Kun vihdoin lähetin tämän blogin merkinnöistä kootun käsikirjoituksen muutamalle kustantajalle, sain ensimmäisen myöntävän vastauksen parissa päivässä. Menin tapaamaan kustannustoimittajaa.
Eihän sitten ole pakko mennä kirjamessuille tai mihinkään? kysyin melkein heti.
Yleensä minulta tivataan, mitä kaikkea voimme tehdä kirjan mainostamiseksi, sanoi kustannustoimittaja ja näytti hämmästyneeltä.
Dialogi kertoo aika paljon tunteistani tämän päiväkirjan julkaisemisen suhteen.
Ensin valmistui kansi. Se on mielestäni kaunis.
Nyt kirja alkaa vähitellen olla kirjakauppojen hyllyissä, tai ainakin sen saa tilattua sinne. Kirjastoistakin sitä saa. Oma lämpimäiskappaleeni odottaa edelleen kirjekuoressa Tammella. En ole uskaltanut hakea sitä.
Huomenna haen kirjani ja otan sen mukaan mökille. Illalla lapseni nukkuu, silloin makaan sohvalla, avaan kuoren ja käännän ensimmäisen sivun esiin, alan lukea, ikkunasta näkyy pimeä järvi.
Kirja sisältää lähes kaikki menneiden vuosien blogimerkinnät ja aika paljon muutakin, myös tarinan hakumatkasta sellaisena versiona kuin voin asiat lapsen yksityisyyttä suojellen kertoa. Miltä mahtaa tuntua lukea omia sanojaan, en tiedä.
Kaksi asiaa ennen kiitoksia:
Kustantaja lupasi lähettää kirjan joukolle sellaisia bloggaajia, jotka tahtovat ystävällisesti esitellä tai arvioida sen blogissaan. Meiliosoitteeni löytyy tuosta oikealta, jos kiinnostuit. Kerro viestissäsi osoitteesi, blogisi osoite ja vähän jotain muutakin.
Tästä linkistä kirjan voi ostaa kolmenkymmenen prosentin alennuksella.
Sitten tärkein: Kiitos! Näistä sanoista ei olisi tullut kirjaa ilman blogia eikä blogi olisi hengittänyt ilman lukijoita.
Olipas vaikea kirjoittaa tällaista markkinointiin vivahtavaa asiaa! Seuraavassa merkinnässä palaan omalle maaperälleni. Sitä ennen saa onnitella!
Wednesday, June 15, 2011
Wednesday, June 01, 2011
Ensimmäinen
Aika: Arki-ilta, olen palannut töistä, lapseni naama on hetki sitten syödyn banaanin tahrima, hän on kaunis, puoliso on mennyt ruokakauppaan ja muistaa toivottavasti ostaa myös leivinpaperia vihdoin, laskemme liukumäestä odottaessamme häntä, minäkin kerran.
Paikka: Leikkipuisto kaupan takana.
Hetki: Lapseni ehdottaa vieraalle, noin viisivuotiaalle tytölle: tanssitaan! Lapseni tanssii mielellään, siihen ei tarvita musiikkia. Hän tarttuu tyttöä kädestä. Viisivuotias alkaa tanssia mukana. Heidän jalkojensa alla on hiekkaa, lapseni kengän neppari on auki, katson heitä.
Olen jo vähän aikaisemmin ihmetellyt, missä on viisivuotiaan aikuinen. Tuolta hän tulee. Hänellä on kädessään avattu oluttölkki. Hän riuhtaisee viisivuotiaansa käsivarresta kauemmas, sysää toiseen suuntaan ja sihahtaa: Meet nyt tonne liukumäkeen ja vähän äkkiä!
Sitten hän sanoo minulle: Et säkään sitten ketään suomalaista äijää löytänyt tekemään lapsia? No, kun sua katsoo, ei ole kyllä ihmekään.
Lapseni seisoo vieressä hetken hiljaa, ottaa kädestä ja sanoo: Setä oli vihanen.
Paikka: Leikkipuisto kaupan takana.
Hetki: Lapseni ehdottaa vieraalle, noin viisivuotiaalle tytölle: tanssitaan! Lapseni tanssii mielellään, siihen ei tarvita musiikkia. Hän tarttuu tyttöä kädestä. Viisivuotias alkaa tanssia mukana. Heidän jalkojensa alla on hiekkaa, lapseni kengän neppari on auki, katson heitä.
Olen jo vähän aikaisemmin ihmetellyt, missä on viisivuotiaan aikuinen. Tuolta hän tulee. Hänellä on kädessään avattu oluttölkki. Hän riuhtaisee viisivuotiaansa käsivarresta kauemmas, sysää toiseen suuntaan ja sihahtaa: Meet nyt tonne liukumäkeen ja vähän äkkiä!
Sitten hän sanoo minulle: Et säkään sitten ketään suomalaista äijää löytänyt tekemään lapsia? No, kun sua katsoo, ei ole kyllä ihmekään.
Lapseni seisoo vieressä hetken hiljaa, ottaa kädestä ja sanoo: Setä oli vihanen.
Subscribe to:
Posts (Atom)