Wednesday, April 21, 2010

Kotona

Lapseni sairastaa, pieni kuumeinen tyttö, hikinen tukka tarttuneena otsaan. Kannan häntä sylissäni koko päivän, katselemme ikkunasta ulos ja näemme oravan. Hän jaksaa osoittaa sitä vain melkein.

Muistan, kuinka aivan yhteisen elämämme alussa etsin tietoa siitä, koska lapsen kuumeen vuoksi täytyy lähteä lääkäriin. Jossain ohjeessa luki, että kannattaa huolestua, mikäli pieni potilas ei rauhoitu sylissäkään.

Muistan myös, kuinka silloin hämmennyin. Eihän lapsi viihtynyt sylissä, ei ollut tottunut, kuinka hän siinä olisi voinut tyyntyä. Hän rauhoittui vain omassa sängyssään, pisti peukun suuhun ja alkoi nukkua.

Nyt lapsi on erilainen. Kun hän painaa päänsä kaulaani vastaan ja niiskuttaa räkää, minua itkettää. (Vaikka toki olen osan loputtomalta tuntuvasta päivästä myös salaa tuskastunut; kun katson kelloa ja kuvittelen kuluneen ainakin tunnin, onkin mennyt vasta kahdeksan minuuttia...)

Minulla on onni lohduttaa juuri tätä lasta.

Yöllä lapsi vihdoin uuvahtaa minun ja puolison väliin. Pian puolisokin kuorsaa. Pari kissaa hyppää sänkyyn myös. Minä en nuku, katson kattoikkunasta ulos ja ajattelen. Sattumaa tai johdatusta, miten vain, mutta silti yhtä ihmeellistä, että tässä me kaikki olemme ja juuri meidän tässä kuuluu olla.

Jos vuosia sitten olisin kävellyt baarista kotiin pari minuuttia myöhemmin, en olisi kohdannut tulevaa puolisoa keskellä katua melkein kotona ja lähtenyt hänen kanssaan vielä yhdelle siiderille. Silloin hän ei nukkuisi tuossa. Jos olisin päätynyt synnyttämään lapsen tai joku virkailija Kiinassa olisi liittänyt tyttäreni paperit toisen perheen tietoihin, tämä lapsi ei nyt kääntyilisi kainalossani. Ja kissatkin, juuri ne oikeat, tulivat meille, vaikka toinen haettiin Kirkkonummelta ja toinen Tampereelta!

Tämä on meidän perheemme.

Miten voisin nukkua jonkun muun kanssa.

Saturday, April 17, 2010

Hiekkaa kengässä, kevät

Muskaripiirissä vastapäätä istuva äiti tuijottaa alkulaulun aikana minua ja lasta ja alkaa itkeä. Lähtiessä hän sanoo: "Liikutuin niin, kun näin teidät ja ajattelin, kuinka kamalista oloista olet pelastanut tuollaisen suloisen pienen tytön."

Alepan kassa kysyy maksaessani: "Onko hänen isänsä thaimaalainen?"

Kirjastovirkailija huokaa tiskillä: "Ihana! Minäkin haluan tuollaisen!"

Tuntematon juoksee perääni kauppakeskuksessa, kurkkaa rattaisiin ja haluaa tietää, kailottaa: "Onko adoptoitu? Oliko lastenkodissa? Ovatko vanhemmat kuolleet?"

Perhekerhossa jonkun äiti katsoo lastani, sitten toteaa: "Käveleepä hyvin, oliko noin vahvat lihakset jo kun saitte hänet? Usein ei kuulemma ole, kun ovat niin nälkiintyneitä, oliko hänkin?"

Kelan virkailija nojautuu eteenpäin ja kertoo kohteliaisuuden: "Lapsi on hyvin kaunis, onpa teillä käynyt tuuri!"

Alakoululainen utelee bussissa: "Onko toi Kiinasta?" Vastaan että on, mutta en koskaan ehdi vastata koululaisen seuraavaan kysymykseen (”miksi?”), koska hänen äitinsä kiskaisee lapsen pois ja hyssyttelee hätääntyneesti olemaan hiljaa.

Vanha tuttava tulee kadulla vastaan: "Mikä pieni prinsessa! Kuka on voinut hylätä tuollaisen lapsen? Kyllä lapsen oikeaa äitiä nyt varmasti kaduttaa."

Eivät kysymykset pahantahtoisia ole, sellaisia en ole kohdannut lainkaan, mutta silti. Nämä, nämäkin, ovat niitä tilanteita, joihin en osannut valmistautua kyllin hyvin, vaikka tietysti tiesin niihin törmääväni. Ehkä se ei ole mahdollistakaan. Mitä milloinkin vastaisin – ja mitä vastaan sitten, kun lapseni on vanhempi ja ymmärtää jokaisen sanan. Missä menee yksityisyyden raja?

Aina en tiedä.

Enkä halua lietsoa. Tahattomat tölväisyt ovat harvinaisia. Useammin meillä on sellaista, että:

Seison puistossa ja katson, kuinka lapseni taapertaa ympäriinsä vihreässä haalarissaan, kädessä lapio, ei hän vielä osaa lapioida mutta sitä on kiva kantaa, enkä voi uskoa, että minulla on lapsi ja hän on lapsi tuossa lapsijoukossa, minun lapseni, ja aurinko paistaa, ja lapsella on minun vanhat pienet kumisaappaani pienissä jaloissaan ja jahka hän on tarpeeksi kävellyt menemme kotiin ja annan hänelle ruokaa ja miten elämä voi olla näin täyttä ja onnellista, kevät.