Allekirjoitettu tärkeitä papereita. Kiistelty Kansaneläkelaitoksen kanssa ja selviydytty voittajana. Tutustuttu Huuto.netin ihmeisiin. Huudettu sieltä jonkinlaisessa tasapainottomuuden tilassa lapselle tonttupuku. Ostettu myös pieniä punaisia ja sinisiä sukkia. Oltu aikaansaamattomia oikeasti tarpeellisten hankintojen suhteen. Otettu valokuvia viisumihakemukseen. Vaihdettu keittiön kaapeista hyllypaperit ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Maksettu laskuja. Otettu rokotuksia. Lainattu matkalaukkuja. Selvitelty vakuutuksia. Tiivistetty ikkunoita. Laskettu lomapäiviä. Varattu lentoliput. Vertailtu hotelleja. Laadittu listoja. Siivottu komeroita. Hommattu helistin. Kerätty omenoita pihalta. Noukittu portailla toukokuusta saakka lojunut vanha lenkkari roskikseen. Luettu lastenkasvatusoppaita. Soitettu neuvolaan. Soiteltu muiden samaan aikaan matkalle kanssamme lähtevien perheiden kanssa. Meilaitu heidän kanssaan vielä enemmän. Kirjoitettu matkasuunnitelma yhteisvoimin. Varattu hammaslääkäri. Täytetty vauvakirjaa. Suunniteltu videokameran ostamista. Laskettu euroja. Lähetetty siskolle hermostunut tekstiviesti ostoskeskuksen humusta: ovatko kaikki pinnasängyt saman kokoisia, minkä kokoinen lakana muka on oikea. Tehty tulevaisuudensuunnitelmia. Sullottu vinttiin tavarat, joita ei lähivuosina tarvita. Poistettu keittiön kaapeista pastapusseja ja kuivakeittoja, joiden parasta ennen -päiväys oli kaksi vuotta sitten. Lehteilty Kiina-aiheisia opaskirjoja. Selvitelty tuttipullon ja nokkamukin käytäntöä, eroja ja yhtäläisyyksiä. Porattu reikiä seiniin ja ripustettu niihin asioita. Todettu, että pitää hankkia hiusharja lapselle ja kirjoitettu asia muistiin. Esimerkiksi.
On myös:
Riidelty kotona enemmän kuin aikoihin, vaikken tästä mielelläni kerrokaan. Odotusajan auvo ja sees eivät ole kovin läsnä, on kiire, on kiire, stressaa.
Nalkutan puolisolle paljon. Haluan kaiken valmiiksi heti. Hermostun, kun hän ei piilota sähköjohtoja nyt vaan sanoo tekevänsä sen vasta ensi viikolla. Ärsyynnyn jopa hänen tyyneydestään. Eikö tämä muka kosketa sinua lainkaan, kehtaan kysyä. Pyydän sentään anteeksi aika pian.
Kuvittelin näiden kuukausien olevan paljon rauhallisempia, jonkinlaista onnellista lillumista, vihdoin se mystinen olotila, jolloin saan ja uskallan ajatella lastani, keskittyä häneen, häneen vain.
Mutta on eniten:
Ajateltu lasta. Rakastettu. Tuijoteltu hänen kuviaan. Yksi kuva on jääkaapin ovessa, toinen yöpöydällä, kolmas töissä, neljäs laukussa aina mukana, viides eteisen peilissä.
Lapsen jokainen piirre on tuttu ja ihana.
Ehdin sentään hengittää ja olla onnellisempi kuin koskaan.
skip to main |
skip to sidebar
Ensimmäisen adoptiomatkan (2005-2009) merkinnät ovat nykyään pääosin piilossa, sillä ne julkaistiin kirjana kesäkuussa 2011 (Adoptiomatka, Tammi). Eräänä päivänä alkoi uusi matka. Nyt perhe on koossa, nyt meitä on neljä. Pikkuruinen osa ajatuksista tallentuu edelleen myös julkiseen muistiin, tänne.
26 comments:
Tervetuloa äidiksi.. mikään ei ole koskaan täydellistä ;)
Aina riittää jotai mihin voi lisää satsata. Ja miehillä todellakin on oma huolettomampi ote asioihin. En väitä että se olisi huono asia. Vaan se tulee tiedostaa että naiset ja miehet ovat tässäkin asiassa erilaisia... Mieti: voiko lakanat vaihtaa tänään vai huomenna. tai vaippa nyt tai formulan jälkeen.
Me olemme erilaisia. Muista se aina.
Rakkautta ja kärsivällisyyttä ja toistemme erilaisuutta kunnioittaen.
Anonyymi sanoi hyvin. :)
Koita välttää turhaa nalkuttamista johtojen piilottamisesta. Me muistimme asian vasta kun pieni suu ensimmäisen kerran maistoi jatkojohdon pistokkeita. Mitään onneksi ei ehtinyt käydä, nyt on pistorasian suojia ostettu läjä Cittarista.
ihana teksti kaikessa rehellisyydessään. :)
vaikka olenkin seurannut blogiasi vasta vähän aikaa, odotan ihan innolla uusia juttuja ja elän tunteella mukana. olen aivan todella onnellinen teidän puolesta!
eikä jokaisen keskustelun täydy olla seesteinen ja harkittu. sellaista ei tapahdu kuin romanttisissa elokuvissa ja niissäkin harvemmin. :) uusi vastuu saa aikaiseksi myös uusia huolia, joihin ihmiset reagoivat eri tavalla. naiset kenties reagoivat asioihin useimmiten enemmän tunteella kuin järjellä. meidän perheessä olen ihan samanlainen... pyydän jotain asiaa ja mies sanoo tekevänsä myöhemmin - joskus se kieltämättä harmittaa, mutta ymmärrän (useimmiten:D) myös hänen tapaansa lähestyä asiaa.
mutta ennenkaikkea: tervetuloa äidiksi ♥ - täältäkin päin maailmaa!
Paljon onnea äidiksi tulosta! Olen itkenyt vuolaasti lukiessani blogiasi. Kirjoittamasi tarinanne on todella koskettava.
Ihanaa odotusaikaa hektisyydessäänkin ja todella hyvää ja ikimuistoista tulevaa matkaanne!
=)
Millaista vauvakirjaa? Kuulemma joskus on ollut sellainen adoptiolasta ajatellen tehty, muttei ole osunut minun silmiini.
Tuo riitely on hyvä juttu. Alatte toeta normaaliin tilaan kaiken odottelun jälkeen? Sitäpaitsi miehet ovat ihan eri planeetalta kuin naiset. Heiltä puuttuvat hormoonimyrskyt. (Eivät nyt sentään kokonaan, mutta ovat ainakin paljon lievempiä.);)
Joudutteko lentämään Kiinan sisäisiä lentoja myös? Arvatenkin. Ehkä lennätte johonkin "pieneen" kaupunkiin. Vain 50 miljoonaa ihmistä... Joko tiedätte pääsettekö lastenkotiin hakemaan vauvaa, vai tuodaanko hänet teille? Sisko miehineen pääsi lastenkotiin. En tiedä onko se parempi. Valokuvat olivat liikuttavia.
He muuten pitävät edelleen yhteyttä niiden muiden perheiden kanssa. Näkevät ainakin kerran vuodessa porukalla ja tekevät yhteisiä retkiä.
En tiedä, mutta eikö se videokamera kannattaisi ostaa vasta Kiinasta? Teilläkin on varmaan siellä opas, joka tietää kaikki parhaat paikat ja osaa neuvoa. Mistä saa isoimmat matkalaukut ostettua. Ja kauneimmat silkkimekot.
Tässä vaiheessa odottaminen on jo aika ihanaa?
Kun kauan toivotun lapsemme syntymään oli aikaa alle kuukausi, oli meilläkin vaikka mitä kesken. Minua ahdisti ja itketti ja kiukutti ja mies tuumi, että ehtiihän nuo vielä. Eli riitaa riitti. Se taitaa kuulua jotenkin asiaan.
Eikä meillä vieläkään ole kunnollista laitaa sängyssämme, vaan siihen on kiilattu vanha kaapin ovi yöpöydän avulla. Vaan ei se enää mitään haittaa kun lapsi on täällä. Pesänrakennusvietti helpottaa kun hoivavietille saa kohteen.
Ah, normaalia vanhemmuutta! Lykkyä tykö, kinastelkaa, sopikaa - ja olkaa onnellisia. Perhe!
Ihanaa luettavaa ja valtavat onnittelut kun asiat vihdoin etenevät!
Olen pitköön lukenut blogiasi ja nykyisin saan kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun joka lukukerralla. Osittain tähän vaikuttanee oma suht tuore äitiyteni; 7-kuinen poikamme on saanut minut myötäelämään vielä enemmän.
Niin ja tuosta riitelystä josta piti kommentoimani - äitiyshormonit laittoivat minut ainakin aika sekaisin ja viimeiset kuukaudet (ne seitsemän) ovat olleet aika voimakkaiden tunteiden aikaa, suht tasaisesta ihmisestä on tullut ääripäiden ihminen. Sitä äitiyttä se vaan siis on : )
Vastauksia :)
Meillä on käytössä sellainen Sydämessä kasvanut -vauvakirja, adoptiolapsille tehty. Siinä on varattu tilaa esim. hakumatkamuistoille, kotiintulopäivälle ja synnyinmaalle. Tosi hyvä kirja, josta nyt taitaa valitettavasti olla painos loppu.
Joudumme lentelemään Kiinassakin aika lailla, yhteensä vieraillaan kolmessa toisistaan kaukana olevassa paikassa. Lapsen saamme syliimme melkein heti reissun alkajaisiksi, joten sitten ihmetelläänkin yhtälöä vauva + lentokone.
Lastenkotiin emme valitettavasti näillä näkymin pääse, sikainfluenssarajoituksista johtuen. Se on sääli. Ajatelen, että minun tehtäväni on hakumatkalla saada talteen kaikki pienimmätkin muruset lapsen taustasta, jokainen niistä tulee olemaan myöhemmin korvaamattoman arvokas.
Menette sitten myöhemmin...Hyvää matkaa ja enkelit matkassa....:DDDD
-tetra
Huh miten koskettavaa! Olen niin onnelinen teidän puolesta. Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös ne jotka "eivät muka kuuluisi" tähän onnelliseen elämän tilanteeseen! Minäkin muistan hetkiä jolloin esim. toisen lapsen syntymän jälkeen elämä olikin yht'äkkiä taas ihan normaalia! Ensimmäisen kanssa sitä ihmettelyä ja ihastelua oli niin paljon enemmän. Ihan kuin hän ei olisikaan niin odotettu ja ihana! Jatkoa tarinalle kovasti odotellen...tervein Kiinasta, Minna!
Tarja sen sanoi: ihanan rehellistä tekstiä. Lukea kaikista arjen koukeroista mihin on tullut iso mauste lisää.
Kuulostaa normaalilta lapsenodotukselta. Muistaakseni raskausaikana oli aika samanlaista... :)
Ja kaikesta siitä valmistautumisesta huolimatta todennäköisesti toteat, kun biovanhemmatkin, hankkineesi täysin turhia tarvikkeita, jättäneesi ostamatta jotain mitä oikeasti tarvitaan, ja muutenkin stressaanneesi turhaan. Mutta vanhemmaksi ei kai kasveta ilman tuota kaikkea.
Toivottavasti pääsette pian matkaan ja saatte pikkuisenne kotiin!
-Annis-
Ihana teksti! Ja niin meilläkin riideltiin ennen hakumatkaa kaikesta pienestäkin..jännittikin niin paljon!:) Meillä vielä maalattiin pinnasänkyä viimeisenä iltana ennen matkaa..mutta kaikki saatiin valmiiksi ja kaunis sänky nalleineen jäi odottamaan vauvaa kun sullouduimme lentokoneeseen:)
Ihanaa kun kirjoitat!:) Parasta syksyä teille molemille!
Tiedän tuon tunteen, kun olo on niin hektinen. On olevinaan kiire, vaikka ei ole mihinkään kiire! Aikoinaan oman lapsitiedon kun sain, ajelin kuva kourassa moottoritietä 50km kotiin ja olin onnellinen. Ylinopeutta kaahasin Kelaan ja mieheni kysyi, että mihin sulla on kiire? Ei se Kela sieltä mihinkään lähde. En kyennyt rauhoittumaan vaan touhusin koko ajan. Pakkasin lapsen matkalaukkua, purin ja pakkasin taas. Äitiydestä menee vähän sekaisin ja saa mennäkin. Niin pitkä se odotus on ollut! Nauti joka hetkestä! Sitten se taas muuttuu kun saat lapsen syliin!
Onnea vielä kerran koko perheelle!!
Onnea tuoreellee äidille ja isälle!
Luin kirjoituksesi kuinka saitte soiton ja miten aika on siitä asti mennyt. Itkin samalla vuolaasti. Kuulosti niin ihanalle ja odotetulle.
(Odotan itse kotimaasta adoptiolasta jo kohta viidettä vuotta.)
Ymmärrän että kun kauan dotettu muuttuu todeksi ja asia konretisoituu ja vastuu kasvaa niin siinä saattaa tulla sanottua koviakin sanoja toisille.
Mutta kun luin tekstiäsi siitä miten reagoitte lapsitietoon niin varmasti asia on hyvin tärkeä myös miehellesi, mutta reaktiot voi olla jossain vaiheessa erit.
Puhdistavaa odotusaikaa ja rauhan siemeniä teille molemmille! : )
Hei!
Meillä on käytössä aika uusi, Katariina Kamppurin tekemä Adoptiolapsen kirja, joka on hurmaava. Kannattaa, jo pelkästään kuvien vuoksi tutustua. Suosittelen.
aurinkoa, iloa, voimia
ninni
Olen lukenut tätä blogia jo pitkään, odottanut kanssanne. Itse vielä lapsettomuushoitojen tiellä. Samana päivänä, kun sain tietää viimeisimmän hoitokerran epäonnistuneen, luin teidän iloisesta uutisesta. Se oli outo tunne: itse olin niin rikki ja epätoivoinen - ja sitten luin sanat, joita olin teidän puolestanne toivonut niin pitkään! Purskahdin itkuun, koska olin niin iloinen puolestasi. Olin elänyt omaa (turhaa) odotustani rinnallasi.
On upeaa lukea tästä vaiheesta, jolloin voit valmistella, huolehtia, stressatakin - koska olet tullut äidiksi ja pian pääset hakemaan lastasi kotiin. Pienet riidatkin kuuluvat kai asiaan. Johonkin on kaikki kasaantunut jännitys ja puhti purettava. Se on helppo kohdistaa niihin juttuihin, joita toinen ei tee-juuri-nyt. Mutta luulen, että näissä riidoissa on ihan toisenlainen sävy kuin odotusajan riidoissa.
Onnea vielä!
Oi, paljon paljon onnea! Pitkän tauon jälkeen täällä vierailemassa ja olipa ilo saada vastaan näin ihania uutisia. Onnellisuuden määrää ei voi kuin kuvitella, tosi ihanasti olet tuntemuksistasi kertonut. Kaikkea hyvää teille!
Tutulta kuulostaa ajatuksesi valmistautumisesta lapsen tuloon. Oma tilanteeni on se, että lapsettomuushoitojen tuloksena meille on vihdoin tulossa perheenlisäystä ja laskettuun aikaan on enää alle kuukausi. Samalla tavalla yritän saada kaiken valmiiksi ja turhaudun, kun mies ei ole heti täyttämässä toiveitani. Hölmönä pyörin ympäri ja mietin, onko kaikki hankittu? Onko kaikkeen varauduttu? Ei tietenkään ole! Mutta vauvalle riittää, että me olemme täällä. Äiti ja isä.
Kuitenkin tuo touhuaminen helpottaa sitä ajatusten sekamelskaa siitä, että vihdoin se tapahtuu, meistä tulee perhe! Pienen sängyn laitto, nuttujen pesu, kaappien siivous (joka on varmasti niin kovin tärkeää tulokkaan hyvinvoinnille...) tuo hänet hieman lähemmäksi, tekee tästä todellisempaa.
Kaikkea hyvää teille viimeisiin odotuspäiviin! Kohta rakkaat lapset ovat sylissämme!
-C.
Ihanaa, että kaiken kiireen ja stressin keskellä olet onnellinen! Ja suloinen valopilkku loistaa kuvissa, mielessä ja sydämessä! Ja kohta ihan oikeasti kotona!
Voi kuinka koskettavasti ja kauniisti kirjoitat, melkein kuin eläisin itse tätä.
Toivottavasti pääsemme myös mukaanne hakumatkalle.
Odotusaikaan kuuluu turhia riitoja ja nalkutusta, näköjään riippumatta siitä onko lapsi biologinen vai adoptoitu. Odottaminen turhauttaa viimeisinä viikkoina. Ja odottakaapa kun lapsi tulee kotiin! Sitä pitäisi olla onnesta mykkyränä, mutta ainakin meillä riideltiin ensimmäisten kuukausien aikana enemmän kuin ikinä, vaikka rakastettiinkin enemmän kuin ikinä.
ja kommentti tuohon videokamerahankintaan, Kiinassa myytävillä videokameroilla, vaikka olisivatkin tunnettua merkkiä ei välttämättä ole takuuta Euroopassa. Itselläni aikoinaan Kiinassa jonkun aikaa asuneena kariutuivat nuo suuremmat elektroniikkaostokset tuohon takuun puuttumiseen.
Olen seurannut matkaanne pari vuotta, kommentoinut harvemmin, mutta elanyt mukana kuitenkin.
Tiedatko, olisin voinut kirjoittaa melkein koko tuon viimeisimman tekstin itse - ensimmainen lapsi viela mahassa kuukauden verran.
Mina ostin myos tonttupuvun, kesalla jo, ja piilotin kaappiin... hermoilin pinnasangyista, peitoista... ja aivan samalla lailla tyhjensin keittion kaappeja, pesin verhoja ja nalkutin miesta tekemaan edes jotain. Nyt kayn monta kertaa paivassa kurkkimassa vauvan huonetta, silittelen pikkuisia vaatteita, luen minka ehdin... Kyseessa on siis ihan selvasti joku universaalinen aidiksi kasvaminen! Ehka se miehilla sitten alkaa vasta kun lapsi on sylissa? Meilla ainakin mina olen valmistellut "pesaa", laskenut paivia, ollut huolissani... mies taas on ihan selvasti yrittanyt elaa viimeisia "vapauden hetkia", viilettaa harrastuksissa ja kavereidensa kanssa jatkuvasti.
Kuulostaapa silta, etta meidan perhe-elama alkaa suurin piirtein yhta aikaa, en malta odottaa etta saan lukea kuvauksiasi ensi-askelista aitina!
Onnea viela kerran koko perheelle, ja turvallista matkaa!
Miehet. Ne ei sitten joskus tajua tehdä asioita siinä aikataulussa, kuin me haluaisimme... =)
Kun odotin lastamme ja sektiopäiväkin oli jo sovittu, oli puhetta miehen kanssa, että pikku korihyllykkö laitetaan sitten kylpyhuoneen seinään, ennenkuin vauva tulee kotiin. Siihen laittaisin sitten talkkia, peppuvoidetta, muutaman vaipan ym. tarpeellista tavaraa vauvalle.
Sektio oli ja meni, vauva ja minä tulimme kotiin, hylly ei ollut paikoillaan. Sai mies ruveta hommiin siltä istumalta, koska se vaan oli saatava ruuvattua siihen seinään. Heti. Minun mielestäni...
Olen niin iloinen puolestasi. :)
Saanko udella, koska pääsette matkaan? Tämän vuoden puolellako?
Post a Comment