huomiota tai jotain.

Onnea vielä! Ja iloa! :)

Tiitu said...

Vihdoinkin! Lämpimistä lämpimimmät onnittelut tuoreille vanhemmille ja kaikkea hyvää yhteiselle taipaleellenne. Täällä ollaan hengessä mukana. Kuinka onnellinen olenkaan puolestanne!

Kaunis kiitos koskettavan adoptiomatkanne jakamisesta tähän asti. Toivottavasti saamme jatkossakin kuulla, mitä teidän perheelle kuuluu.

Tuazophia said...

Jeeeeeeeeee! Onneksi olkoon! :)

Anonymous said...

Onnea, ihan hirmuisesti onnea tuoreille vanhemmille!

:))))))))))))))))

*sanaton*

Unknown said...

Vihdoin! Onneksi olkoon! On tätä odotettukin :)

sipula said...

Voi miten ihanaa! Voin vain kuvitella onneasi. Olen seurannut Adoptiomatkaasi aivan alkumetreiltä asti. Täälläkin tuli kyyneleet silmiin ja väreet meni pitkin selkäpiitä lukiessani, että NYT OLET ÄITI. Aivan huikeaa. Iso hali teille molemmille vanhemmille. Kerro pian, milloin pääsette hakemaan pikku tyllerönne kotiin. Miten sitä voikaan satunnainen bloginlukija kokea valtavaa onnentunnetta toisen, aivan tuntemattoman kirjoittajan onnesta. Mutta niin vain tunnen. Kenties siksi, että olen itsekin tehnyt työtä joskus elämäni vaiheessa samanlaisten odottajien parissa. Hirmuisesti tasapainoisia päiviä vauvelinne kanssa toivottelen. Kauan se kesti odottaa, mutta viimein odotus palkittiin. ONNITTELUNI TUOREILLE VANHEMMILLE.

«Oldest ‹Older   1 – 200 of 392   Newer› Newest»